Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

28.9.2007

Kauppias Lunderberg Turusta





Kiskon Leilän rusthollissa 4. 8.1726 syntynyt Jonas Lunderberg lähti Turun kaupunkiin 20 vuoden iässä. Siellä hän ajautui kauppiaaksi. Vaurastuttuaan hän hankki omistukseensa talon nro 152, joka tunnettiin myös nimellä Vesa & Rampu. Lisäksi hän osti talon nro 120 Luostarikorttelista.

Ilmeisesti liiketoimet sujuivat vähintäänkin kohtalaisesti, koska päivämäärällä 12.7.1770 Jonas Lundbergin kirjasi itselleen myös Raisiossa sijainneen Ristimäen rusthollin.
Ehkä liiketoimet tai vain yksinkertaisesti sopivan morsiamen löytyminen lykänneet Jonaksen perhe-elämän aloittamista. Joka tapauksessa hän avioitui vasta vuonna 1769. Tämä avioliitto päättyi valitettavasti lyhyeen. Ainoastaan muutama kuukausi vihkimisestä puoliso Eva Lydeman menehtyi. Hänen vanhempansa olivat olleet muonamestari Gustaf Lydeman ja vaimonsa Anna Köhlman.
Seuraavana vuonna, 1772, Jonas Lunderberg nai Anna Christina Ytterin. Hänen isänsä oli ollut Annan syntymän aikaan Nousiaisten Nyynäisten kartanon kokkina. Äiti Anna Lundberg oli löytynyt Tukholmasta saakka.

Jonas ja Anna kuolivat vuosina 1815 ja 1816. Kauppias Lunderbergin kuolemassa ilmoitettiin lehdessäkin.



Jonaksella ja Annalla oli yhteensä viisi lasta. Heistä Jonas jatkoi kauppiaan uralla, tosin Uudessakaupungissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Catarina Wartz, jonka kuoltua 1827 Jonas nais Laitilassa syntyneen Eva Lovisa Lilljedahlin.

Jonaksen nuorempi veli, Gustaf Adolf, opiskeli Turun Akatemiassa ja antautui lainopin pariin auskultoiden Turun hovioikeudessa 23.6.1797. Lopulta hän muutti Uuteenkaupunkiin vuonna 1817, missä hän kuoli toukokuussa 1844.

Turussa ollessaan Gustaf Adolf mainitaan Turun Musiikillisen Seuran (Musikaliska sällskapet i Åbo) jäsenenä. Hän eli ja kuoli poikamiehenä.
Jonaksen ja Gustaf Adolfin sisar Anna Maria kuoli 1817. Hänen kuolemansa jälkeen julkistettu testamentti antoi 1000 riikintaaleria käytettäväksi köyhien kauppiaiden, kauppiasleskien ja heidän tyttäriensä hyväksi.

Perheen kaksi muuta lasta, Karl -nimen saaneet pojat kuolivat molemmat lapsena.



27.9.2007

Werlander -suku Karstun Hemmilästä

Lohjan Karstun kylän Hemmilän talosta lähti 1700-luvulla suku, jonka jälkeläiset käyttivät seuraavalla vuosisadalla sukunimeä Werlander. Tavallista mielenkiintoisemmaksi tämän suvun tekee sen voimakas suuntautuminen kulttuuriin.

Johan Fridolf W. osti 1800-luvun puolen välin tienoilla Hemmilän jatkeeksi samasta kylästä Joenpellon tilan ja rakennutti sinne kaksikerroksisen talon. Johan Fridolfin perinnönjako riitautti hänen kaksi vanhinta poikaansa. Hän olikin määrännyt talonsa pojalleen, Wernerille. Kun Johan Emil sai kuulla tästä, "otti hän reppunsa", lopetti seminaarin kesken ja osti Sammatin Myllykylästä maapalstan. Vuonna 1906 hän perusti sinne kaupan ja toimi aina 1960-luvulle saakka. Rakennus on yhä olemassa. Itseasiassa asia hoitui paljon vähemmän proosallisella tavalla, ilman reppuja ja muita sukutarinoita.

Johan Emilin lapsista kolme ensimmäistä menehtyi pieninä. Eloon jäivät poika Erkki ja tytär Eeva, josta aikaa myöten tuli eräs Suomen kaikkien aikojen luetuimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Hänen lapsuuden muistonsa erityisesti isästään ovat liikuttavaa luettavaa. Johan Emilin puoliso, Erkin ja Eevan äiti oli Sammatin Myllykylän Arvelan talon tytär Anna Matilda Stenström.







26.9.2007

Junalla Hämeenlinnaan ja takaisin

Helsingin ja Hämeenlinnan välillä valmistui Suomen ensimmäinen rautatie 31. tammikuuta 1862. Tämä sai myöhemmin nimityksen Suomen pääradaksi. Seuraavina yhteyksinä tulivat rata Pietariin 1870, Toijalasta edelleen Tampereelle 1876 ja 1878 sieltä jatkettiin Haapamäen ja Seinäjoen kautta Ouluun, jonne rata ulottui 1884.


Tällä viikolla uutisoitiin EU:n uudesta päätöksestä, jonka mukaan matkustaja on oikeutettu automaattiseen hyvityskäytäntöön junan myöhästyessä aikataulustaan tunnin tai yli.



Vuonna 1864 näitä murheita ei ainakaan Suomen rautateillä pidetty isona ongelmana. Päivätär -sanomalehden numeroon 38, joka ilmestyi 17. syyskuuta mainittuna vuonna, pränttäsi Georg Strömberg rautatieyhtiön puolesta voimassa olevan aikataulun. Sen mukaan radalla liikennöitiin Hämeenlinnan suuntaan matkustajajunalla joka päivä ja lisäksi tavara- sekä kolmannen luokan matkustajajunalla kolme kertaa viikossa. Matkustajia huomautetaan ystävällisesti siitä, että junat viipyvät asemapaikoilla vain yhden eli kaksi minuuttia (?), mutta Hyvinkäällä peräti 10 minuuttia.



Hämeenlinnasta Helsinkiin päin kulki myös matkustajajuna joka päivä ja muut kolme kertaa viikossa, tosin eri päivinä.






25.9.2007

Sara Regina Bergheim ja Anders Lilius

Vuonna 1818 meni naimisiin kaksi kaukaista sukulaistani. Lohjan Roution ratsutilan vanhan isännän tytär Sara Regina Bergheim vihittiin Metsämaan kappalaisen apulaisen, Anders Liliuksen kanssa. Anders oli ollut vuodet 1810-1816 Lohjalla samoissa tehtävissä.



Pariskunnalla oli ikää jo jonkin verran, mutta silti avioliitto oli molempien ensimmäinen. Ilmeisestikin iästä johtuen ei Andersilla ja Saralla ollut yhteisiä lapsia. Myöskään merkintöjä au-lapsista heidän kohdallaan ei ole.
"Nuoripari" asui Metsämaalla, jossa molemmat puolisot kuolivat vuonna 1832. Metsämaa oli Loimaan seurakunnan vuonna 1778 perustettu kappeli. Sillä oli vuoteen 1801 saakka yhteinen pitäjänapulainen toisen kappeliseurakunnan, Alastaron kanssa.

Lohjalla Roution ratsutilan isäntä jatko Sara Reginan veli Claes Magnus Bergheim. Hänen puolisonsa oli Siuntion Kockiksen ratsutilan tytär Eva Lisa Lindberg. Heidän jälkeensä tilan omistajaksi tuli tytär Marian mies Selim Wikström. Hänestä mainitsinkin viime perjantain tekstissäni, joka koski ravikilpailuja.

Sekä Sara Reginan että Andersin esivanhemmat löytyvät omien esivanhempieni joukosta. Tosin sukulaisuus juontaa juurensa vasta 1700-luvulta, joten kovin läheisiä serkuksia emme siis keskenämme ole.

Huomattavasti mielenkiintoisempaa on sitten se seikka, että Sara ja Regina oli hyvin kaukaista suku keskenään. Molemmat kuuluvat Suomen kenties tutkituimpaan sukuun, Sursilleihin. Tästä linkistä löydät lisätietoja heistä.










24.9.2007

Henrik Hornaeus Aurasta

Kirkonvartija Henrik Hornaeus (1820-1894) on haudattu Auran kirkkomaalle, lähelle pitäjän puukirkon päätyä.

Hän oli syntynyt rusthollari Simo Simonpojan ja Anna Heikintyttären perheeseen silloisen Marttilan pitäjän, myöhemmin Karinaisten Mäenpään kylän Juliuksen talossa elokuussa 1820. Isä Simo oli ollut jo aiemmin naimisissa Oripään Makkarkosken kylästä kotoisin olleen Eeva Juhontyttären kanssa.


Simo kuoli 80 vuoden korkeassa iässä 17.6.1848 ja leski Anna neljä vuotta myöhemmin 66 -vuotiaana. Simon ensimmäisestä avioliitosta Eevan kanssa syntyi 21.5.1800 tytär Liisa, jonka puoliso oli muuan Kustaa Blomster Karinaisista. Kustaa ja Liisa menivät naimisiin 21.5.1826. Heidän pojanpoikansa poika oli kuvanveistäjä, akateemikko Väinö Aaltonen.


Pieneltä hautausmaalta voi siis löytää yllättäviä yhteyksiä suuntaan jos toiseen.




21.9.2007

Ravikilpailut

Hewosystäväin-yhdistys Nummen ja Pusulan kappeleista piti ensimmäiset kilwan-ajonsa 27 p:nä wiime maaliskuuta. Ilma oli kaunis erittäin sopiwainen. Ajo alkoi klo 12 päiwällä sittenkun palkintotuomarit oliwat tarkastaneet kilpailuun ilmoitetut hewoset, joita oli kaikkiaan 21, nimittäin 12 Nummen kappelista ja 4 Pusulasta sekä 3 Lohjalta ja 2 Wihdistä.

Toisen palkinnon, wiisikymmentä markkaa, sai kuwermenttisihteeri E.W. Stenström Nummelta; hänen 10-wuotias pruuni tammansa juoksi wirstaa pitkän radan kahteen kertaan 4 minuutissa 41 sekunnissa eikä rikkonut kertaakaan. Kolmannen palkinnon, kolmekymmentä markkaa, sai rusthollari Pusulasta, H.J. Werlander, jonka 9-wuotias pruuni ruuna juoksi kaksi wirstaa 4 minuutissa 18 sekunnista; rikkoi kolme kertaa.

Neljännen palkinnon sai rusthollarinpoika Nummelta, Jaakko Stenberg, jonka 6-vuotias musta tamma kulki tämän matkan 4 minuutissa 44 sekunnissa, rikkoi kahdesti. Rusthollari Werlander ei saanut sen wuoksi korkeampaa palkintoa, että yhdistyksen säännöissä on määrätty, että ruunahewoset Nummelta ja Pusulasta sekä oriit ja tammat muualta saawat kilwoitella ainoastaan kolmannesta ja neljännestä palkinnosta. Ensimmäistä palkintoa ei voitu jakaa.


Nopein hevonen oli kuitenkin rusthollari Selim Wikströmillä Lohjalta; hänen wiisi wuotias musta oriinsa, joka ensi kerralla rikkoi niin taajaan, ettei sille woitu palkintoa myöntää, juoksi sittemmin kaksi wirstaa 4 minuutissa 10 sekunnissa.
Artikkeli on ilmestynyt "Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä" nro 43, joka ilmesty 11.4.1878.


20.9.2007

Matti ja Maria Aurasta

Auran pitäjän Pitkäniitun Nokan talon isäntä Matti Tuomaanpoika ja Järykselän kylän Alitalon rusthollarin tytär Maria Matintytär vihittiin lokakuun 6. päivä vuonna 1870.

Matti oli syntynyt Nokan talossa 25.1.1844. Isä Tuomas Matinpoika ja äiti Liisa Mikontytär olivat menneet naimisiin jo vuonna 1822. Matti olikin perheensä kuopus.

Marian vanhemmat taasen olivat rusthollari Matti Matinpoika ja Anna Kaisa Antintytär. Anna oli miestään kolmisen vuotta nuorempi syntyen 9.6.1847. Heidät vihittiin Pöytyällä 20.6.1844. Matti oli Alitalon edellisen isännän poika ja morsian oli puolestaan kotoisin Pöytyän Juotolan Tanelin talosta.

Järykselän rusthollareita voidaan jäljittää aina 1700-luvun alkuun saakka. Vuonna 1740 Alitalon isäntäpariksi saapuivat Marttilan pitäjästä Lasse Yrjönpoika ja Maria Juhontytär. Heidän poikansa Juho oli naimisissa Anna Antintyttären kanssa, jonka isä oli Auran Isotalon rusthollari.

Matin ja Marian kulunut hautakivi sijaitsee Auran kirkkomaalla, ilmeisestikin siirrettynä alkuperäiseltä paikaltaan.



19.9.2007

Paimion Räpälä

Matts Eskilsson eli "Matts i Breidilä" mainittiin Paimion Kiusalan kylän yksinäistalon Iso-Preitilän isännäksi maakirjojen alkamisesta 1540 lähtien aina vuoteen 1583. Kiusalan kylä mainittiin ensimmäisen kerran 1404 ja se oli ilmeisesti aikoinaan erotettu Sattelan kylästä. Lisäksi on Mattsin täytynyt omistaa talon Räpälän kylässä, koska tytär Brita sai sellaisen isänperintönä. Matts oli Paimion nimismies vuosina 1564-84, vuorotellen tässä tehtävässä Kovalan Jöns Markussonin kanssa.

Kuten melkein poikkeuksetta oli nimismiesten kohdalla niin aikoihin, niin Mattskin oli pitäjänsä parhaiten toimeentulevia talonpoikia. Hänen irtaimistonsa arvo ylimääräisessä n. hopeaveroluettelossa 1571 oli 382 mk, kun etelä-suomalaisen talonpojan irtaimisto pitäjästä riippuen oli n. 30-50 mk. Järjestyksessä seuraavana Paimiossa oli Mattsin vävy Martinus 263 mk:lla ja 10 luodilla, 132 g:lla hopeaa, sekä kolmantena Vartsalon Kärväsen isäntä 178 mk:lla.

Hänen tyttärensä poika oli Henricus Martini, joka oli Paimion kappalaisena 1580 ja isänsä jälkeen kirkkoherrana 1589-1613.

Henrik omisti Räpälän 1599-1611. Myös hän oli isänsä ja vaarinsa tavoin pitäjän rikkain rälssimiesten jälkeen, sillä hänen irtaimistonsa arvo oli 1601 apuveroluettelon mukaan 518 mk. Karjarutto vieraili kuitenkin Paimiossa 1604, jolloin pappilan karjaa kuoli niin paljon, että Henrik joutui anomaan yhden vuoden verovapautta.

Henrikin ollessa khra, tuli luterilaisuus toiseen kertaan vallitsevaksi uskontosuunnaksi. Jumalanpalvelus-menojen muutos ei kuitenkaan aina miellyttänyt kansaa. He halusivat juhlallisia menoja ja messuja, ku-ten oli ollut satoja vuosia. Yksinkertaistettu palvelus tuntui heidän mielestään papin velvollisuuksien laiminlyönniltä. Joko tästä syystä tai jostain muusta, johti tyytymättömyys Paimiossa (luultavasti alkukesästä 1596) siihen, että seurakuntalaiset paiskasivat kirkkoherransa kirkon aidan ylitse; tämä oli vanha tapa osoittaa, että seurakuntalaiset erottivat tämän tehtävästään. Asiasta meni valitus piispalle, joka ankarasti nuhteli seurakuntalaisia.

Näitä vuoden 1596 seurakuntalaisten mielenpurkauksia johti Hevonpään kartanon Krister Gyllenhierta. Henrikillä lienee ollut muitakin hankaluuksia alueen aatelisten kanssa. Henrik oli jo 1592 valittanut kuninkaalle, että nämä, Henrik Horn etunenässä, olivat pyrkineet anastamaan pappilan maita. 1594 riiteli Henrik taas Hornin kanssa, tällä kertaa Räpälän lukkarin maatilkusta. Asia ratkaistiin niin, että kiistanalaiset maat jaettiin.

Viimeinen maininta Henrikistä on vuodelta 1617. Hänen puolisonsa oli Margareta Jakobsdotter, joka oli luultavasti vielä vuonna 1640. Perheessä oli ainakin kuusi lasta.



18.9.2007

Udny of Tillery

Skotti Peter Udnie (k. 1656) tuli kantaisäksi suvulle, joka sai paikan Ruotsin ritarihuoneella nimellä Udnie no. 375. Kolmessa ruotsinkielisissä genealogisessa teoksessa (Anrep, Elgenstierna, Ramsay ) esitellään myös Peterin isän nimi.

Sekä Elgenstierna että Ramsay pitivät ratsumestari Peter Udnien isänä rääveliläistä kauppiasta Robert Udnieta. Peterin saman niminen poika nimitti kuitenkin Robertia ruotsinkielisellä sanalla "frände", sukulainen, jota tuohon aikaan ei olisi missään nimessä käytetty isoisästä ja sanoi myös, että hänen vanhempansa (Peter vanh. ja Anna) eivät koskaan käyneet maassa, jossa Robert siihen mennessä oli asunut 10 vuotta. Ramsay vielä sekoitti asiaa tiedollaan, että Robert Udnien perilliset (arvingar) olivat Viipurissa, kun hänen käyttämässään alkulähteessä todellisuudessa lukee "perintösaatava" (arvskap).

Räävelin Robertilla oli näin ollen kuollessaan saatavia Viipurissa, ei perillisiä. Sen lisäksi on olemassa sukuselvityskirje (päivätty Edinburghissa 29.1.1636), jonka mukaan newburghilainen Johan Udnie oli Robert Udnien veli ja lähin perijä; heidän vanhempansa olivat Arthur Udny ja Margareta Pittendreich. Elgenstiernan ja Ramsayn olettamus, että Peter vanh. olisi ollut Räävelin Robertin poika on siis väärä.

Kolmas genealogi, Anrep, esittää sen sijaan ratsumestari Peter Udnien isäksi Tilleryn Wilhelm Udnie. Nimen Anrep oli saanut eräästä Edinburghissa 1634 kirjoitetusta asiapaperista, johon myös perustuu suku Marcks von Wurtenbergin genealogia (näistä tuli Ruotsissa 1720 aatelissuku no. 1726).

Jostain syystä Anrep jätti pois asiakirjassa mainittu Wilhelmin vaimon nimen, leski Catharina Neilsonne, joka eli vielä 1634. Tämän kirjeen originaalin nykyistä paikkaa ei enää tiedetä, joten ei voida varmuudella sulkea pois väärennöksen mahdollisuutta. Toisaalta elossa olevan henkilön valinta äidiksi olisi melkoinen huono valinta, mikäli haluaa tietoisesti väärentää sukupuunsa.

Eräässä skotlantilaisessa sukuselvityksessä (The Genealogist 1877, vol. 11, Udny of that Ilk, s. 4-6) on eräs William Udny of Tillery (silloisen suvun päämiehen serkku), joka voisi olla Anrepin mainitsema Tilleryn Wilhelm Udnie, Peter Udnien isä. Sitä tukee myös se, että tämän Williamin äiti taulukon mukaan oli Lyell-sukua; Peterin taas sanottiin olevan Udnie- ja Bomalodie-Lyel -sukua (Anrep virheellisesti kirjoittanut Lyet).
Ruotsalaisen Udnie no. 375 -suvun käyttämä vaakuna - 3 ranskalaista liljaa ja 2 vinttikoiraa hyppäämässä peuranpäätä kohti - on yksityiskohtia myöten sama kuin skotlantilaisella aatelissuvulla.

Kuvissa vuonna 1647 aateloidun Udnie no. 375 -suvun vaakuna sekä suvun linna Aberdeenin lähellä. Linna on rakennettu 1400-luvulla, mutta paikalla on jo aiemmin saattanut olla jonkinlainen varustus. Vuonna 1634 suku muutti Knockhall Castleen, mutta tuo linna paloi. Udnyn linnaan suku palasi 1700-luvulla ja se on vielä 2000-luvulla suvun jälkeläisten hallussa.



17.9.2007

Tuve Månsson

Tuve on eteläisessä Ruotsissa sekä Tanskassa käytössä ollut etunimi. 1400-luvulla elänyt Porvoon vouti Tuve Månsson (Magnusson) lienee ollut sieltä päin maailmaa. Hän tuli ehkä Viipurin uuden käskynhaltijan Erik Axelsson Tottin (käskynhaltijana 1457-80; Tottit olivat alun perin tanskalaisia) mukana Suomeen; Porvoon pitäjä oli silloin osa Viipurin linnalääniä. Tuvestä sanottiin, että hänellä oli samanlainen vaakuna kuin nimekkäällä ruotsalaisella ”Natt och Dag”-suvulla (kaksoisainen, toinen puolisko sininen, toinen keltainen – vaakunan perusteella alettiin sukua kutsua ”Yö ja Päiväksi”).


Ensimmäinen maininta Tuvesta oli Viipurissa. Turun piispa Kort Bitz raportoi 9.11.1464 kuningas Karl Knutssonille saaneensa ”Twe Magnussonilta” kirjeen, jossa tämä ilmoitti venäläisten nostaneen suuren armeijan ja olivat polttaneet sekä ”nylkeneet” Jääsken ja muita Karjalan pitäjiä . Huomattavaa on, että piispa mainitsee vain hänen nimensä ilman tittelia, pitäen selvänä, että kuningas tietää kenestä on kyse. Koska Tuve oli jonkinlaisessa päällikköasemassa, on hänen silloin täytynyt olla jo syntynyt viimeistään n. 1430-35 mennessä.



Seuraavan kerran Tuve mainittiin, kun Erik Botesson, Porvoon läänin kihlakunnantuomari, piti Helsingin pitäjän käräjiä 26.7.1470. Läsnä oli ”rehellinen mies Tönne Monsson”, Porvoon läänin vouti . Voutina hänet mainittiin myös 1480 . Noin vuoteen 1491 mennessä oli Tuve jo kuollut, sillä hänen vaimoaan, Cecilia Jakobsdotter,Horn -sukua, nimitettiin leskeksi (”epther liffueska”).





Heillä oli tytär Margareta Tuvesdotter. Margaretan lapsilla oli omistuksissaan monia taloja Porvoon seudulla, jotka nähtävästi olivat jo Tuven ostamia. Sellaisia olivat mm. Skinnarbacka, Böle, Nieto ja Näse, jotka olivat vielä 1420-luvulla omistaneet eräs aviopari Björn Salvesson ja Kristina Pedersdotter.




Olaus Magnuksen 1555 ilmestyneessä kirjassa "Pohjoisten kansojen historia" on tämä
puupiirros taisteluun valmistautuvasta ratsuväestä.



14.9.2007

Genos 2 / 2007 ilmestynyt

Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos on ehtinyt jo 78. vuosikertaansa. Tämän vuoden numero kaksi ilmestyi eilen.

Kannessa komeilee Anthony Naht vanhempi (1728-1804) tuntemattoman tekijän öljyvärimaalauksessa. Sisäsivuilla Hans Andersin käy läpi tämän suvun vaiheita Haminassa ja Viipurissa.

Rovasti Tapio Vähäkangas rakentaa vaikeasta tulkittavista lähteistä kuvaa ns. Lydekenpoikien suvusta 1400-luvun Suomessa. Tarina lähtee liikkeelle kiehtovasta kysymyksestä; mitä teki ritarinarvoinen mies, Arvid Klaunpoika Kyrössä maaliskuun 4. päivä vuonna 1459?

Markku Kuorilehto käsittelee Oulun kaupungin arkiston asiakirjoja ja niiden avulla tapahtuvaa merimiesten selvittelyä. Kaupungin merimieshuoneen arkistossa kun on purjelaivan mentävä aukko.

Heikki Impola esittelee 1500-luvulla voimissaan olleita rälssisukuja Pihl ja Ulf. Impolan mukaan vielä 1920-luvulla asui Pohjan pitäjässä Pihl -suvun jälkeläisiä.

Jessica Parland-von Essen pohtii digitalisoinnin ja tietokantojen merkitystä sukututkijalle.
Kaiken kaikkiaan Genosta ei varmaankaan ole suunnattu aloittelevalle sukututkijalle, mutta toisaalta artikkeleiden runsaat lähdeviitteet voivat auttaa kiinnostuneita etsimään muitakin lähteitä tutkimuksiinsa kuin vain Hiskin ja IGI-tietokannan!



13.9.2007

Salon Seudun Sukututkijoiden jäsentiedote 2/2007

Salon Seudun Sukututkijat ry:n vuoden toinen jäsentiedote ilmestyi tällä viikolla. Aiheina 28 -sivuisessa lehtisessä ovat mm. yhdistyksen kevätretki Kemiön saarelle, käräjäpöytäkirja kirkonarkistossa ja vääpeli Nils Qvistin kohtalo vuoden 1742 ns. Hattujen sodassa.

Yhdistyksen syksyn 2007 ohjelma vaikuttaa lupaavalta ja monipuoliselta. Esitelmiä on sekä aloittelijoille että pidemmälle ehtineille. Syyskuun kuukausikokouksessa 25.9. on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma kertomassa SSS:n tulevaisuuden näkymistä.


Salon Seudun Sukututkijoilla on oma kerhohuone paikallisessa kirjastossa. Siellä on jäsenten selattavissa kunnioitettava määrä mikrofilmejä ja kirjallisuutta. Ei sovi myöskään unohtaa itse kirjaston harvinaisen laajaa suku-ja paikallishistoriallista kokoelmaa.


Yhdistyksen internet-sivut löydät tästä!





12.9.2007

Puuseppä Elias Enqvist

Sammatin Myllykylän Arvelan talon torppari ja puuseppä Elias Leander Enqvist oli naimisissa Leikkilän kylän Jussilan talollisen tyttären, Karoliinan kanssa.

Heillä oli neljä yhteistä lasta, minkä lisäksi perheeseen kuului Karoliinan vuonna 1852 synnyttämä avioton Kustaa -poika.

Tämä Kustaa oli kolme kertaa naimisissa ja niinpä ohessa olen poikkeuksellisesti esittänyt jälkipolvitauluston äidin puolelta. Tiedot perustuvat Toivo Haation selvityksiin.








11.9.2007

Henrik Gottlieb Perander

Kuopion yläalkeiskoulun rehtori ja Kuopion lukion latinankielen rehtori Henrik Gottlieb Perander vietti vanhuuden päiviään Länsi-Uudenmaan Sammatissa yhdessä sisarensa Sofia Lovisan kanssa. Heidän yhteinen hautakivensä seisoo jo hieman kuluneen tuntuisena Sammatin kirkkomaalla.

He olivat syntyneet Liperin Kirkonkylässä, missä isä Niklas
Johan P. oli kirkkoherrana vuosina 1817-1831.

Henrik Gottliebin elämästä kertoo Helsingin Yliopiston matrikkeli mm.seuraavaa;

Tuli Kuopion kouluun v. 1826. talvella; erosi 1831. syksyllä. Tuli Porvon Lukioon (Gymn.) Helmikuussa v. 1832. erkeni sieltä v. 1835. talvella. Oppija (Stud.) 28/4 1835. Toistimella Lukiosta. Peätös: 30. huutoa tahi Laudatur. Kotipaikka: Kuopion kaupunti. Otti Venäjän tutkion (exam.) kev. 1835. Otti Raha-apututkion (stip. ex.) syksyllä 1835. sai 5. huutoa. Sai jälestäpäin Bilmarkin
lukurahan (Stip.) Kirjotti syks. 1836. Papisoppion koittokirjotuksen (f. intr. i Semin. theol.) Latinaksi: Approbatur. Ruohtiksi: ‹–›. Otti Papisoppion tutkion (Semin. ex.) 8/6 1837 peätös: 10 huutoa. | Kirjoitti "pro Exercitio" 28/5 1838, päätös: Approbatur cum laude. Otti Rahake tutkion 29/5 1838, päätös: 7 huutoa. Väiteli pro exercitio 1/12 1838. Kirjoitti "pro Gradu" /6 1839, päätös: Approbatur. Viisausopin kokelas 6/3 1840, päätös: 18 huutoa; on siis "admodum dignus" Sai 3 laudatur: 1:nen Viisausoppissa 2:nen Puheisuuessa ja Runolisuuessa 3:as Grekan Kirjallisuuessa.


Henrik Gottliebin vaimo oli Johanna Sofia Nilsson, jonka vanhemmat olivat Henrik Bogislaus Jurvelin ja vaimonsa Johanna Floman. Henrik Bogislauksen
vanhemmat taasen olivat Nils Bogislaus J. ja vaimonsa Anna Kristina Lyra. Annan isä puolestaan oli Kiuruveden kappalainen Henrik Lyra, joka kuoli vuonna 1775.






10.9.2007

Iida Wikström Sammatista

Iida Wikström syntyi Sammatin Kiikalan kylän Vanha-Pyölin torpassa loppukeväästä 1880. Hänen isänsä Efraim kuului Kiskon Kirkonkylän Viikarin l. Wikarsin talosta lähteneeseen hyvin laajaan sukuun, josta moni asettui 1800-luvun alkupuolella Sammattiin torppariksi.

Jo Iidan isoisä, tammikuussa 1804 syntynyt Efraim Eliaksenpoika oli nähnyt ensi kerran päivänvalon juuri Vanha-Pyölin torpassa. Tämä vanhempi Efraim meni naimisiin kiskolaisen Johanna Frostin kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta, joista Iidan isä oli keskimmäinen.

Iidan äiti Edla Gustava Åfelt oli miestään muutaman kuukauden vanhempi. Hän syntyi vuoden 1849 lopulla Suomusjärven Lahnajärven kylän Klemelän talon Rantalan torpassa. Hänen isänsä Johan Gabriel oli kotoisin Sammatin Haarjärveltä, Nikun talon Lammin torpasta.

Sukunimeä Åfelt / Åfeldt ovat seudulla käyttäneet ilmeisesti useat sellaiset henkilöt, jotka eivät ole sukua keskenään. Johan Gabrielin isä oli muuan Henrik Michelsson Åfelt ja äiti suomusjärveläisen rakuunan pojantytär Ulrika Risenkamp.

Efraim, Edla Gustava ja Iida on haudattu saman kiven alle Sammatin kirkon ympärille levittäytyvälle kirkkomaalle. Iida esipolvitaulusto on esitetty ohessa.










7.9.2007

Inkoon nimismies Jeppe

Jeppe Olofsson sai 10.8.1444 rälssivapauden kuningas Kristoffer Baijerilaiselta. Vuonna 1471 hän oli voutina Raaseporin linnaläänissä. Laamanninoikeudessa Inkoossa 1472 vahvistettiin Jepen tekemä maanvaihto Raaseporin kihlakunnantuomarin Björn Ragvaldssonin kanssa; Jeppe luovutti yhden talon, Torpin, veromaata vastaan Inkoon Bollstadissa.

Inkoon nimismiehenä Jeppe tavataan 1479, jolloin hän myi kaikki isältään perimänsä veromaat Bollstadissa, neljä veromarkkaa kooltaan. Samana vuonna tehdyn testamentin mukaan sai vaimo Kristin Jepeltä perinnöksi kolme uutta niittyä Långvikissä ja poika Olof Jakobsson kaiken muun lisäksi yhden 3 talvea vanhan varsan.

Hänen poikansa Olof Jakobsson (Jeppe on lyhytmuoto Jakobista) riiteli laamanninoikeudessa 1457 Degerön yökunnan asukkaiden kanssa Hästholmenista ja sen kalastusvesistä. 1495 hän sai omistusoikeuden maalle Grottebackassa ja 1501 maalle Bredslätissä, Siggbölessä ja Degerbyn Strandissa. Olof eli vielä 1513, jolloin valtionhoitaja myönsi hänelle oikeuden itse kantaa veronsa tiloiltaan Ytter- ja Överbollstadissa, sekä tiloilta Bredslätissä, Siggebölessä ja Degerbyn Stubbölessä.


Olofin lapsia olivat ainakin seuraavat;

1. Jakob Olofsson, Bollstad, Inkoon nimismies, main. 1532-41. Jakobista jatkunut suku kutsutaan kirjallisuudessa Bollstadin Stubbe-suvuksi (Stubbe, Bollstadsläkten), mutta nimilinjat kuolivat jo 1614.

2. Olof Olofsson, main. 1540-56, Kirkkonummen Långstrand sekä Inkoon Siggböle.

3. Kristina Olofsdotter, eli vielä 1537, pso. asemies Henrik Erlandsson, Lindelöf - sukua

4. Margareta Olofsdotter, eli vielä 1539, pso. Nils Pedersson (Ekelöf-suku) Sipoon Gesterbystä.


Kuvassa alivouti Olof Jakobssonin sinetti, jossa suvun vanhin tunnettu vaakuna. Olof oli em. Jakob Olofssonin poika ja hänet mainitaan eri yhteyksissä vuosien 1560-1572 välillä.


6.9.2007

Finskilän suku

Stigulf Ragvaldsson mainittiin 1393, kun hän lahjoitti nimeltään tuntemattoman vaimonsa suostumuksella Turun tuomiokirkolle tilan Liedon Hepojoen kylästä, sillä ehdolla että he saisivat 1 mk:n vuosivuokraa vastaan asua siinä elinaikansa .

Vuonna 1407 hän oli sinettitodistajana Turussa ja vuonna 1411 on samalta päivältä kaksikin asiakirjaa, jossa mainitaan Stigulf. Silloin hän oli sekä lautamiehenä että sinettitodistajana, josta on päätelty että Stigulf itsekin omisti maata Vehmaalla.

Vuonna 1417 Stigulf mainittiin Piikkiössä ja viimeinen merkintä hänestä on noin vuodelta 1420 Turussa. Stigulfista alkanut suku tunnetaan kirjallisuudessa nimellä Finskilän suku, sillä jälkeläiset pitivät 1500-luvulla Sauvon Finskilää kantatilanaan.

Eräs Arvid Ragvaldsson yksi vuoden 1386 Turun maakäräjien kuninkaalle osoiteun anomuskirjeen allekirjoittajista. Nimen ja vaakunan perusteella kyseinen Arvid oli Stigulfin veli. Tämä Arvid on mielenkiintoinen. Siitä huolimatta, että hänestä ei ole jäänyt muita merkintöjä aikakirjoihin, on hänen yhtenä anomuskirjeen allekirjoittanana kuitenkin täytynyt olla erittäin arvostettu henkilö.

Useat muista allekirjoittajista olivat olleet juuri kuolleen laamanni, läänitysherra Bo Jonsson Gripin palveluksessa – ehkä myös Arvid Ragvaldsson ja siten mahdollisesti myös olettu veli Stigulf Ragvaldsson.

Edellä mainittuja henkilöitä ennen, 1330- ja 1340-luvuilla, elivät Satakunnassa veljekset laamanni Jakob Andrissasson (Andreasson) sekä Kokemäen khra Stigulf Andersson . Heidän vaakunatietonsa (sekä mahdollisesti se, että nimi Stigulf esiintyy heidänkin suvussaan) herättää epäilyn, että Jakob ja Stigulf olivat samaa sukujuurta kuin myöhemmät Stigulf ja Arvid.

Siinä tapauksessa Finskilän suvun sukujuuret vievät mahdollisesti Ahvenanmaalle, koska on arveltu 1300-luvun Jakobin ja Stigulfin olleen sieltä kotoisin. Srigulf Ragvaldssonilla oli pojat:

1. Ragvald Stigulfsson, kihlakunnantuomari Piikkiössä 1451, 1469.

2. Nils Stigulfsson, rälssimies, main. 1465, pso. Margareta Andersdotter.



5.9.2007

Taistelu Viipurista

Herman Bröijer tuli Viipuriin 16.5.1588, tuoden mukanaan kankaita ja humaloita. Jo seuraavalla purjehduskaudella 1589 hän oli Viipurin suurin tavarantuoja. Talvikaudella 1590-91 hän vannoi porvarisvalan ja saattoi vihille Agnes Nylandin, pormestarin tyttären.

Herman oli pormestarina niinä aikoina, jolloin Kustaa Vaasan perilliset taistelivat Ruotsin kruunusta. Juhana III oli saanut poikansa Sigismundin sekä Ruotsin että Puolan kuninkaaksi, mutta Juhanan veli Kaarle-herttua oli 1590-luvulla pääsemässä niskan päälle. Enää Viipurin linna oli 1599 Sigismundin kuningasmielisten kannattajien hallussa. Ruuthin kirja Wiipurin kaupungin historia kertoo tapahtumista näin:


"Syyskuun 21. päivänä 1599 astui Kaarle-herttua maalle Wiipurin edustalla; muutamia päiviä ennen oli Sigismundin puolueen sotapäällikkö Axel Kurki jäännöksellä siitä sotajoukosta, joka oli kärsinyt tappion Marttilassa, vetäytynyt Wiipuriin. Sinne oli myöskin tullut joukko saksalaisia ratsumiehiä Farenbachin johdolla, jonka Sigismund oli lähettänyt Puolasta puoluelaisilleen avuksi. Kaikkiaan oli kuninkaan puolueella kaupungissa ja linnassa käytettävänä ainoastaan 1200-1400 sotilasta, vaikka Wiipurin laajat linnoitukset olisivat tarvinneet puolustukseen ainakin 6-7000 miestä.

Porvaristoon ei voitu ensinkään luottaa, sillä sen edut olivat samat kuin herttuan. Laivastoltaan oli herttua jo lähettänyt kirjeen pormestareille ja raadille, kehoittaen heitä avaamaan kaupungin portit ja liittymään valtakunnan puolustajiin. Mutta kaupungin viranomaiset arvattavasti eivät vielä uskaltaneet, ennen kuin mitään aseidenmittelyä oli tapahtunut, ilmaista oikeita ajatuksiaan, minkätähden kirje jäikin ilman vaikutusta. Sen sijaan osoittivat porvarit nurjaa mieltään sotilaita vastaan siten että vaativat korkeita hintoja kaikista ruokavarastoista, joita möivät sotilaille.


Viimein täytyi näiden tyytyä pahalle haisevaan pukinlihaan. Tästä kirjoitti eräs saksalainen päällikkö: "Gott weiss das hir viele alte böcke geschlachtet werden, alse ich die tage meines lebens nie geschen, und muss für einen ½ stinkende boch 6 dukaten geben, und alles was man haben will aufs tewerste zahlen".

Herttua oli noussut maalle Siikaniemelle ja valloitti siellä olevan esikaupungin, jonka sinne asetetut saksalaiset sotilaat vähäisen taistelun jälkeen olivat jättäneet ja mennessään pistäneet tuleen. Kumminkin paloivat vain ulkovarustukset ja tuulimyllyt vuorella. Seuraavana päivänä lähetti herttua alapäällikkönsä Per Stolpen ynnä muutamia lippukuntia sotaväkeä Pantsarlahden puolelle, jota paitsi toinen joukko asetettiin Karjaportin eteen. Näin oli piiritys alkanut. Axel Kurki ja saksalaiset päälliköt, jotka johtivat puolustustyötä, vaativat nyt porvareita ottamaan osaa puolustukseen.

Mutta porvarit, jotka eivät uskaltaneet suorastaan kieltää, vastasivat kiertelemällä että kaikki vastustus olisi turhaa, linnoitus-laitokset kun olivat niin laajat, ettei niitä kuitnkaan voitu puolustaa. Tämä vastaus katsoi sotaväki osoittavan porvarien uskottomuutta ja uhkasi heitä murhalla ja ryöstöllä. Tämä eripuraisuus kävi määräväksi taistelulle. Jo samana päivänä, kun Kaarle-herttuan väki oli asettunut Pantsarlahden kukkuloille, hiipi muutamia porvareita muurien yli ja tuli Stolpen leiriin ilmoittamaan pormestari Bröijerin puolesta, että Wasserpfortin (jolla luultavasti tarkoitettiin sitä uutta valliporttia merelle päin Uuudessalinnoituksessa, joka oli lähinnä Stolpen leiriä) avattaisiin hänelle ja sotilaille, jos he lupaisivat suojella asukkaita, heidän vaimojaan ja lapsiaan sekä omaisuutta kaikkea väkivaltaa vastaan.


Kello kolme j.p.p. samana päivänä karkasi Stople setsemällä lippukunnalla sotaväkeä sanotulle portille, jonka hän porvarien avulla saikin valtaansa. Tämän kautta oli hän Uudenlinnoituksen herrana, ennen kuin kaupungin sotajoukko, jonka pääosa näkyy olleen asetettu vanhaan kaupunkiin, huomasi mitään. Samaan aikaan lähetti herttua Siikaniemeltä joukon sotamiehiä venheissä salmen yli kaupunkiin päin. Tästä syntyi yleinen hämminki Sigismundin puoluelaisten kesken. Suurin osa koetti paeta linnaan, mutta kun venheissä olevat sotamiehet estivät heitä pääsemästä salmen yli, sortui heistä suuri osa, jonka ohessa moni, niiden joukossa Axel Kurki itsekin, joutui vangiksi. Noin 70 saksalaista ratsumiestä Jochim Greven ja puolalaisen Dombuskin johdolla ryntäsi ulos Karjaportin kautta ja raivasivat itselleen miekka kädessä tien piirittäjäin läpi sekä pelastivat itsensä siten maata myöten Liivinmaalle.


Näin oli kaupunki pääasiallisesti porvarien välityksellä joutunut herttuan valtaan 22.9.1599. Harras-tuksestaan herttuan asialle näyttivät porvarit myös siten, että he piirityksen jälkeen lainasivat hänelle 801 taalaria 21 äyriä (tätä velkaa maksettiin 1601 Klemet Sigridssonille, Herman Bröijerille, Bertil Perssonille, Rötger Boismanille ja Tönius Gottmanille yhden määrän voita ja lehmänvuotia linnasta).


Kun kerran kaupunki suurine uusimuotoisine linnoituksineen oli antautunut, oli herttualle helppo asia pakottaa linna, jonka varustusväen mieli jo tästä vastoinkäymisestä oli laimistunut. Kun herttua oli kulettanut suuren tykin linnan edustalle ja ampunut muutamia laukauksia vanhaa linnaa vastaan, antautui tämä jo seuraavana päivänä.


Heti linnan ulkopuolella, vähän matkaa kaakkoiseen päin Äyräpään bastionista, oli eräs kaivo, jonka luultavasti entiset luostarin asukkaat olivat rakentaneet ja jota siitä syystä kutsuttiin munkkilähteeksi. Tällä paikalla piti nyt sisällisen sodan verinen loppunäytös tapahtuman. Tämän lähteen ääressä kaatuivat voitettujen linnanherrojen ja sotapäälliköiden päitä mestauspiilun alla. Lokakuun 5. pvä kokoonkutsui herttua sotaväkensä ja piti vallilla sotamieheille puheen ja lokakuun 10. päivänä herttua läksi Wiipurista".


Lähde : J.W. RUUTH, Wiborgs stads historia, Viborg 1903, s. 170
Kuvissa Herman Bröijerin nimikirjoitus ja sinetti, tosin erittäin huonolaatuisina.



4.9.2007

Parjaaja Petteri Bergius

Väinö Ikonen tekee kirjassaan "Vanhaa Suomen Turkua" selkoa mm. Taivassalon kirkkoherrana ja Turun Akatemian rehtorina toimineen Petter Bergiuksen värikkäästä luonteesta seuraavaan tapaan;

Keväällä 1665 nousi Akatemian konsistorissa aikamoinen hälinä niiden parjausten johdosta, joita professori Petrus Bergius oli kerran kotonaan vieraiden läsnä ollessa virkaveljiään vastaan syytänyt. Todistajien kertomusten mukaan hän oli mm. lausunut, että rehtori Axelius Kempe sekä professorit Thauvonius ja Thuronius harjoittivat "singulaarista juopottelua", jonka tähden he löivät laimin virkatehtävänsä, ja että heillä oli tapana "yötä päivää hönnätä toistensa luona", jota paitsi hän oli tietävinään, että Thauvonius ei rakastanut vaimoaan, vaan piti useita concubinoja (jalkavaimoja).

Thuroniuksesta hän oli vielä maininnut, että hänellä oli aina saarnan aikana kädessään latinalainen kirja, jota hän luki, niinkuin niiden sanotaan tekevän, jotka luvattomia taikoja harjoittavat. Ja professori Wexionusta hän oli sanonut juopporatiksi.

Näiden parjausten johdosta syntyi kiivas oikeudenkäynti, jonka kuluessa vaihdettiin lukuisia "repliikkejä" ja "dupliikkeja", joissa yhä uusia "insinuaatioita" esitettiin. Monien tulisten otteluiden jälkeen juttu lopulta päättyi Bergiuksen anteeksipyyntöön, jonka tapahduttua konsistori päätti asianomaisten läsnä ollessa polttaa jutussa syntyneet asiakirjat!

Olen aiemmin kirjoittanut tästä Bergius -suvusta, jonka kantaisä Petter oli. Hänen jälkeläistaulustonsa on samalla päivittynyt. Se löytyy em. linkin takaa.





3.9.2007

Näppisen Jere

Siuntion Skäddarskogin eli Lievön Näppisen tilalle muutti vuonna 1816 Jeremias Salonius Suomusjärven Salitun rusthollista. Hän oli nainut Näppisen rusthollarin, Henrik Levoniuksen tyttären, Gustava. Gustavan äiti oli Ulrika Långström, joka oli kotoisin Kirkkonummen Långstrandin rusthollista. Äidinäiti Maria Christina Rautell taasen oli Pohjan pitäjän Trädbollstadin rusthollari Johan Rautellin tytär.

Långstrandin omistajasukuihin kuuluivat mm. alunperin lähtöisin olleet Thauvoniukset.
Levoniukset puolestaan olivat olleet Näppiksellä jo vuosikymmeniä. Henrikillä ja Ulrikalla oli yhteensä kuusi lasta, mutta Gustavaa lukuunottamatta he kaikki kuolivat pieninä. Murheellisinta aikaa oli elokuu vuonna 1811. Kaksi lapsista kuoli saman päivän aikana ja kolmas vielä saman viikon aikana. Näin eloon jäi ainoastaan em. tytär Gustava.


Hänelle löytyi puolisoksi 22 vuotta vanhempi rusthollarinpoika Jeremias Salonius Suomusjärven Salitusta. Pariskunta avioitui marraskuun alussa 1815. Avioliitto oli lapseton.

Jeremias Sale(o)nius eli ajankohtaan lähden iäkkääksi eli 84-vuotiaaksi. Hänen takorautainen muistoristinsä seisoo yhtä Siuntion keskiaikaisen kivikirkon vieressä, pensaiden kätkössä.






Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...