analytics

Parjaaja Petteri Bergius

Väinö Ikonen tekee kirjassaan "Vanhaa Suomen Turkua" selkoa mm. Taivassalon kirkkoherrana ja Turun Akatemian rehtorina toimineen Petter Bergiuksen värikkäästä luonteesta seuraavaan tapaan;

Keväällä 1665 nousi Akatemian konsistorissa aikamoinen hälinä niiden parjausten johdosta, joita professori Petrus Bergius oli kerran kotonaan vieraiden läsnä ollessa virkaveljiään vastaan syytänyt. Todistajien kertomusten mukaan hän oli mm. lausunut, että rehtori Axelius Kempe sekä professorit Thauvonius ja Thuronius harjoittivat "singulaarista juopottelua", jonka tähden he löivät laimin virkatehtävänsä, ja että heillä oli tapana "yötä päivää hönnätä toistensa luona", jota paitsi hän oli tietävinään, että Thauvonius ei rakastanut vaimoaan, vaan piti useita concubinoja (jalkavaimoja).

Thuroniuksesta hän oli vielä maininnut, että hänellä oli aina saarnan aikana kädessään latinalainen kirja, jota hän luki, niinkuin niiden sanotaan tekevän, jotka luvattomia taikoja harjoittavat. Ja professori Wexionusta hän oli sanonut juopporatiksi.

Näiden parjausten johdosta syntyi kiivas oikeudenkäynti, jonka kuluessa vaihdettiin lukuisia "repliikkejä" ja "dupliikkeja", joissa yhä uusia "insinuaatioita" esitettiin. Monien tulisten otteluiden jälkeen juttu lopulta päättyi Bergiuksen anteeksipyyntöön, jonka tapahduttua konsistori päätti asianomaisten läsnä ollessa polttaa jutussa syntyneet asiakirjat!

Olen aiemmin kirjoittanut tästä Bergius -suvusta, jonka kantaisä Petter oli. Hänen jälkeläistaulustonsa on samalla päivittynyt. Se löytyy em. linkin takaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus