Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

31.1.2008

Uutta kotimaata etsimässä

Neuvostoliitto julkaisi maansa nimeä kantanutta, neliväristä aikakausilehteä lukuisissa eri maissa. Lehti ilmestyi Suomessakin aina maan hajoamiseen saakka 1990-luvun alkupuolella.

Artikkeleissa käsiteltiin Neuvostoliiton näkökulmasta politiikkaa, yhteiskunnallisia aiheita, tiedettä, taidetta ja historiaa sekä urheilua. Kiinnostavimpia juttuja olivat yleensä ne artikkelit, joissa kerrottiin suuren maan eri kansallisuuksista ja niiden perinteistä.



Vuonna 2008 on näitä juttuja luettava nostalginen pilke silmäkulmassa. Toimittajat ovat välillä sopivasti unohtaneet mainita jostain tietyistä yksityiskohdista käsittelemässään aiheessa. Oheinen, sukututkijoita kiinnostava jutunpätkä on tästä hyvä esimerkki.

Luterilainen seurakunta Pietarissa

Varhaisin Venäjälle perustettu luterilainen seurakunta oli Pietarin ruotsalainen seurakunta. Kirkko sai alkunsa siihen aikaan, kun Ruotsin valtakunnan rajat olivat Ohtajoella saakka. Tuolloin kuningas Kaarle IX antoi määräyksen Nevanlinnaan perustettavasta linnoituksesta, joka sai nimekseen Nyenskans. Tämä tapahtui vuonna 1611.

Stolbovan rauhassa 1617 koko alue siirtyi Ruotsille ja Nevanlinna sai kaupunginoikeudet 1642. Samoihin aikoihin kenraalikuvernööri ja vapaaherra Oxenstjerna antoi kirkollisen asetukset, jonka mukaan ao. kaupunkiin oli asetettava oma pappi. Näin ruotsalainen luterilainen seurakunta sai alkunsa Venäjällä.
Kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin Pietari Suuren aikaan venäläinen armeija hävitti sekä kaupungin että linnan. Vuonna 1703 aloitettiin nykyisen Pietarin kaupungin rakennustyöt. Tuohon kaupunkiin joutuivat muuttamaan ne ruotsalaiset, jotka eivät olleet joutuneet vangeiksi Suuren Pohjan sodan aikaan.

Yhdessä suomalaisten kanssa he muodostivat seurakunnan, joka aloitti toimintansa jo samana vuonna 1703. Ensimmäisenä kirkkoherrana toimi vuodesta 1710 lähtien Jakob Maidelin. Jakob oli päässyt ylioppilaaksi Turussa 1692. Hänet vihittiin papiksi Narvassa 1699, jonka jälkeen hän jäi sikäläisen seurakunnan apupapiksi. Toimiessaan varuskunnansaarnaaja Novasolkassa jäi hän sotavangiksi ja vapautui vasta vannottuaan uskollisuuden valan Venäjän keisarille.

Vuonna 1733 keisarinna Anna lahjoitti seurakunnalle tontin, johon pian kohosi puinen Pyhän Annan kirkko. Erilaisten riitojen ja tarpeiden takia seurakunta jakautui kahtia 1745. Suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi tuli Esaias Nordenberg ja ruotsalaisen Gustaf Levanus. Viimeksi mainittu oli Sauvon kappalaisen, Johan L:n poika.

Gustaf Levanuksen jälkeen ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherroina toimivat vuoteen 1890 mennessä Hougberg, Indrenius, Cygnaeus, Doner, Tavast, Ehrström, Bandt, Hoffren ja Kajanus, joista viimeksi mainittu oli toimessaan em. vuotena.

Tuona vuonna seurakunnassa oli n. 6600 jäsentä, joista valtaosa ruotsalaisia. Heidän lisäkseen joukkoon mahtui norjalaisia, tanskalaisia ja saksalaisia. Kirkko piti yllä kolmea alkeiskoulua ja yhtä neliluokkaista jatkokoulua. Lisäksi seurakunnalla oli 40-paikkainen lastenkoti sekä hoivapaikka 18 "turvattomalle vaimolle". Työn alla olivat tilat iäkkäille miehille sekä poikakoti.
Pietarin evankelis-luterilaisen Pyhän Marian seurakunnan nykytilanteesta saat hyvän kuvan vaikka täältä!

Kuvassa näkyvä kirkko sijaitsi tuolloin Pienen Tallihovikadun nimeä kantaneen kadun varrella. Kirkkoon kiinni rakennetut talot ovat myös sen omistuksessa. Talo on ruotsalaisen arkkitehti Anderssonin suunnittelema ja rakennustapaa kuvaillaan "bysanttilaiseksi". Kirkko oli vihitty 23.11.1865 ja se oli omistettu Pyhälle Katariinalle. Rahoituksen järjesti seurakunta Suomen ministerivaltiosihteeri, kreivi Armfeldtin johdolla. Venäjän valtio antoi tarkoitukseen 150,000 ruplaa 37 vuoden maksuajalla.

30.1.2008

Nummen pitäjästä

Nummen Varttilan kylän Tammen talon vanha isäntä Erik Silen kuoli keuhkotautiin vuonna 1829. Hän oli alunperin toiminut nahkurina, mutta mentyään naimisiin Tammen talollisen tyttären kanssa, oli hänestä tullut talon uusi haltija vuoden 1809 paikkeilla. Puoliso Maria oli syntynyt 1772 ja eli miehensä kuoleman jälkeen leskenä Tammella kuollen vasta syksyllä 1850.


Perheessä oli seitsemän lasta, joista kuusi tytärtä päätyivät kaikki naimisiin. Esikoinen Maria Kristina meni naimisiin Järvenpään Jussarin isännän, Isak Nyforsin kanssa. Justina sai puolisokseen Heijalan Pöykärin pojan, Johan Fredrik Stigellin. Margaretan nai Remalan Paakkalan poika Johan Johansson. Agnetan vei vihille helsinkiläinen muurarioppilas Henrik Johan Stigell ja Henrika Karolinan taasen Mommolan rusthollarin poika Henrik Johan Salin.

Vuonna 1815 syntynyt tytär Ulrika Lovisa jäi lopulta asumaan kotitaloonsa. Isännäksi tuli hänen kanssaan tammikuun alussa vuonna 1851 vihitty August Vilhelm Ekqvist, joka oli syntynyt Karjalohjan Tammistossa. Perheeseen syntyi Tammella kolme poikaa, joista Karl August ja Juhana Viktor menivät tahoillaan naimisiin. Pojista vanhempi, Karl August jäi Tammelle isännäksi ja hänen perhettään asui siellä vielä 2000-luvulla.Pikkuveli Juhana oli liikkuvaisempi. Vuonna 1885 hän asui kotitalossaan, josta hän parin vuoden päästä muutti vuokralaiseksi Jättölän kylän Rasulle. Sieltä matka jatkui edelleen vuokraviljelijänä Pappilaan ja lopulta hän asettui talolliseksi Jättölän Hettoille.

Ulrika Lovisa ja hänen siskonsa Agneta käyttivät sukunimeä Tamlander, kun taas muu perhe tyytyi isänsä Silen -nimeen.


Edellä mainittujen kuuden sisaren ainoa veli Fredrik Johan meni naimisiin kypsemmällä iällä. Vasta noin 48 vuotiaana hän löysi puolisonsa, Maikkalan Jokiniemen tilanvuokraajan tyttären, Gustava Fredrika Lindgrenin. Pariskunta muutti useasti; Varttilan Rengan muonatorpparista Ounian talolliseksi ja edelleen Ounian Lamminpään torppareiksi. Tämä kaikki tapahtui vuosien 1856-66 välisenä aikana.

Suomen Maatilat -kirja kertoo Varttilan Tammesta mm. seuraavaa;


28 km Lohjan asemalta ja 30 km Lohjan kauppalasta. Isäntänä v:sta 1888 Kaarle Ekqvist ja emäntänä v:sta 1899 Aleksandra (o. s. Stigell). Isännän suku on sitä hallinnut n. 200 v. Pinta-ala 125,93 ha; siitä puutarhaa 0,2, peltoa 37, viljeltyä laidunta 0,5 ja metsää 88,23 ha. Pellot, joista 3 ha salaojitettu, ovat epätasaisia ja maanlaadultaan vaihtelevia. Rakennukset viljelysten reunassa. V. 1860 valmistunut päärakennus on Ahviston ja Joutikkaan järvien lähellä. Harmaista kivistä tehty navetta, samaten kuin muut talousrakennukset, on nykyisen isännän rakennuttama. Pellot sovitettu 2 viljelyskiertoon, joissa molemmissa: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kauraa. Pellosta oli 1929 kesantona 2 ha, vehnän kasvussa 1,1, rukiin 2, kauran 12, ohran 0,65, herneen 0,25, perunan 1, rehujuurikasvien 0,6 ja heinän 17,4 ha. Kotieläimiä: 4 hevosta, 22 lehmää, 11 sikaa, 7 lammasta ja 8 kanaa. Karjaa jalostetaan LSK-rotuiseksi, siat ovat SY- ja lampaat maatiaisrotua. Rahatulojen päälähteinä vilja, voi, liha ja perunat. Niiden menekkipaikkana Lohjan kauppala. Tilan havumetsästä myyty enimmäkseen tukkipuita. Omista kalavesistä saadaan kaloja kotitarpeiksi. Nummen Sähkö Oy:ltä valo- ja voimasähköä.


Ylimmässä kuvassa Karl vuonna 1853 syntynyt Karl August Ekqvist.



29.1.2008

Hoffman Preussista

Tällä hetkellä työn alla ovat Kirkkonummen Evitskogissa asuneet Hoffmanin, joiden kantaisä on Preussista Suomeen 1720-luvulla tullut Berndt H. Hänen jälkeläisistään eräs harhautui Pusulan Mäkkylään kylään Vanhatalon rusthollariksi.
Tätä kautta tuosta Wilhelm Wilhelmssonista tuli kiinnostukseni kohde. Sukututkijalle tyypilliseen tapaan en osannut lopettaa ajoissa ja nyt on tarkoitus kerätä ainakin miespuoliset Hoffmanit Kirkkonummen osalta tietokantaani.

Ohessa pieni jälkeläistaulusto tähän asti kirjatuista henkilöistä.


Suomen maatilat -kirjassa kerrotaan Ollaksesta ja sen isäntänä toimineesta Algotista seuraavaa - Algot on Berndt Hoffmanin suora jälkeläinen alenevassa polvessa.
Kirkkonummi, Evitskog, Ollas


15 km Kirkkonummen asemalta ja 45 km Helsingistä. Omistajat v:sta 1909 Algot ja Matilda (o.s. Nordström) Hoffman. Se on vain puolet alkuperäisestä tilasta, joka v. 1907 jaettiin kahtia ja jonka omistajana mainitaan v v. 1600-02 Eskil Olofsson.

Ollut kaikkiaan 6 eri kertaa autiona, kunnes v. 1723 joutui nykyiselle suvulle ja on sen jälkeen ollut koko ajan viljeltynä. Pinta-ala 165 ha, josta puutarhaa 0,3, peltoa 31, viljeltyä laidunta 2, metsämaata 101,7 ja joutomaata 10 sekä suota 20 ha. Pellot epätasaisia savi- ja suomaita; niistä 16 ha risusalaojissa. Talouskeskus viljelysten reunassa, Storträskin rannalla. Päärakennus 2-kerroksinen, rakennettu 1870. Navetta puusta, rakenneltu 1917, talli puusta, vanhempi, korjattu viimeksi v. 1905. Puintihuone ajanmukainen, rakennettu 1927. Painovesi päärakennukseen, navettaan ja talliin.

Viljelysjärjestys: kesanto, syysvilja, 2 heinää, 3 kevätviljaa. V. 1929 olivat viljelyskasvien alat: rukiin 2,5 ha, vehnän 1, kauran 12, ohran 1,5, vihantarehun 0,2, perunan 0,75, rehujuurikasvien 0,35 ja heinän 9.2 ha; kesantona oli 3,5 ha. Kotieläimiä: 4 hevosta, 21 lehmää, 1 sonni, 1 sika, 7 lammasta ja 60 kanaa. Suurimmat tulot saadaan maidon, lihan, munien, perunoiden ja puutarhantuotteiden myynnillä, menekkipaikkana Helsinki. Metsä havumetsää, josta myyty tukki- ja polttopuita. Voimakoneena öljymoottori. Storträskissä harjoitetaan kevätkalastusta.

28.1.2008

Hiski voi viedä harhaan

Pelkkää Hiskiä ja Family Search -sivustoa pyörittämällä pääsee nopeasti tuloksiin, jos tutkii pitkään samassa pitäjässä asuneita sukuja. Näiden nettihakujärjestelmien käytössä on kuitenkin omat vaaransa. Tässä yksi esimerkki liian pikaisesti syntyneistä johtopäätöksistä, joiden takia sekä perheen isä ja äiti saivat väärät vanhemmat.

Olin jo aiemmin saanut ystävällisesti apua sukututkijatuttavalta, joka selvitti Helsingissä teurastajamestarina toimineen Isak Wilhelm Wareliuksen syntymäajan. Näin kyseinen herra muuttuikin pikkuserkukseen. Tuolloin en huomannut kysyä hänen vaimonsa, Klara Wilhelminan syntymäaikaa.

Lohjan puhtaaksi kirjoitetut vihittyjen luettelot kertovat ym. Isak Wilhelm Wareliuksen avioituneen vuonna 1838 Outamon rusthollissa asuneen Klara Wilhelmina Nymanin kanssa. Hiski -hakua käyttämällä löytyykin sopiva henkilö Isakin morsiameksi. Inkoon Maggbölen Spofsin talollisen, Olof Nymanin ja vaimonsa Christina Carolinan perheeseen syntyy 26.7.1815 tytär, joka saa nimekseen Clara Vilhelminan.

Kun ketään muuta Nymania ei tunnu löytyvän ja tämä tyttö on juuri sopivan ikäinen naimakauppoihin, sai Isak Wilhelmin vaimo luvan olla inkoolaisen talollisen tytär. Digiarkistoon ilmestyivät kuitenkin Lohjan rippikirjat vuosilta 1831-38. Niiden mukaan muuan Klara Vilhelmina Nyman tuli Lohjalle vuonna 1834 ja avioitui 1838. Hänen syntymäajakseen on merkitty 26.7.1810 ja syntymäpaikaksi Kirkkonummi.
Näiden perusteella aiempi päätelmäni osoittautui koko lailla virheelliseksi.

Edelleen Hiskiä käyttämällä pyrin sitten selvittämään tämän kirkkonummelaisen nuoren naisen sukuperää. Tuloksia ei tullut, Hiskin mukaan Kirkkonummella ei vuoden 1810 heinäkuussa eikä koko vuotena syntynyt yhtään Klara Vilhelminaa. Jonkun kohdan yhtälössä piti siis periaatteessa olla virheellinen.

Onneksi maan mainio Digiarkisto oli julkaissut myös Kirkkonummen alkuperäiset kastettujen luettelot digitoituna. Niitä selaamalla Klara Vilhelminan salaisuus vihdoin selvisi.

Heinäkuun 26. päivä syntyi Överbyn kylän Abraksen rusthollissa tuon nimen saanut tytär rusthollari ja kirkkoväärti Israel Nymanille ja tämän toiselle vaimolle, Anna Lovisa Boströmille.

Minkä takia en sitten ollut löytänyt kyseistä lasta Hiskillä. Yksinkertaisesti siitä takia, että jostain syystä Hiskin kastettujen luetteloista puuttuvat kokonaan Kirkkonummen vuoden 1810 loppupuoliskolla syntyneet lapset. Syytä tähän en tiedä, mutta hyvän opetuksen koko tämä tarina antoi. Liiallinen nettilähteiseen luottaminen voi viedä aivan vääriin johtopäätöksiin.

Loppujen lopuksi asiasta irtosi vieläkin enemmän informaatiota. Klara Vilhelminan asuessa Outamon rusthollissa, oli sen emäntänä hänen tätinsä Gustava Boström. Toisaalta Isak Wilhelm Wareliuksen kuoltua haki perikunta oikeusteitse saatavia eräältä A.J. Nymanilta, ritarilta ja kollegianeuvokselta. Tämä paljastui nyt Israel Nyman pojaksi ja täten Isak Wilhemin kälyksi.

27.1.2008

Passiarin Linden

Pusulan Hattulan kylän Passiarin talon omistus pysyi vuosisatojan saman suvun jälkeläisillä, tosin välillä tila periytyi vävylle. 1830-luvulla isännäksi tuli Vihdin Niemenkylästä rusthollarin poika Adolf Fredrik Linden. Passiarin edellisellä isännällä, Gabriel Hildenillä ei ollut täysi-ikäiseksi eläneitä poikia.
Hänen kuoltua suhteellisen nuorella iällä meni leski Maria Danbom uusiin naimisiin, mutta tästäkään aviosta eivät pojat ehtineet miehen ikään.

Niin Adolf Fredrik Linden vei vihille Gabriel ja Marian toiseksi vanhimman tyttären, Marian. Vuosien 1833 ja 1852 välisenä aikana Adolf ja Maria saivat kymmenen lasta, joista tosin ainakin kuusi kuoli hyvin pienenä. Yhden tyttären, Klara Sofian myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, mutta yhdellä pojalla ja kahdella tyttärellä oli omaa perhettä. Oheisesta kuolinilmoituksesta päätellen Klara tosin oli elossa vielä vuonna 1880 isänsä kuollessa. Lisäksi ilmoituksesta voidaan päätellä hänen olleen naimisissa, koska kaipaamaan jääneiden joukossa on yksi poika, kolme tytärtä ja kolme vävyä.

Pusulan haudattujen luettelon mukaan Adolf Fredrik kuoli
keuhkokuumeeseen, joka oli tuohon aikaan käytännössä aina tappava tauti.

Suomen Maatilat I -kirjassa on kuva Passiarista 1930-luvulta. Kuvassa taustalla häämöttää Adolf Fredrikin rakennuttama Alitupa, noin satavuotias pihapiirin toinen asuinrakennus. Varsinainen päärakennus tehtiin poika Kaarle Fredrik Juvankosken isännöidessä Passiaria. Hänen poikansa Paavo Juvankoski oli 1900-luvun alkupuolella Pusulan kunnan tärkeimpiä miehiä ja Passiarin erinomaisesti hoidettu maatila sai yli sata erilaista palkintoa maatalouden eri osa-alueilta sekä lisäksi kolme metsätalouspalkintoa.

25.1.2008

Wakinaiseen wäkeen määrätyt

Suomessa tuli vuonna 1881 voimaan asevelvollisuuslaki. Se edellytti, että jokaiseen lääniin muodostetaan oma pataljoona. Vuosina 1869-80 oli Suomen Kaarti ollut ainoa suomalainen joukko-osasto. Kaarti säilyi sellaisenaan ja keväällä 1889 Lappeenrantaan perustettiin Suomen Rakuunarykmentti. Kuhunkin tarkk'ampujapataljoonaan kuului neljä komppaniaa ja rakuunarykmenttiin kuusi "skvadroonaa".



Läänit jaettiin erityisiin kutsunta-alueisiin, jotka saivat omat kutsuntalautakuntansa. Tuon lautakunnan puheenjohtajana toimi senaatin nimittämä sotakomissaari. Vakinaisina jäseninä oli kuvernöörin nimittämä juristi, joka toimi sihteerinä sekä sotaneuvoston valitsema upseeri. Kun lautakunta kokoontui, siihen lisättiin aina kolme jäsentä jokaisesta kutsunta-alueen kunnasta.



Turun Lehti julkaisi numerossaan 94 vuonna 1885 nelilehtisen liitteen. Siinä lueteltiin Turun ja Porin läänistä ne nuoret miehet, jotka oli määrätty astuman vakinaiseen palvelukseen marraskuun ensimmäisestä päivästä lukien mainittuna vuonna. Tämän kuulutuksen olivat allekirjoittaneet Turun sotakomissaari, kapteeni Karl Alfred Uggla ja kutsuntalautakunnan sihteeri Axel Emi Alander.

Genos -lehdessä nro 67 vuodelta 1996 on Åke Backström ruotsinkielinen artikkeli tästä aiheesta. Sen mukaan Uggla oli syntynyt Lapinjärvellä 1.9.1831 ja kuollut Turussa 23.2.1912. Sotakomissaarina hän toimi pitkään eli vuosina 1881-1903. Sihteeri Alander puolestaan oli syntynyt Hämeenkyrössä 20.5.1845. Hän oli kutsuntalautakunnan sihteerinä vuodet 1881-1892 ja kuoli Turussa 17. päivä kesäkuuta viimeksi mainittuna vuotena.


24.1.2008

Kotiseuturakkautta

Tarvasjoen seurakunta julkaisi vuonna 1972 papinvirkansa perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi kirjasen "Euran saarnahuonekunnan saarnaajan päiväkirja vuosilta 1853-1859". Kyseistä päiväkirjaa piti mainittuun aikaan herra Adolf Lindman.

Saarnaaja Lindman oli syntynyt Turussa 4.5.1821 muurarinkisällin perheeseen ja ahkerana miehenä opiskellut itsensä ylioppilaaksi 1846. Papiksi hänet vihittiin Porvoossa kolme vuotta myöhemmin. Sen jälkeen hän oli ollut Paattisten apupappina vuoden verran sekä Karjalohjalla samoin apupappina 1850-53. Viimeksi mainittuna vuonna hänestä tuli sitten Marttilan pitäjään tuolloin kuuluneen Euran kappelin saarnaaja kuudeksi vuodeksi. Nykyisin Euran kappeli tunnetaan Tarvasjokena.

Saarnaajan virasta Lindman siirtyi takaisin Paattisille, tällä kertaa kappalaisena. Lopulta hänestä tuli Turun linnan vankilansaarnaaja ja varapastori. Hän oli mukana lukuisissa eri luottamustoimissa, jotka monesti liittyivät muinaismuistojen vaalimiseen ja historian tutkimiseen. Omien sanojensa mukaan hän oli sitä mieltä, että "jokaisen kansalaisen.....jollei kirjoittaa oman aikansa historiaa, ainakin jättää jälkeensä sitä varten tarvittavaa aineistoa".




23.1.2008

Lohjan Torholasta

Lohjan Karkalinniemessä, lähellä Suomen suurinta luolastoa, on jo vuosisatojen ajan sijainnut Torholan talo. 1700-luvun alkupuolella tässä yksinäistalossa oli isäntä muuan Henrik Matsson, joka oli naimisissa Anna Thomasdotterin kanssa. Heillä oli ainakin kaksi poikaa, joista Henrik kävi Turun katedraalikoulua. Hän kuitenkin menehtyi nuorena ja haudattiin Lohjalla lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1727.

Henrikin veli Johan meni naimisiin viereisen Karkalin talon lesken, Ulrika Jägerhorn af Storbyn kanssa. Johan oli veljensä tavoin käynyt katedraalikoulua Turussa ja valmistunut lopulta ylioppilaaksi 1742. Hänellä ja Ulrikalla oli yhteensä viisi lasta. Näillä viidellä oli aikain kuluessa ollut yhteensä neljä sisarpuolta, joista vuonna 1750 syntyneen Johanna Rautellin mies Henrik Hagelberg tuli Karkalin seuraavaksi isännäksi.

Torholan isäntänä 1700-luvun loppupuoliskolla oli Henrik Nilsson vaimonaan Brita Jakobsdotter. Henrik oli kotoisin Torholasta ja Brita puolestaan oli Sammatin Kaukolan kylän Kirman talollisen, Jacob Matssonin ja vaimonsa Beata Johansdotterin tytär. Kirman lapsista yksi oli naimisissa Torholan naapurissa sijainneen Varolan talon tyttären kanssa ja toinen taasen Lylyisten Hentilän talollisen kanssa.

Henrikin ja Britan poika Nils tuli isännäksi isänsä kuoltua ja meni naimisiin Karjalohjan Särkijärven Alhaisilta kotoisin olleen Anna Bomanin kanssa. 1800-luvun alun vaiheet Torholassa ovatkin mitä merkillisimmät perheiden lasten kannalta. Nils kuoli jo vuonna 1806 ja tätä ennen perheeseen oli ehtinyt syntyä kolme lasta. Leskivaimo Anna meni parin vuoden kuluttua uusiin naimisiin erään Johan Michelsson Enqvistin kanssa, jonka sukuperä on jäänyt hämärän peittoon. Tästä avioliitosta syntyi kolme tytärtä, joista nuorimmainen kuoli pienenä. Muutama kuukausi pienokaisensa kuoleman jälkeen myös äiti Anna menehtyi. Kuolinsyyksi on seurakunnan haudattujen luetteloon merkitty erittäin ikävältä tuntuva sairaus, ummetus.

Johan Enqvistille jäi siis vastuulleen kaksi omaa lasta sekä edellisestä aviosta syntyneet kolme lapsipuolta. Neljän vuoden ajan Johan pärjäsi yksin, mutta 1819 hän toi Torholaan uuden vaimon, Hongiston rusthollarin tyttären Hedvig Olinin. Nuorikko oli kylläkin jo reilusti yli 50 vuoden ikäinen, joten lapsia ei tästä aviosta tullut.

1820-luvulle tultaessa Torholassa olikin erikoinen perhe. Poika Henrikillä vanhempina oli sekä isä- että äitipuoli, kun taas tyttärillä Eva Stina ja Anna Kreetta oli äitipuoli isän ollessa oma. Seurakunnan pappikin on merkinnyt ohessa näkyvään rippikirjaan tiedot lasten sukulaisuussuhteista isäntäpariin.

1830-luvulla Torholassa asui jo lampuoti eli vuokraviljelijä. Tämän kirjoittajalla ei ole tarkempaa tietoa miksi tähän järjestelyyn oli päädytty. Lampuodiksi tullut Bertel Johansson ja vaimonsa Maja Henriksdotter tulivat melko kaukaa. Bertel oli syntynyt Tyrvään pitäjässä ja Maja Vesilahdella. Lohjalle he olivat tulleet ainakin Lopen ja Lempäälän kautta, koska Lohjan rippikirjojen mukaan perheen lapsista osa syntyi ao. pitäjissä.
Kuvassa oleva Torholan päärakennus valmistui 1850-luvulla.
Alla oleva jälkipolvitaulusto alkaa Anna Bomanista. Samoja henkilöitä voi etsiä kotisivuiltani linkistä Karjalohjan Tallqvistit.




22.1.2008

Horju!

Pusulan Koisjärven kylän Horjun l. Harjun talon omistivat 1930-luvulla Anton Laine ja Fredrika Lovisa Eliasson. Fredrikan isänpuoleinen suku oli hallinnut tilaa viimeistään vuodesta 1540 alkaen.

1720-luvun alussa isännäksi tullut Henrik Eriksson oli nainut naapuritalon tyttären, Karinin. Henrikin kuoltua vuonna 1738 nai leski Karin Marttilan kylässä syntyneen Isak Matssonin, josta tuli talon uusi isäntä. Henrikin ja Karinin vuonna 1726 syntynyt poika Simo otti sitten isäpuoleltaan ohjakset jossain välissä 1750-tai 1760-lukua.

Simo Henrikssonin puoliso oli talollisen tytär Hirvijoen kylästä. Pariskunnan vanhin lapsi Henrik syntyi rippikirjan mukaan vuonna 1750, mutta pitäjän kastettujen luetteloon häntä ei ole merkitty. Henrik ei lähtenyt kovin kauas morsiamen hakuun. Hänet nimittäin vihittiin 1780 Koisjärven Veskalan talon tyttären, Britan kanssa. Britaa 17 vuota vanhempi sisar Maria oli muuten Elias Lönnrotin äidinäiti.Henrik ja Britan perheeseen syntyi kuusi lasta vuosien 1781-1797 välillä. Esikoispoika Johan ei kuitenkaan saanut Horjua itselleen.

Tämä saattoi johtua eräästä yksinkertaisesta seikasta; rippikirjan mukaan Johan sokeutui jo nuorena. Talon uudeksi isännäksi tulikin perheen toinen poika, Elias. Eliaksen vaimon etsintä veikin hieman normaalia kauemmas. Vasta Karkkilasta löytyi sopiva morsian, Järvenpään kylän Karjalaisen tytär Maija Leena. Horjulle syntyi heidän myötään todellinen suurperhe. Kaiken kaikkiaan Eliaksella oli vaimonsa kanssa peräti 10 lasta.Tälläkin kertaa vanhin poika jäi ilman isännyyttä.

Israel Eliasson asui kuitenkin vaimonsa Sofian kanssa Horjulla koko ikänsä avioliiton ollessa lapseton. Velipoika Gustafista tuli uusi isäntä. Hän haki puolisonsa aina Nurmijärveltä saakka. Perttulan kylän Jussilan talon tytär Fredrika Lovisa Juslin muutti 1850-luvun lopulla Pusulaan miniäksi. Gustafin ja Fredrika Lovisan tytär, äitinsä kaima, Fredrika Lovisa Eliasson oli tuo alussa mainittu 1930-luvun emäntä Horjulla.

Suomen maatilat, osa I -kirjassa kerrotaan tilasta seuraavaa;

22 km Lohjan asemalta ja 26 km Lohjan kauppalasta. Pinta-ala 86,96 ha; siitä puutarhaa 0,2, peltoa 37,65, luonnonniittyä 1, viljelyskelpoista maata 31,92, varsinaista metsämaata 13,14 ja joutomaata 3,05 ha. Peltomaa, josta n. 2 ha salaojitettu, on epätasaista savi-, hiekka- ja multamaata.Rakennukset viljelysmaiden reunassa, Koisjärven rannalla. Viljelyskiertoja on 2: A. kesanto, ruis, 3 heinää, 2 kauraa; B. (suoviljelys) 2 kauraa, 4 heinää. V. 1929 oli 1,25 ha kesantona, 0,45 vehnän, 1,25 rukiin, 7 kauran, 1 ohran, 0,5 herneen, 0,5 perunain, 0,2 pellavan ja 25,5 ha heinän viljelyksessä. Kotieläimiä: 4 hevosta, 16 lehmää, 3 sikaa, 6 lammasta ja 10 kanaa. Karja on maatiaista, siat SY- ja lampaat maatiaisrotua.Suurimmat rahatulot maidosta, joka myydään Etelä-Pusulan osuusmeijeriin. Muita myytäviä tuotteita ovat vilja, liha ja munat. Metsä on enimmäkseen havumetsää, josta on myyty etupäässä paperipuita ja tukkeja. Halkaisu-sirkkeli. Sähkövalo Pusulan Sähkö Oy:ltä.

Ohessa viisi sukupolvea vuonna 1726 syntyneen Simo Henrikssonin jälkipolvia.



21.1.2008

Karnakoski Lohjan Koivulasta

Aikaisin tieto Koivulasta on 1400-luvun alusta, jolloin sen omisti Henrik Larsson. Vuonna 1449 mainitaan omistajana Matts Karnasth ja vv. 1538 -1630 kuului tila Fleming suvulle. Sen jälkeen ollut useita omistajia mm. Banerit, Skunckit, Svahnit, Nordbergit ja Forsströmit. Pinta-ala 135,71 ha; siitä puistoa ja puutarhaa 4,13 ha, peltoa 45,99, luonnonniittyä 4,78. metsämaata 72,91 ja joutomaata 7,9 ha. Peltomaasta suurin osa savimaata, salaojitettu 12 ha.

Rakennukset viljelysten keskellä, kauniilla paikalla, Lohjanjärven ja Hormajärven välisellä kannaksella, josta on laaja näköala kummallekin järvelle. Päärakennus on B. V. Nordbergin rakennuttama v. 1842 ja sijaitsee suuren puiston ja koristepuutarhan keskellä. Navetta vanha, harmaasta kivestä, siinä on painovesi.

Pellot ovat 3:ssa kierrossa, joissa kaikissa on viljelysjärjestys: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli 1,95 ha kesantona, 0,56 vehnällä, 2 rukiilla, 10,3 kauralla, 1 ohralla, 0,5 herneellä, 0,9 perunalla, 1 rehujuurikasveilla ja 27,78 ha heinällä. Kotieläimiä: 6 hevosta, 18 lehmää, 2 sikaa ja 37 kanaa sekä 1 yhteiskunta mehiläisiä. Karja Ay-rotua.

Suurimmat tulot maidosta, lihasta, perunoista, heinistä ja puutarhantuotteista. Maito viedään Lohjan maidonmyyntiosuuskunnalle, muut tuotteet myydään joko Lohjalle tai Helsinkiin. Suunnitelman mukaan hoidettu, etupäässä havupuita kasvava metsä tuottaa tukkeja, halkoja ja faneeripuita. Sähkövalo ja -voima Lohjan Sähkö Oy:ltä. Tilalla on oma turvepehkusuo.
(Ad. Neovius, Historiallinen esitys Karnaisten tilasta.)

1900-luvun taitteessa Koivulan omisti Oskar Teodor Forström, jonka vaimo oli Eva Wickström. Hän oli siinä mielessä poikkeuksellinen rusthollari, että 1900-luvun
alussa hän suomensi sukunimensä Karnakoskeksi. Vuosina 1911-12 Karnakoski toimi Lohjan kunnallislautakunna esimiehenä. Helmikuun neljäntenä päivänä vuonna 1918 hän oli lähdössä Siuntion Suitian kartanoon, jonne oli kokoontumassa Länsi-Uudenmaan suojeluskuntalaisia.
Lohjanaseman tienoilla Karnakosken tielle osui ilmeisesti vihtiläinen punaisten ns. lentävä osasto. He ampuivat Karnakosken. Tapausta on luokiteltu ryöstömurhaksi. Kansalaissodan aikana Lohjalla surmattiin peräti kolme kunnallislautakunnan entistä puheenjohtajaa. Eräiden väitteiden mukaan punaisilla olisi ollut jopa kaikki isännät käsittänyt murhalista, josta tosin eräs Emil Malin olisi päätetty "säästää näytteeksi mukavana miehenä".

Oskar Teodorin kuoltua Koivulan omistajana toimi hänen leskenä Eva Wickström, jonka veli Axel isännöi lähistöllä sijainnutta Hiiden kartanoa sekä siihen yhdistettyä Roution ratsutilaa. Evan ja Axelin isänpuoleiset sukujuuret johtavat Tenholan ja Bromarvin ruotsinkieliselle seudulle. Siellä heidän esivanhempiaan mainitaan jo 1500-luvulta lähtien. Evan isänäidin äidinpuoleisten esivanhempien juuria löytyy myös Roution rusthollista.








Axel Wikström Hiiden kartanosta






Lohjan Hiiden kartano mainitaan ensimmäisen kerran jo 1404 erään rajariidan yhteydessä. Ensimmäinen nimeltä mainittu isäntä oli eräs Olavi, Oleff Hidhest vuoden 1447 tienoilla. Keskiajan lopulle mennessä oli kylään perustettu viisi taloa, jotka kuitenkin oli yhdistetty yhdeksi ratsutilaksi vuoteen 1600 mennessä. Tuolloin rusthollarina oli Nils Klemetsson, joka toimi myös Raaseporin kruununvoutina.

Hänen jälkeläisensä omistivat tilan aina vuoteen 1793, jolloin se myytiin Lohjan kirkkoherralle, Anders Collinille. Collinilta sen osti 1806 vuorineuvos Detlof Heikensköld. Tämän tytär Maria von Wright hallinnoi tilaa 1815-1822, kunnes myi sen Tenholan lähtöisin olleeseen Wikström -sukuun kuuluneelle Henrik W:lle 10.000 taalarin hinnasta. Kahdeksaa vuotta myöhemmin Hiiden kartano siirtyi poika Henrik Johanille, jonka oma poika Johan Wilhelm oli isäntänä tapaturmaiseen hukkumiskuolemaansa saakka vuonna 1901.

Tämä jälkeen isännäksi tuli oheisessa kuvassa komeileva Axel Johan Wikström, joka oli syntynyt Hiiden kartanossa vuonna 1871. Axelin veli Oskar Wilhelm oli ammatiltaan vanhempi hallitussihteeri, kun taas sisar Anna Maria toimi kirjanpitäjän Helsingissä. Muista sisaruksia Elna oli Korkeimman Oikeuden sihteeri, Pail Hjalmar asessori sekä oikeuskanslerin sihteeri, Tor Gabriel oikeusneuvosmies, Ingrid kansakoulunopettaja ja Werner Waldemar hovioikeudenneuvos. Viimeksi mainittu tuli tunnetuksi myös innokkaana sukututkijana. Hänen artikkeleitaan voi löytää kosolti vanhoista Genos -lehdistä.Tätä laajaa sisarusparvea täydensivät vielä tyttäret Hedvig Johanna ja Eva Helena. Eva oli naimisissa kartanonomistaja Forströmin kanssa.

Suomen maatilat, osa I -teos kertoo Hiiden kartanosta lisäksi seuraavaa;

Pinta-ala 450,5 ha; siitä puutarhaa 3, peltoa 128,46, luonnonniittyä 1,85, viljelyskelpoista maata 5,67, metsämaata 298,58 ja joutomaata 12,94 ha. Peltomaa, josta 20 ha on salaojissa, on epätasaista savi-, hiekka- ja multamaata. Rakennuket viljelysten keskellä, kauniilla paikalla, Lohjanjärven ja Hormajärven välisellä kannaksella. Päärakennus, joka on rakennettu 1700-luvulla, on 2 kerroksinen, vanhaa herraskartanotyyliä ja sijaitsee suuren saarni- ja koivupuiston keskellä. Navetta harmaasta kivestä, rakennettu v. 1906.

Sitä paitsi on tilalla historiallisena muistona vanha tuulimylly. Pellot kahdeksassa lohossa, joista yhdessä seuraava viljelyskierto: kesanto. ruis, 4 heinää, 2 kauraa. Muut lohot ovat vapaassa viljelyksessä. Peltoalasta oli v. 1929 8 ha kesannolla, 0,6 vehnällä, 8 rukiilla, 19 kauralla, 1 ohralla, 0,5 herneellä, 0,9 perunalla, 0,9 juurikasveilla ja 89,56 ha heinällä tai laitumena.
Maat ovat hyväkasvuisia; niinpä on saatu rukiista 17 ja kaurasta 14 jyvää. Kotieläimiä: 10 hevosta, 40 lehmää, 2 sonnia. 6 sikaa, 10 lammasta ja 30 kanaa. Hevoset ovat hyvää »Kirpun» sukua ja useat kantakirjassa. Hevoshoitoon onkin kiinnitetty suurta huomiota. Karja on Ay-rotua, josta osa on kantakirjassa ja osa siihen oikeutettua. Säännöllisten lehmien keskilypsy v. 1928 29 oli 3 540 kg maitoa ja 137,1 kg rasvaa. Paras lehmä lypsi samana aikana 5 067 kg maitoa ja 195 kg rasvaa. Siat ovat SY- ja lampaat shropshire-rotua. Kaupallisista tuotteista ovattärkeimmät maito. vilja, liha, heinät, perunat ja puutarhanantimet. Maito myydään Lohjan maidonmyyntiosuuskunnalle, muut tuotteet joko Lohjalle tai muuallekin. Metsä on osaksi havu-, osaksi koivumetsää. Sita hoidetaan suunnitelman mukaan ja tuotteet myydään tukki-, faneeri- ja paperipuina sekä jalkoina. Voimantarpeen tyydyttämiseksi on tilalla höyrykone.

18.1.2008

Feif -sukua Skotlannista

Vanhoina aikoina oli tavallista, että skotlantilaisten sukujen kaikki pojat saivat tasavertaisen kasvatuksen ja koulutuksen, mutta aikuisikään tultuaan lähtivät heistä muut paitsi vanhin etsimään onneaan muualta. Ruotsin suurvalta-aikoina 1600-luvulla tuli sinnekin paljon skotteja mm. kauppiaina ja sotilaina. Eräs sellainen porvarisuku oli nimeltään Feif (Ruotsissa kirjoitettu nimimuoto, joskus myös Feiff; omakielinen kirjoitustapa Fyf, Fyff; tänään se kirjoitettaisiin varmaan Fife ). Suvun vanhin tunnettu jäsen oli Skotlannin itärannikon Montrosen kaupungissa toiminut kauppias Alexander Fyf , joka mainittiin ainakin vuonna 1628. Erilaisissa lähteissä hänen vaimonsa sanotaan olleen Joneta eli Janet Rynd, jonka isä oli Wilhelm Rynd of Rynd.

Feifien ruotsalaiset jälkeläiset ovat tutkineet lisää suvun skotlantilaisista oloista. Erik Carlqvist pyysi skottilaista Rosmary Bigwoodia tutkimaan aiheessa ja sai vastauksen: "Olen löytänyt seuraavat merkinnät aikalaisasikirjoista. Eräs montroselainen Alexander Fyff mainitaan 28.5.1599. Alexander Fyff mainitaan myös 2.5.1608 Montrosen pormestarin David Fyffin veljenä ja nähtävästi perijänä. A.J. Wardenin kirjassa `Angus or Firfarshire´ löytyy tietoja eräästä Rynd of Carse –suvusta (Carse oli nähtävästi hieman lounaaseen Montrosesta), joka saattaa olla sama kuin Jonetan suku".

Samainen Erik Carlqvist sai seuraavan tiedon skotlantilaisesta kuninkaalliselta vaakunarekisteriltä The Court of the Lord Lyon H.M. New Register House: "Kukaan Alexander Fyf (tai nimenkirjoitusvariaatiot) ei ole koskaan rekisteröinyt vaakunaa Skotlannissa. Mainitsemanne Ruotsissa aateloidun Feif-suvun vaakuna muistuttaa keskiajalta vielä tähän päivään asti käytössä olevaa, maineikkaan Scrope of Danbury –suvun vaakunaa, mutta tämä lienee sattuma. Rindin vanha tila Forfarshiressa, Montrosen lähistöllä, oli hyvin toimeen tuleva ja se oli saanut vapaakirjeet kuninkailta Robert I ja David III:lta.
James Rienden vaakuna on tallessa eräässä sinetissä vuodelta 1478 ja Alexander Rind, silloin Amsterdamin prokuristi, rekisteröi vaakunnan 1672. Vaakunan aihe on sama kuin ilmoittamanne Joneta Ryndin isän Williamin vaakuna".

Alexanderilla oli Ruotsiin muuttaneet pojat:

Jacob Feif, kauppias ja panimo-oltermanni, valtiopäivämies, k. 1658 Tukholmassa. 1.pso. 1625 Tukholman pormestarin tytär Katarina Olofsdotter, 2.pso. pormestarintytär Elsa Grundel (ero 1648, koska Elsa synnytti lapsen 6 kk häiden jälkeen). Mahdollisesti sama kuin se Jacob Feef, joka 1627 suoritti ulosmaksuja valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan puolesta.
Jacobin pojanpoikia aateloitiin myöhemmin nimellä Feif no. 1405. Jacobin pojanpoika oli se vapaaherra Kasten Feif, joka oli läheinen ystävä kuningas Kaarle XII:sta ja järjesti tälle matkapassin Turkista, jossa tämä oli ollut pakolaisena kohtalokkaan Pultavan taistelun jälkeen. Kuvassa oikealla Kasten.



2. Robert Feif, Tukholma
3. David Feif, porvarioikeus Tukholmassa 1633, pso. tuntematon.
4. Donat Feif, porvarioikeus Tukholmassa 1633, k. 1652, 2.pso. Sara Andersdotter Kasten.

17.1.2008

Teiran talosta

Karjaan Bällarbyn kylä sijaitsee pienellä mäellä, Mustiolta Saloon johtavan tien varrella muutaman kilometrin päässä Mustionjoen ylittävältä sillalta. Sen muodostivat aikoinaan Klockarsin, Smedsin ja Teiran talot. Ensimmäinen kirjallinen maininta kylästä on vuodelta 1392. Taloista Klockars ja Smeds kuuluivat aikoinaan Mustion ruukin valtavaan maaomaisuuteen. Teira sen sijaan siirtyi isältä pojalle 1700-luvun puolivälistä ainakin 1930-luvulle saakka. Talon toisintonimenä käytettiin vielä 1800-luvun alussa Påvalsia.

Vaikka näiden tilojen talousrakennuksista on aikain kuluessa purettu suurin osa, antaa kylänmäki yhä edelleen aavistuksen sen historiallisesta luonteesta. Osa Klockarsin päärakennuksesta ja Teiran luhtiaitta ovat vanhimpia rakennuksia. Ne on todennäköisesti rakennettu jo 1700-luvun loppupuolella. Smedsin päärakennus on 1800-luvulta ja Teiran 1900-luvun alusta.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa oli Teiran edelleen elävä pihapiiri, kun taas Klockars oli käytössä vain kesäasuntona Smedsin ollessa korjausten alaisena.

Teiran isäntänä vuodesta 1906 lähtien oli Ivar Vickholm, jonka puolisona oli August Eklöf. Ivarin esipolvista on ohessa pieni taulusto, joka osin ulottuu melko pitkälle menneisyyden hämäriin.




16.1.2008

Viipurin rikkaimmat


Tönius Nylander oli kauppias ja pormestari (1573-89) Viipurissa. Joskus nimi on kirjoitettu muotoon Tönne Nyland; Tönne ja Tönius ovat Antonius-nimen lyhytmuotoja ja sukunimi saattaa viitata uusimaalaisiin sukujuuriin.

Viipuri oli vanhoina päivinä rajalääninä ja -kaupunkina poikkeavassa tilanteessa muihin kaupunkeihin nähden. Siellä päätti linnanpäällikkö kaupungin luottohenkilöistä eikä porvarikunta itse, kuten muissa kaupungeissa. Anders Nilsson (Sabelfana), joka oli linnanvouti 1567-76. Hän erotti ilmeisesti vuoden 1573 alkupuolella kaupungin raadista kaksi jäsentä ja nimitti tilalle Bertil Jonssonin ja Töniuksen. Kuningas nimittäin kirjoitti Anders Nilssonille 30.7.1573: "...edelleen ilmoitat, että ne pormestarit, jotka tähän asti ovat olleet Viipurissa, ovat olleet toimissaan huolimattomia ja vääryyttä harrastavia ja että sen tähden olet heidät erottanut ja määränyt heidän sijaansa...".

Viipurin rikkain vuonna 1571 oli Staffan Kanngjutare (Staffan Kannunvalaja), jonka irtaimiston arvo oli 8580 mk, eli enemmän kuin 1/10 koko Viipurin porvariston omaisuudesta. Tönius tuli toisena, hän omisti 7012 mk:n irtaimiston, Hans Persson 4925 mk:n edestä, Mats Ahvoin 2775 markkaa, ja eräs Vit Olde 1.500 markkaa.

Nämä olivat melkoisia rikkauksia siihen aikaan, jolloin esim. talollisen keskimääräinen irtaimiston arvo rikkaimmillakin eteläisen Suomen alueilla oli vain muutama kymmenen markkaa, ehkä joskus aniharvoin muutamia satasia. Koko Viipurin porvariston omaisuus oli 82.805 mk, keskimäärin n. 400 mk. Asukkaita 1500-luvun lopulla Viipurin kaupungissa lienee ollut 1200 henkeä.

1570-luvun lopulla rakennettiin Viipurissa kaksi suurta laivaa. Toista rakennutti kaupunki ja toista lähes modernilla tavalla yhtiö, jonka osakkaina olivat Bengt Jonsson, Tönius, Henrik Lang eli Virolainen sekä Hans Persson Näätäinen. Kaupunki lunasti kuitenkin yhtiön laivan heti sen valmistuttua 1579 – syynä lienee ollut 1570 alkanut sota Venäjää vastaan.


Töniuksen puoliso Anna Teit oli pernajalaisen nihtipäällikön ja rälssimiehen tytär. Annalle liitto oli toinen, hän oli ensin ollut naimisissa Viipurin kirkkoherra Enevald Sigfridin kanssa. Annalla ja Enevaldilla oli kuusi lasta, josta viisi kuoli ruttoon. Tässä toisessa liitossaan Töniuksen kanssa oli Annalla tytär Agnes Nylander, joka avioitui Viipurin pormestarin (1595-99) Herman Bröijerin kanssa. Muita lapsia ei kirjallisissa lähteissä mainita.








Kuva vasemmalla: viipurilaiskauppiaiden laiva on saattanut näyttää tällaiselta. Rekonstruktiopiirustus ruotsalaisesta kauppalaivasta, joka upposi vuonna 1550. Sen kölin pituus oli lähes 20 metriä, leveys kahdeksan metriä ja syväys kolmisen metriä.
Viimeisimmän matkansa onneton alus teki Saksanmaalle.

15.1.2008

Gustaf Orenius, nimismies

Nimismies Gustaf Orenius asui perheineen Kiskon Kirkonkylän Härän talossa, joka sijaitsee lähes vastapäätä pitäjän kaunista puukirkkoa.

Hänen isänsä Michel Michelsson oli kotoisin Orijärven kylästä. Tämä vanhemmista voidaan kertoa seuraavaa;

Isänäiti Anna Stina Isaksdotter oli pyöräntekijä Oreniuksen vanhin tytär, joka oli syntynyt vuonna 1754. Isak Orenius oli Iso-Orijärven talon rusthollarin poika ja hänen vaimonsa Anna Kurkelan kylän Arkkilan rusthollin tytär. Isakin veli Johanin oli tullut isänsä jälkeen rusthollariksi. 1760-luvun tienoilla talo kuitenkin joutui tai myytiin Orijärven kaivoksen omistajille ja sitä viljelemään tulivat lampuodit. Isak asui perheineen Niemen torpassa.

Isänisä Michelin syntymäpaikka oli Vähä-Orijärven talo. Isä Jöran Johansson ja äiti Maria Matsdotter oli vihitty 8. lokakuuta vuonna 1745. Jöran oli Vähä-Orijärven edellisen isännän poika ja äiti Maria oli kotoisin Metsolan kylästä. Perheeseen syntyi vuosien 1747-1759 välisenä aikana peräti kuusi poikaa, joista tosin osa kuoli lapsena.

Gustaf Oreniuksen äiti Anna Lisa Jöransdotter oli taasen syntynyt Leilän rusthollissa. Lunderbergien (von Lund) suku oli myynyt talon elokuussa 1778 ruukinpatruunoille Jan ja Carl Hasselgren. Nämä asettivat tilalle lampuodiksi erään Jöran Jöranssonin, joka oli naimisissa Lena Andersdotterin kanssa. Heidän vanhin tyttärensä oli Gustafin äiti.

Kuten huomataan, otti Gustaf sukunimensä isänsä äidiltä. Ehkä hän koki tuohon nimeen liittyvän erityistä arvostusta. Toisaalta sukua taaksepäin seuraamalla saattaisi löytyä kytkentöjä naapurissa, Suomusjärvellä asuneisiin säätyläisiin ja pappissukuisiin Oreniuksiin. Heidän kauttaan voisi Gustafin "nimenotolla" olla looginen selitys.

Gustaf Orenius lienee opiskellutkin, joskaan ylioppilasmatrikkeleista häntä ei löydy. Joka tapauksessa hän toimi ylimääräisenä lääninkanslistina ja nimismiehenä. Veli Davidin kuoltua ilmoitti Gustaf Finlands Allmänna Tidning -lehdessä saaneensa Härän tilan haltuunsa laillista kautta. Ikävä kyllä Gustaf kuoli varsin nuorena, jättäen jälkeensä lesken ja pienen pojan. Samassa taloudessa asui myös vainajan sisar, Anna Lisa Orenius.


14.1.2008

Lylyisten Kriisi

Lohjan Lylyisten kylä sijaitsee Lohjanjärven Isoselän pohjoispuolella, Paloniemen ja Outamon kylien välisellä niemenkärjellä. Alueelta löytyy muinaishautoja sekä ikivanha käräjäpaikka. Niemen itäisellä puolella aukeaa Lylyistenlahti, jonka erottaa Isoselästä Nuottasaari. Saaren nimen voisi ajatella kuvastavan yhtä niistä elinkeinoistsa, joita kyläläiset ovat maanviljelyksen rinnalla harjoittaneet.

Lylyisiin oli aikain kuluessa perustettu kolme eri taloa; Kriisi l. Seppä, Hontti ja Hentti. Näistä Hontin talo oli jaettu kahtia Ali- ja Yli-Hontin tiloiksi 1700-luvulla. Kriisin eli myöhemmin Sepän talo mainitaan jo aivan ensimmäisen säilyneessä maakirjassa vuodelta 1540.
Tämän jälkeen talo siirtyi isältä pojalle noin 250vuoden ajan. Tämänkin jälkeen omistus säilyi suvulla. Taloon kotivävyksi tullut nuori mies ryhtyi uudeksi isännäksi ja hänen jälkeläisensä olivat ainakin vielä 1930-luvun Sepän omistajina, tosin omistuksen vielä kerran siirtyessä tyttären kautta tämän miehelle.

Varhaisin kirjaamani isäntä tästä pitkästä ketjusta on muuan Johan Henriksson, jonka puoliso oli löytynyt läheisestä Varolan talosta. Brita (Priitta) Nilsson ja Johan vihittiin syksyllä 1686. Heidän poikansa Olof otti talon hallintaansa aikuistuttuaan. Olofin ja puoliso Marian perheessä oli neljä lasta, joista kuopuksena syntynyt ainoa poika Henrik isännöi taloa 1700-luvun loppupuolella.

Hänen jälkeensä isännäksi tuli lankomies Erik Matsson.
Erikin aikaan vuonna 1779 tehtiin Lylyisten kylässä isojako. Tällöin laskettiin talossa olevan peltoa 10 tynnyrin alaa ja 10 kapanalaa sekä niittyä vastaavasti 18 ja 18,25 alaa. Jakamattoman talon verolukuna oli tasan yksi. Erik Matssonilla ja vaimo Britalla oli ainakin kolme poikaa, joista kahden elämänvaiheista itselläni ei ole tarkempaa tietoa. Joka tapauksessa perheen vanhin lapsi, vuonna 1753 syntynyt Henrik sai Sepän haltuunsa viimeistään 1800-luvun alkuun mennessä, todennäköisesti jo 1790 isänsä kuoltua.

Henrikin vaimo oli naapuritalon Hontin tytär Greta Matsdotter. Heillä ei ollut yhtään aikuiseksi elänyttä poikaa ja niinpä tytär Stinan puoliso Erik Salinista tuli Sepän uusi isäntä 1820-luvun lopulla. Erik oli kotoisin Nummen Hyrsylän kylä Lonkalan ratsutilalta.

Erikin ja Stinan, josta käytetään sukunimeä Lodman, poika Henrik Johan (s. 1830) peri talon seuraavaksi. Hänen poikansa oli oheisen kuva herra, Hjalmar Salin. Puoliso Ida Jahnsson-Teurin kanssa he kertoivat 1931 ilmestyneeseen Suomen Maatilat I -kirjaan seuraavia tietoja talostaan;

12 km Lohjan asemalta ja 8 km Lohjan kauppalasta. Omistajat Hjalmar Salin v:sta 1902 ja puolisonsa Ida, o.s. Jahnsson-Teuri v:sta 1907. Seppä eli Kriisi mainitaan ensi kerran 1600-luvun alussa. Siihen liitettiin 1912 Hentin ja 1916 Houtin talot. — Seppä on ollut isännän suvun hallussa jo ennen vuotta 1540. Nykyinen omistaja on 13:s polvi sen haltijoita. Pinta-ala 254,19 ha; siitä puutarhaa 2, peltoa 59,97, luonnonniittyä 3, viljeltyä laidunta 10, viljelyskelpoista maata 8, varsinaista metsämaata 156,1 ja joutomaata 15,12 ha. Pellot, joista 31 ha on kivi- ja risusalaojissa, ovat tasaisia savimultamaita. Niiden keskellä rakennukset. Päärakennuksia kaksi, Sepän ja Houtin, jotka ovat hyvin rakennetut ja sijaitsevat lähellä toisiaan Lohjanjärveen pistävällä niemellä. Navetta rakennettu sementistä v. 1919. Kaikki Sepän rakennukset ovat nykyisen isännän rakennuttamat. Tilalla on painovesi. Pellot 2:ssa viljelyskierrossa, joissa kummassakin: kesanto, syysvilja, 4 heinää, 2 kevätviljaa. V. 1929 oli: 6 ha kesantoa ja nurmiruista, 1 vehnää, 2 kevätvehnää, 6 ruista, 15 kauraa, 2 ohraa, 0,5 hernettä, 2 perunaa, 1 rehujuurikasveja ja 24,47 ha heinää. Kotieläimiä: 8 hevosta, 34 lehmää, 2 sonnia, 5 sikaa, 10 lammasta ja 50 kanaa. Karja on Ay-, siat SY-, lampaat maatiais- ja kanat leghornrotua. Suurimmat rahatulot saadaan maidon, lihan, munien, heinien, perunain ja puutarhantuotteiden myynnillä, menekkipaikkana Helsinki tai Lohja. Hoidetusta havuvoittoisesta sekametsästä saadaan myytäväksi tukki-, paperi- ja faneeripuita. Tilalla on suuret kalavedet ja metsänriistaa runsaasti. Sähkövalo Lohjan Sähkö Oy:ltä. Mylly, sirkkelisaha ja pärehöylä. Voimakoneena öljymoottori. Sepän omistaja on saanut kaurasta I:n palkinnon Lohjan koeviljelysyhdistykseltä. (Ad. Neovius, Historiallinen esitys Lylyisten Sepän talosta.)

11.1.2008

Noita Brigitta Narvassa

Suomen Museo -lehden numerossa yksi vuodelta 1894 esitellään erittäin vanha suomalainen loitsuruno. Sen oli löytänyt Narvan kaupungin arkistosta virolainen kandidaatti O. Kallas, joka oli sen edelleen lähettänyt toimitukselle julkaisua varten.

Narvan kaupungin neuvoston tuomiokirjasta huhtikuun 28. päivältä vuonna 1615 löytyy seuraava tapaus;

Syytettiin siellä Brigitta nimistä suomalaista vaimoa noituudesta ja tautien nostamisesta. Seitsemän todistajaa vannoi Brigitan olevan vikapään, minkä jälkeen hänet 5.5.1615 monen kidutustutkimuksen jälkeen elävältä poltettiin. Syntinen taikakaava kirjattiin tuomiokirjaan. Siitä sen kopioi H.J Hansen vuonna 1858 ilmestyneeseen kirjaansa "Geschichte der Stadt Narva", sivulle 79.




Jesuxen veri punainen
Marian makia maito
Kipullen woiteixi
Hauoillen parendehax
Noe olcon
5 weliexellen
Th. 9 wierahallen


Tuomitsijoilla saattoi olla käytössään vuonna 1608 ilmestynyt "The Compendium Maleficiarum" eli täydellisin opas noitien tunnistamiseen, vangitsemiseen, kuulusteluun ja teloittamiseen. Tässä teoksessa kerrottiin mitä omituisimmista tavoista, joihin noidat saattoivat syyllistyä. Mitään tekemisestä todellisuuden kanssa ei näillä hurmoshenkisillä oikeudenkäynneillä varmaankaan ollut.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...