analytics

Kolmen miehen vaimo

Pohjan pitäjän Trädbollstadin rusthollissa vuonna 1745 syntynyt Maria Elisabet Rautell meni ensimmäisen kerran naimisiin vuoden 1764 tienoilla. Sulhasena oli Kirkkonummen Långstrandin tilan rusthollari Johan Henriksson Långström, jonka oli perinyt talon isältään. Johanin äiti Leena oli taasen ollut kotoisin Hilan rusthollista.

Vuosien 1765-76 välisenä aikana perheeseen syntyi kuusi lasta, joista kaksi kuoli lapsena, kahden kohtalot ovat jääneet itselleni tuntemattomiksi ja loput kaksi ehtivät perustaa oman perheensä. Tytär Ulrika Långström meni naimisiin Siuntion Skräddarskogin l. Lieviön kylän Neppiksen talon rusthollari Henrik Johan Levoniuksen kanssa. Tässä perheessä oli kuusi lasta, mutta vain yksi heistä eli aikuisikään. Erityisen murheellista aikaa perheessä elettiin elokuussa 1811. Tuolloin peräti kolme lapsista menehtyi saman viikon aikana, kaksi jopa samana päivänä. Lapset tappoivat Siuntiossa tuolloin hurjana riehunut punatautiaepidemia, joka vei manan majoille kymmeniä ihmisiä loppukesän aikaan.

Ulrikaa pari vuotta nuorempi velipoika Johan Långström nai Sarvikin rusthollista kotoisin olleen Gustava Ekholmin, jonka äiti oli Karjalohjalta alunperin lähtenyttä Thauvoniusten pappissukua. Johan ja Gustava asuivat Långstrandin talossa ja lopulta heistä tuli talon uusi isäntäpari.

Johan Långström vanhempi kuoli syksyllä 1775 ja parin vuoden päästä Maria Rautell nai Anders Tesslerin. Tämä avioliitto päättyi vain kahdeksan päivää häiden jälkeen Andersin kuolemaan. Neljä kuukautta myöhemmin Maria sai heidän yhteisen lapsensa, poika Gabrielin. Kuin julmasta sattuman oikusta, tämä poika kuoli lähes täsmälleen vuosi isänsä jälkeen.

Maria Rautell ehti olla vuoden verran leskenä, kunnes meni kolmannen kerran vihille. Tällä kertaa papin eteen Marian kanssa astui Ernest Johan Svensson Thauvonius. Hänestä tuli samalla Långstrandin uusi rusthollari. Ernestin ja Marian ainoa lapsi, poika Joachim Israel eli vain vajaan vuoden.Ernest Thauvonius kuoli maaliskuussa 1791 ja näin em. Johan Långström nuorempi otti talon haltuunsa.

Leskiäiti Maria asui Långstrandissa aina vuoteen 1815. Tuolloin hän muutti tyttärensä perheeseen Neppiksen rustholliin ja kuoli siellä huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1819. Kaikki henkilöt löytyvät kotisivujeni Rautell -taulustosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus