analytics

Tehtailija Aspelund

Turkulaisen kauppiaan ja purjekangastehtailijan, Otto Olof Aspelundin poika Olof Fredrik syntyi 30.9.1827. Äiti Karolina Dickman oli syntynyt Hiittisissä, missä isä Fredrik D. oli ollut tuohon aikaan kappalaisena. Karolinan äiti oli Anna Kristina Sundelin. Myös isoisä Johan Dickman oli kappalainen, joka oli koko virkauransa töissä Bromarvin seurakunnassa. Isoisän isä Anders Dickman oli Pohjan ja Karjalohjan nimismies, jonka omisti talon Pohjan Hälskullassa.

Otto Olof Aspelundin vanhemmat taasen olivat Hiittisissä asunut luutnantti Olof Gustaf A. ja vaimonsa Lovisa Ulrika Björman. He olivat menneet naimisiin joulun alla 1778. Tuolloin sulhanen oli vielä ollut ammatiltaan purjekankaiden ja kompassien tekijä. Pariskunta asui ainakin vuoteen 1786 saakka Tu
russa ja tästä eteenpäin Lövön saaressa nykyisessä Dragsfjärdin pitäjässä. Olof Gustafin ammatti muuttui saaristossa ja haudattujen luettelossa vuodelta 1810 hänet mainitaan jahtiluutnanttina sekä sukelluskomissaarina. Lovisa Ulrika oli kuollut 1797 ja paria vuotta myöhemmin "tehtailija" Olof A. vei vihille Björkbodan ruukilla asuneen Margareta Christina Roosin.


Olof Fredrik Aspelund lähetettiin Turun triviaalikouluun, missä hän oli vuodet 1838-48. Turun lukion oppilas hänestä tuli syksyllä 1848 ja ylioppilaaksi nuori mies pääsi Helsingissä 18.6.1851. Hänet merkittiin oikeustieteellisen tiedekunnan nimikirjaan alkutalvesta 1852 ja kolmisen vuotta myöhemmin Olof Fredrik suoritti menestyksellisesti tuomarintutkinnon. Tämän jälkeen hän toimi Turun hovioikeuden auskultanttina ja ylimääräisenä notaarina. Varatuomari hänestä tuli 1859. Turun ja Porin läänin varalääninsihteerin viran hän otti vastaan 1861 ja neljä vuotta myöhemmin hänestä tuli kaupunin oikeusraatimies.

Olof Fredrik A. meni vuonna 1861 naimisiin kihlakunnantuomari Gustaf Adolf Branderin tyttären, Johanna Augustan kanssa. Gustaf Adolf oli vehmaalaisen nimismiehen poika, kun taas Johannan äiti, Vilhelmina Palanderin isä oli Turun läänin jalkaväkirykmentissä palvellut majuri Fredrik Vilhelm Palander.

Näistä sukuyhteyksistä johtuen Olof Fredrikillä ja puoliso Johanna Augustalla oli lukuisia sukuyhteyksiä turkulaisiin lakimiehiin ja kauppiaisiin. Johanna Augustan hautapaikasta ei itselläni ole tietoa, mutta Olof Fredrik Aspelund lepää Turun (uudella) hautausmaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus