Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.9.2008

Alma Pihl

Kirjoittelin muutama päivä sitten Järnström -suvusta. Siinä yhteydessä törmäsin Pohjan pitäjän Bölen kylään, kun Anders Järnström nai sieltä erään Hedvig Matsdotterin. Sama kylä ja Hedvigin isä Mats Matsson sukeltavat esiin myös Etelän Uutiset -sanomalehden tämän viikkoisen artikkelin taustalta. Pohjan pitäjässä nimittän julkistettiin Pohjan Faberge -projektin toimesta muistolaatat pitäjässä syntyneiden Faberge-kultaseppien, Knut Oskar Pihlin, hänen tyttärensä Alma Pihlin sekä Erik Kollinin kunniaksi. Näistä muistolaatoista kaksi ensin mainittua ovat Pohjan kirkon kellotapulin luona ja Kollinin Brödtorpin kartanolla.


Knut Oskar Pihl syntyi vuonna 1860 Pohjan pitäjän Bollstadin kylässä pitäjänräätäli Johan Gustaf P:n ja vaimonsa Eva Lovisa Al(l)eniuksen perheeseen. Myös Knutin isoisä Johan Jakob Pihl ja setä Carl Pihl olivat räätäleitä, joten kädentaitoisia suvusta löytyi runsaasti.

Johan Jakob oli syntynyt kesäkuussa 1794 Pohjan pitäjässä Fiskarsin ruukin räätälin, Bengt Jakob P:n ja vaimonsa Justina Kempen perheeseen. Pihlit olivat näin todellinen räätälien suku. Bengt menehtyi hukkumalla lokakuussa 1828. Saman vuoden kesällä oli miestään 10 vuotta vanhempi vaimo Justina kuollut "vanhuuteen". Haudattujen luettelossa Bengt Jakob P. mainitaan myös ruukin palovahtina. Oikean reunan kuvassa on Fiskarsin ruukin työntekijöitä Uudenmaan ja Hämeen läänin vuoden 1820 henkikirjasta. Mukana on myös Bengt Pihl. Yläpuolen pieni kuva on vuoden 1870 henkikirjasta, missä valtiovalta kirjasti ylös pitäjänräätäli Johan Gustaf Pihlin ja Eva Lovisa Alleniuksen tiedot.

Knutin isoäiti isän puolelta oli Gustava Forsman, joka oli ollut erään Pehrsbölen torpparin piikana vihille mennessään vuonna 1817. Jo tuolloin isoisä Johan Jakob oli kohonnut pitäjänräätäliksi. Johan Jakob menehtyi vilustumiseen kevättalvella 1836 vain 41 vuoden iässä. Vuonna 1822 syntynyt Johan Gustaf jäi sisaruksineen äidin kasvatettaviksi.

Toukokuussa 1847 Johan Gustaf Pihl vei sitten vihille Vesterbyn kylästä kotoisin olleen rusthollarin tyttären, Eva Lovisa Alleniuksen. Hän oli miestään viisi vuotta nuorempi ja vanhempiensa viidestä lapsesta toiseksi vanhin. Isä Gabriel Alleniuksen (s. noin 1795) omakin isä oli nimeltään Gabriel. Tämä vanhempi Allenius kuoli 65 vuoden iässä lokakuussa 1812. Hän oli ollut naimisissa Maria Lisa Vesterlingin kanssa, joka taasen menehtyi 75 vuotiaana huhtikuussa 1831.


Nuorempi Gabriel Allenius vihittiin 29.9.1825 Bölen kylästä kotoisin olleen Eva Maria Holmbergin kanssa. Eva Marian vanhemmat olivat molemmat kotoisin Bölestä - isä Anders Matssonin oli syntynyt Järnvikin kylässä ja äiti Hedvig Michelsdotter oli naapuritalon tytär Bölestä. Anders Matsson otti käyttöön sukunimen Holmberg. Tämän nimen syntyperää on hankala selvittää, koska se on niin yleisluontoinen.

Anders mainitaan Bölessä lampuotina eli hän hoiti toisen omistamaa tilaa. Lampuodin ja torpparin arki ei sanottavasti eronnut toisistaan, mutta poikkeuksiakin toki oli. Itse Bölen kylä sijaitsee Degersjön eteläpuolella, hieman Järnvikin kylästä kaakkoon. Lampuoti Holmberg kuoli 64 vuotiaana "vanhuuteen" joulun alla 1840. Vaimo Hedvig oli kuollut jo edellisen vuoden kesällä kuumetautiin.

Eva Maria Holmbergin sisaruksista veli Anders Johan oli naimisissa Eva Stina Forsmanin ja toinen veli Abraham Charlotta Berglöfin kanssa. Siskoja Eva Marialla oli ainakin neljä. Hedda Caisan vei vihille Fiskarsin ruukin lasimestari Alexander Fäldt, Lovisa Gustavan Klinkbackan lampuodin poika Gustaf Adolf Forsman, Christinan Järnvikin kylästä kotoisin ollut Johan Vilhelm Lönnqvist ja vihdoin Ulrika Holmbergin Fiskarsin ruukin mekaniikkaverstaan työkäinen Johan Henrik Gustafsson. Näiden sisarusten jälkeläisiä asuu seudulla vielä paljon.


Knut Oskar Pihl ja hänen vaimonsa Fanny Holmström saivat vuonna 1888 tyttären, jolle annettiin nimeksi Alma Theresia. Alma jäi neljän sisarensa kanssa äidin hoiviin isän kuoltua vain 37 vuotiaana 1897. Fanny päätti tuolloin lähteä veljensä luo Pietariin, missä Albert Holmström piti taideseppäverstasta. Verstaan asiakkaiden joukossa oli myös eräs myöhemmin mammuttimaiseen maineeseen noussut Fabergen kultasepänliike.

Alma Pihl työskenteli vuodesta 1908 lähtien harjoittelijana Holmströmin pajassa. Hänen tehtäviinsä kuului mm. arkistopiirrosten teko. Samalla hän luonnosteli myös omia ideoitaan paperille ja näiden perusteella eno Albert tarjosi töitä omille asiakkailleen. Pohjolan luonnosta innoituksen saaneen nuoren naisen ensimmäin tilaustyö oli talviaiheinen korusarja eräälle Fabergen vakioasiakkaalle, Emmanuel Nobelille.

Muotoilumaailman ja jalokivitaiteen mestariksi Alma Pihlin nosti hänen vuonna 1913 keisari Nikolai II:lle suunnittelema pääsiäismuna. Nikolai antoi sen lahjaksi äidilleen, Maria Feodorovnalle. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että tämä keisarillinen pääsiäismuna on yksi jalokivitaiteen kauneimmista esineistä. Pitkälle 1900-luvulle ei suomalaisen, tosin Moskovassa syntyneen Alman osuudesta tähän taidehistorialliseen merkkitapaukseen tiedetty juuri mitään. Vasta 1980 Ulla Tillander-Godenhielm ja Alma Pihlin ottotytär Lydia todistivat vastaansanomattomasti Alman olleen vastuussa sekä tästä Talvimuna -nimen saaneesta taideteoksesta kuin yhtä upeasta Mosaiikkimunasta. Viimeksi mainitun Alma suunnitteli keisariperheen pyynnöstä vuoden 1914 pääsiäiseksi. Kun Talvimuna huutokaupattiin vuonna 2002, tuli sen hinnaksi 8,7 miljoonaa dollaria. Se päätyi yksityisomistukseen, mutta Mosaiikkimunan omistaa Englannin kuningatar Elisabeth II.

Vaatimaton Alma Pihl ei koskaan itse puhunut työstään ja taiteestaan julkisesti. Hän oli naimisissa Kymi-yhtiön palveluksessa olleen Nikolai Kleen kanssa muuttaen vuonna 1921 Kuusankoskelle. Siellä Alma Pihl-Klee teki pitkän päivätyön ruotsinkielisen koulun piirustuksenopettajana vuosina 1927-1951.

Alma Pihl-Klee kuoli vuonna 1976.

29.9.2008

Jääkärieverstiluutnantti Ruda

Karl Evert Ruda (28. tammikuuta 1892 Lohja – 11. marraskuuta 1949) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat Frans Viktor Ruda ja Augusta Adolfina Warelius. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1923 Hjördis Coustanec Erikssonin kanssa (kuoli vuonna 1926). Toisen kerran hän avioitui vuonna 1932 Aini Raatikaisen kanssa.

Isä Frans Viktor oli ollut Mustion ruukilla puuseppänä naidessaan räätälintytär Augusta Wareliuksen vuonna 1887. Tuoreen perheen ensimmäinen lapsi syntyi vuotta myöhemmin Mustiolla, mutta neljä vuotta myöhemmin perhe oli jo siirtynyt Lohjalle. Siellä isä Frans mainitaan mm. rakennusmestarina. Augusta kuuluu suureen Wareliusten sukuun, joka oli lähtöisin Lohjan Varolan yksinäistalosta.

Karl Evert kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti kuudennen luokan Helsingin uudessa ruotsalaisessa oppikoulussa vuonna 1921. Taktiikan soveltamiskurssi oli vuorossa Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927 ja edelleen hän suoritti komentajakurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1944.
Oltuaan varastonhoitajana Helsingissä liittyi Ruda vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan.

Karl Evert Ruda astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ensin esikuntavääpeliksi ja myöhemmin lähettiupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan esikuntaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärän kylässä ja Viipurissa.


Sisällissodan jälkeen Karl Evert toimi adjutanttina armeijan uudelleen järjestelyn jälkeen Suomen valkoisen kaartin 1. pataljoonassa, josta hänet siirrettiin 15. heinäkuuta 1919 alkaen 7. komppanian päälliköksi. Hänet siirrettiin 23. tammikuuta 1926 Kaartin Jääkäripataljoonan 1. komppanian päälliköksi. Armeijasta hän erosi 5. joulukuuta 1928 ja siirtyi liikemieheksi Helsinkiin ja vuodesta 1936 Konehuolto oy:n toimitusjohtajaksi.

Ruda toimi ylimääräisten harjoitusten aikana Täydennys Jalkaväkirykmentti 2:n pataljoonan komentajana , josta hänet siirrettiin Täydennys Jalkaväkirykmentti 1:een ja edelleen Jalkaväkirykmentti 63:een. Talvisodassa hän osallistui taisteluihin Haparaisissa, Volossulassa, Taipaleessa, Terentilässä ja Vuos
almella. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja myöhemmin Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirin Virtain aluepäällikkönä.

Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 60:een ja edelleen jalkaväkirykmentti 50:een. Kunnes hänet komennettiin toimistoupseeriksi 17. Divisioonan esikuntaan ja vuonna 1941 pataljoonan komentajaksi 61:een jalkaväkirykmenttiin. Sodan loppupuolella hänet siirrettiin Erillinen Pataljoona 27:n komentajaksi, josta hänet siirrettiin vielä samana vuonna 17. Divisioonan suunnittelu-upseeriksi ja edelleen Henkilötäydennyskomppania 4:n komentajaksi. 2. Divisioonan opaselimen päälliköksi hänet siirrettiin vielä vuonna 1944. Hän osallistui Taisteluihin jatkosodassa Terussa ja Äänislinnassa sekä asemasotaan Shemenskissä sekä Karjalan kannaksella Juustilassa ja Lavolassa. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 keskittyen jälleen Konehuollon toimitusjohtajan tehtäviin. Karl Evert Ruda on haudattu Helsinkiin.

Oheinen kuva on teoksesta
J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni, A. Jaatinen (toim.) Suomen Jääkärit, Oy Sotakuvia Kuopio 1933
Teksti perustuu Wikipedia-artikkeliin - tästä artikkelista suunnaton kiitos ao. nimimerkille. Esipolvitaulusto on tekijän omien selvitysten tulosta.




26.9.2008

Muinaiselta haudalta

Museovirasto tietää kertoa tästä Liedon ja Kaarinan rajalla,Turku-Hämeenlinna maantien varrella olevasta kohteesta mm. seuraavaa;

Kotokallio on suhteellisen jyrkkäseinäinen, ympäristöstään hyvin erottuv
a kalliomäki, joka sijaitsee Aurajoesta n. 250 m itään Turku-Hämeenlinna maantien itäpuolella, noin 50 m tiestä. Kalliolta on upea näköala Auranjokilaaksoon ja horisontissa siintää mm. Turun Tuomiokirkon torni.

Kallioisen mäen länsirinteessä sijaitseva kooltaan n. 15 x 12 m:n suuruinen röykkiö, joka on tutkittu vuosina 1965-66. Kaivaushavaintojen perusteella röykkiössä on ollut sekä reunakehä että sisäkehä. Siitä on löydetty 3-5 polttohautauksen jäännökset. Vainajista ainakin kaksi on ollut 20-30 -vuotiaita naisia. Röykkiöstä on löydetty pronssikauden II periodille ajoittuva pronssitikari ja neula. Paikka onkin vanhin tunnettu ajanjakson esineellinen hauta koko Suomessa. Hautauksen aikoihin Kotokallio sijaitsi kapean salmen itärannalla, mutta nykyisin meri on lähes 10 kilometrin päässä.


Rauniolta on aikoinaan viety päällimmäiset kivikerrokset rakennustarpeiksi lähiseudun talojen perustuksiin.
Kaikki em. löydöt on tehty jäljelle jääneistä kerroksista. Varsinaiseksi retkikohteeksi tämä pronssikautinen hauta on kehno.

Kalliota ympäröi kolmelta suunnalta asutus ja neljäs kallion sivu on Turku-Hämeenlinna maantien kohdalla. Ainoa kulkureitti onkin maantien vierellä kulkevan pyörätien reunalta lähtevä jyrkähkö polku.

Kuvat on otettu illansuussa 24.9.2008, ylempi idän ja alempi lännen suuntaisesti.

25.9.2008

Hiljainen sankari

Eräästä pääkaupunkiimme Helsinkiin 1840-luvun lopulla tulleesta nuoresta miehestä tuli karvarimestari Gardbergin kisälli. Tässä työssä hän oli kaiken kaikkiaan 19,5 vuoden ajan, kunnes mestari joutui takaustensa kautta vararikkoon. Mies, etunimeltään Henrik, käytti tuolloin sukunimeä Rautell muuttaen nyt Gardbergin luota karvarimestari Lindgrenin palvelukseen. Hänen luonaan Henrik viihtyi sitten kuolemaansa saaakka eli 26 vuoden ajan.

Henrik Rautell kuoli 24.9.1889 ja useissa sanomalehdissä huomioitiin hänen
poismenonsa. Syynä ei ollut niinkään hänen ammattitaitonsa ja uutteruutensa, jotka nekin toki noteerattiin. Erityisesti vainajaa muistettiin hänen hyväntekeväisyytensä takia. Sekä karvarimestari Lindgrenin että työtovereiden kerrottiin suuresti kunnioittaneen sitä työtä, mitä Henrik Rautell oli tehnyt köyhien hyväksi. Vuosina 1867-1868, kun "kova köyhyys oli maassamme, auttoi Rautell tarwitsewia, jakaen heille koko säästönsä ja kaikea ansionsa, jotka eiwät suinkaan olleet niinkään wähäisiä".

Tästä omalla työllään ja säästäväisyydellään omaisuutensa luoneesta karvarinkisällistä kasvaa silmiemme edessä yksi suomalaisen tosielämän hiljaisista sankareista.

Hyväntekijä Henrik Rautellilla ja mielenkiinnolla tutkimallani Lohjan Roution Rautell -suvulla ei ole yhtymäkohtia. Sukututkijan on hyvä muistaa, että sama sukunimi ei takaa sukulaisuutta. Nimiä otettiin 1800-luvun kuluessa käyttöön mitä moninaisimmin perustein ja varsinkin eri puolilla Suomea löytyvillä samannimisellä henkilöillä on aniharvoin yhteyksiä keskenään. Säätyläis- ja pappissuvut ovat toki asia erikseen, koska esimerkiksi viimeksi mainituilla virka saattoi viedä hyvinkin etäälle kotikonnuista.

24.9.2008

Kiskon pitäjänmakasiinista

Suomessa on ollut ja on yhä edelleen tapana, että jos jostain asiasta on mahdollisuus tehdä kaksi eri versiota, näin myös tehdään. Samalla puolet ihmisistä asettuu sen ensimmäinen vaihtoehdon ja tasan puolet sen toisen vaihtoehdon taakse, oli kyse mistä tahansa. Historiallisesti nämä asiat ovat tulleet esiin erityisen hyvin ns. pitäjänmakasiinien kohdalla.

Jo 1600-luvun lopulla Ruotsin kuningas määräsi perustettavaksi laitoksia, joihin hyvinä vuosina kerättäisiin
viljaa ja josta sitä huonoina lainattaisiin tai annettaisiin tarvitsijoille. Suomessa tämä idea toteutui hyvin hitaasti ja kuninkaan hallinto joutui tuon tuosta muistuttamaan asiasta. Vihdoin 1755-56 valtiopäivillä asiasta annettiin tiukka määräys.

Kiskon pitäjässä ei varsinaisesti aikailtu ja jo 1780-luvulla pystytettiin ensimmäinen pitäjänmakasiini. Sen sijaintipaikaksi tuli Toijan kylä. Kiskon pitäjän ikiaikainen ongelma oli sen kuuluminen kahteen eri lääniin eli Uudenmaan ja Turun lääniin. Näistä Uudenmaan puolella puhuttiin pääasiassa ruotsia ja Turun suunnalla suomea. Kaikki meni kuitenkin tämän lainajyvästön suhteen hyvin aina vuoteen 1844.

Makasiinista oli tullut tuolloin liian ahdas ja syksyllä sisääntulevia korkojyviä ei olisi saatu mahtumaan. Pitäjänmakasiini oli itseasiassa pankki: sinne vietiin jyviä, joita joku lainasi ja takaisinmaksun yhteydessä hän maksoi paitsi lainatun määrän, myös sopivaksi katsotun koron. Hyvin köyhille voitiin antaa jyviä ilmaiseksikin. Joka tapauksessa rakennus oli nyt liian pieni ja vaihtoehtoja oli kaksi;

1)
Uudenmaan puoli ottaisi oman jyvänsä ja rakentaisi itselleen uuden puisen varaston. Rakennuskustannuksiin ottaisi osaa myös Turun puoli, koska alkuperäinen makasiini oli tehty yhdessä. Toijan makasiini jäisi Turun läänin osalle.
2)
Koko seurakunta rakentaisi yhdessä uuden laitoksen kirkon antamalle maalle Kirkonkylään?

Kirkonkylän vaihtoehto sai lopulta kannatusta, luultavasti vuorineuvos von Julinin puoltaessa sitä. Rakennusrahasto annettiin Orijärven kaivoksen haltuun,joka maksoi siitä korkoa. Kaivos tietysti tarvitsi jatkuvasti pääomaa ja oli toki ruukille edullisempaa, että makasiini oli lähempänä Orijärveä ja ylipäätänsä Julinin omistuksia Kirkkojärven länsipuolella. Mitään töitä ei Kirkonkylässä tosin aloitettu.

Yksimielisyyttä kesti vain pari vuotta. Eri läänit ajautuivat totaalisen välirikkoon ja 25.7.1847 pidetyssä kokouksessa seurakunta ikäänkuin jakautui kahtia. Pitäjänpedagogi Anders Engman yritti rakentaa sopua, mutta turhaan. Päinvastoin kunnalliset toimijat tulivat suorastaan katkeriksi toinen toisilleen. Turun puolella Kirkkojärveä asuvat eivät halunneet kuullakaan Kirkonkylän makasiinista puhumattakaan, että olisivat ottaneet osaa sen rakentamiseen.

Tässä vaiheessa von Julin veti hätäjarrusta ja erotti omansa osansa Toijan makasiinista aloittaen kirkonkylän rakennuksen teon. Tässä vaiheessa sekä Toijan Mellerin isäntä Vilhelm Lindholm että Kirkonkylän Härän omistaja ja kirkonisäntä David Orenius ilmoittivat molemmat antavansa tontin vaikka ilmaiseksi, kunhan makasiini tulee oman kylän puolelle.

Kahtiajako oli nyt totaalinen. Uudenmaan läänin maaherra antoi lopulta luvan rakentaa Kirkonkylään. Turun puoli valitti nyt senaattiin. Sitten odoteltiin oikeuden päätöstä neljä pitkää vuotta ja riideltiin sekä katkeroiduttiin. Toukokuussa 1851 tuo lupa tuli, mutta jo sitä ennen uusimaalaiset olivat rakentaneet makasiinin ja hakeneet Toijasta omat osuutensa pois. Samalla haluttiin rahat pois Toijasta, olihan vanha makasiini tehty yhdessä. Turun puoli ehdotti, että rakennus myytäisiin turhana. No, molemmilla oli nyt omansa ja riita oli loppunut?

Ei vielä.

Turun läänin puoli päätti, ettei sekään tyydy vanhaan, vaan rakentaa uuden kivisen Toijaan. Nyt aloitettiin viiden vuoden kirkonkokoussulkeiset, joissa käsiteltiin tätä rakentamista. Ilveksen talon isäntä Gabriel Isaac Hagelberg antoi lopulta veloituksetta tontin, jolle päästiin rakentamaan uutta pitäjänmakasiinia. Rakennus valmistui 1858 ja nykyisin siinä sijaitsee taidegalleria. Kirkonkylän eli Uudenmaan puolen makasiini palvelee Kiskon, tulevan Salon kaupungin kotiseutumuseona.

Tämä teksti on lyhennelmä kirjoittajan esityksestä elokuun lopulla pidetyssä viidennessä Hagelbergien sukukokouksessa.

23.9.2008

Järnströmit

Tenholan Kelkkalan kylässä asui 1700-luvun loppupuoliskolla renkinä, sotilaana ja lopulta lampuotina muuan Anders Johansson Kellgren. Sukunimi tosin esiintyy useissa muissakin muodoissa kuten Kiellgren ja Kjellgren. Hän oli mennyt vuonna 1749 naimisiin piika Anna Hansdotterin kanssa. Perheeseen syntyi kahdeksan lasta ennen Annan kuolemaa vuoden 1768 paikkeilla. Anders Kellgren asuinpaikka vaihtui ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen Kullaan kylän Västergårdiin ja samoihin aikoihin hän meni uudelleen naimisiin Finbyn puustellin piian, Anna Matsdotterin kanssa. Hänen kanssaan Andersilla oli viisi lasta.

Lapsista olen selvitellyt vuosina 1755 ja 1779 syntyneiden sisarpuolten, Danielin ja Carolinan vaiheita. Ensin mainittu nai 1778 Hedvig Gustafsdotterin, jonka kanssa muutti Pohjan pitäjän Järnvikin kylän Östergårdin
taloon. Sieltä perheen matka jatkui vuonna 1803 Kiskon Haapaniemen säterikartanoon, jossa Danielista tuli yksi tilan neljästä lampuodista. Pohjan pitäjässä pariskunnalle oli syntynyt ainakin neljä poikaa, joista yksi kuoli Haapaniemessä parikymppisenä. Muista kolmesta Gabriel ja Kustaa ottivat käyttöön sukunimen Järnström. Nimen taustalla on hyvin todennäköisesti poikien nuoruuden koti Pohjan pitäjässä. Järnvikin kylä on ollut asuttuna jo esihistoriallisella ajalla.

Siellä on Kohagen niminen kalmisto, jonka alueella sijaitsee parikymmentä pientä, matalaa ja maasta koottua röykkiötä. Tänä päivänä osa niistä on paksun turvekerroksen peitossa, kun taas osa on näkyvillä. Olof af Hällström tutki röykkiöitä vuonna 1948 löytäen mm. rautaisen tappikirveen, joka on yksi ensimmäisistä esiroomalaiseen rautakauteen liittyvistä esineistä Suomesa. Kohagenin kalmisto ajoittuu Hällströmin tutkimusten mukaan pronssikauden loppuun ja rautakauden alkuun. Alue sikäli merkittävä, että se oli ensimmäisiä kohteita, jotka viittasivat ihmisen asuttaneen Suomea jo rautakauden alussa. Alueen löytää merkityn polun ja viitoituksen avulla Järnvikistä.

Järnströmin tässä käsitellyistä veljeksistä vanhin, Anders oli syntynyt 1778 Tenholassa. Vuonna 1802 hän meni Pohjassa naimisiin Bölen talollisen tyttären, Hedvig Matsdotterin kanssa. Isä Danielin kuoltua vuoden 1810 alussa tuli Andersista Haapaniemen uusi lampuoti. Seitsemän vuotta myöhemmin Anders ja Hedvig muuttavat rippikirjaan tehdyn merkinnän perusteella Haapaniemestä Karjaalle.

Gustaf -veli oli naimisissa Eva Abramsdotterin kanssa, joka oli yksi Kajalan kylän Kaijan talon lampuodin, Abram Abramsdotterin kahdeksasta tyttärestä. Gustafilla ja Evalla oli yhteensä 10 lasta, jotka syntyivät Liipolan kylän Alhan talossa. Isä Gustaf olikin sitten Alhan lampuotina.

Andersin ja Gustafin veli Gabriel oli syntynyt jo vuonna 1781 Pohjan Järnvikissä. Sieltä hän tuli vanhempiensa mukana Haapaniemeen 1803. Naituaan Johanna Bähmin muutti Gabriel Järnström Snappertunaan, mistä tuore vaimo oli kotoisin. Snappertunassa perhe asui Norbyn Löfsundissa, missä pariskunnan ainoa lapsi, tytär Fredrika Charlotta syntyi ja kuoli syksyllä 1807. Puolitoista vuotta myöhemmin myös Johanna kuoli ja Gabriel palasi takaisin Kiskoon. Hän oli Toijan sahalla renkinä mennessään toisen kerran avioon vuoden 1812 lopulla. Nuorikko Lovisa Barkman oli kotoisin Leilän kylän torpasta. Lovisan perhettä asui myös Haapaniemessä renkeinä ja piikoina, joten Gabriel ja Lovisa olivat luultavasti tutustuneet tätä kautta.

Gabrielin ja Lovisan ensimmäinen lapsi, Gabriel Johan syntyi vuonna 1813 heidän vielä asuessaan Kiskossa. Sieltä perhe muutti erääseen Karjalohjan Katteluksen ratsutilan torppaan, missä perhe kasvoi vielä kuudella jälkeläisellä. Näistä lapsista poika Alexander meni naimisiin Katteluksen torppari Berglundin tyttären, Eva Marian kanssa. Heistä tuli sitten 1850-luvun puolivälissä isäntäpari Nummen Tavolan kylän Mattilaan.

Alexanderin isoveli Carl Isaac Järnström oli muonatorpparina Katteluksessa, Tallaan Alitalossa, Lönnhammarin Rasulla ja saman kylän Suutlassa. Hän oli naimisissa samoin kuin veljensä, Katteluksen erään torpparin tyttären kanssa. Nuorikko Anna Lovisa Sonntagin sukujuuret johtavat Fagervikin ruukille ja Karjaan pitäjään. Carl Isaacin ja Anna Lovisan järjestyksessä kolmas lapsi, Carl Järnström suomensi nimensä Kaarlo Jäntereeksi. Hän kävi koulua Tammisaaressa 1860-luvulla ja sen päätyttyä muutti Tammelaan. Myöhemmin hän oli kirjanpitäjänä Kauttuan ruukilla Euran pitäjässä ja edelleen eläinvälskärinä Kotkassa.

Kaarlo Jäntereen vuonna 1885 syntynyt poika Kaarlo Malakias Jäntere oli yksi niistä kansalaisista, jotka vuoden 1917 paikkeilla olivat tekemässä aloitetta Turun Yliopiston perustamiseksi. Suomen entinen pääkaupunki oli menettänyt oppilaitoksensa Helsingille ja nyt myös turkulaiset halusivat päästä takaisin yliopistollisen sivistyksen piiriin.

Kaarlo Malakias Jäntereestä tulikin sitten Turun Yliopiston yleisen historian professori, jonka erikoisalana oli Rooman maailmanvallan tutkiminen. Hän oli julkaisi myös runsaasti kirjallisuutta tehden mm. historiikkeja. Vuonna 1955 hän erosi virastaan ja kuoli kahta vuotta myöhemmin.

Kiskossa 1813 syntyneen Gabriel Johan Järnströmin elämään mahtui myös kaidalta polulta poikkeamisia. Niinpä Karjalohjan kirkkoherra katsoi parhaaksi merkitä rippikirjaan erään paljon puhuvan lauseen "pliktat för fylleri". Gabriel Johan oli siis joutunut pulaan viinaksien kanssa ja saanut tuomion juoppoudesta.

Daniel Andersson Kiellgrenin siskopuoli Carolina muutti jossain vaiheessa Karjalohjan Kärkelän kuparihytille piiaksi. Siellä hän tutustui renki Petter Biörkdalin ja meni tämän kanssa naimisiin heinäkuussa 1805. Seuraavan vuoden tammikuun lopulla syntyi poika Carl Fredrik, mutta tässä vaiheessa isä Petteri oli jo kuollut. Itseasiassa Petteri menehtyi vain viiden päivän kuluttua häistä. Carolinalle tämä on varmasti ollut äärettömän raskas taakka kantaa ja vasta viitisen vuotta myöhemmin hän menee uudestaan naimisiin.

Tällä kertaa puoliso oli Kavaston kylän Trisin talon poika, Henrik Christersson. Carolinalla ja Henrikillä oli heilläkin yksi poika, vuonna 1813 syntynyt Henrik. Hänestä tuli aikuisiällä Trisin muonatorppari puolisonaan Perniöstä kotoisin ollut Lovisa Johanna Öhman. Henrik Christerssonin kuoltua kevättalvella 1829 asui leski Carolina poikansa perheessä ja lopulta yksin Kavastolla. Hän kuoli syksyllä 1847.


22.9.2008

Koleraan kuollut piirilääkäri Åkerberg

Turun Itäharjulla sijaitsee puistomainen, hyvin hoidettu hautausmaa. Muistomerkkejä sieltä löytyy vain muutamia. Tämän ns. kolerahautausmaan taustalla on Venäjältä Suomeen vuonna 1831 tullut kulkutautiepidemia, joka niitti silloisen Turun 11000 asukkaasta peräti 234 vain muutaman syksyisen kuukauden aikana. Kolera ei katsonut ihmistä säätyyn tai asemaan ja niinpä kuolleiden joukossa oli yhtä hyvin raatimiehiä kuin köyhäinhuoneen piikoja.

Koleran leviämistä pelättiin - eikä aivan syyttä - paljon ja taudin uhreja ei
haudattukaan samaan paikkaan muiden vainajien kanssa. Itäharjulle ja Kakolanmäelle perustettiin erilliset hautausmaat. Itäharju valittiin lähinnä sen etäisen sijainnin takia, olihan se siihen aikaan kaukana kaupungista. Edes omaisia ei päästetty saattamaan rakkaimpiaan viimeisellä matkalla, vaan ruumiit haudattiin öiseen aikaan viranomaisten toimesta. Kakolanmäen kolerahautausmaata ei ole enää olemassa, mutta Itäharjulla on jäänyt pystyyn viisi kivistä ja kaksi rautaista muistomerkkiä.

Näistä viereiselle pysäköintialueelle näkyy ensin piirilääkäri Mathias Åkerbergin takorautainen risti. Hän oli syntynyt Ruotsissa, mutta tullut jo 1700-luvun lopulla Suomeen. Täällä hän meni naimisiin loviisalaisen kauppiaantyttären, Christina Ulrica Unoniuksen kanssa. Loviisassa perheeseen syntyivät tyttäret Christina Gustava, Catharina Fredrika ja Wilhelmina Elisabet sekä poika Elias Ulric. Mathiaksen muutettua työpaikan perässä Turkuun, seurasi muu perhe luonnollisesti mukana. Turussa perheeseen syntyi kuopus Eva Andrietta.

Mathias Åkerberg oli musikaalisesti lahjakas soittaen sekä viulua että selloa. Perimätiedon mukaan hän olisi ilahduttanut soitollaan mm. luonnontutkija Linneaa. Åkerbergin ruotsalaisten esi-isien joukossa kerrotaan lisäksi olleen viola da gamban soittaja joskus 1600-luvulla. Niinpä ei ollut ihmeellistä, että Mathias heti Turkuun tultuaan liittyi Turun Soitannolliseen Seuraa. Christina Ulrica Unoniuksen sukukaan ei vierastanut soittimia. Kauppias Unonius omisti Loviisassa klaveerin, joka lienee ollut melkoinen harvinaisuus pikkukaupungissa.

Mathiaksen ja Christina Ulrican tyttäristä Catharina Fredrika (Katarina Fredrika) meni 1816 naimisiin Loviisan kaupunginvanhimmaksi edellisenä vuonna valitun Johan Johanssonin kanssa. Johan oli syntynyt Lapinjärven Sibben talossa ja kaupunkilaisena hän otti itselleen sukunimen Sibelius. Hänelle myönnettiin porvarinoikeudet 1812 ja yhtiötoverinsa kanssa hän otti haltuunsa Pehr Mårten Unoniuksen kauppaliikkeen. Pehr Mårten oli Katarina Fredrikan eno. Vuonna 1823 Loviisan porvaristo valitsi Johan Sibeliuksen kunnallisraatimieheksi. Hän kuoli rakkaassa kotikaupungissaan joulun alla 1844. Katarina Fredrika Unonius eli vielä 35 vuotta leskenä kuollen vasta 1879. Katarinan ja Johanin lapsista voidaan mainita erityisesti poika Christian. Hän nimittäin oli erään suhteellisen tunnetun säveltäjän, Jean Sibeliuksen isä.




19.9.2008

Kärkelän kuparihytti

Karjalohjan Kärkelän kylän kuparihytti palveli lähinnä läheisen Orijärven kaivoksen tarpeita. Sulatto perustettiin vuonna 1765 kauppaneuvos Robert Finlayn toimesta ja se suljettiin lopullisesti 1882. Sulaton suuruuden aikaa oli von Julinin kausi 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän omisti Kärkelän lisäksi muutamien kilometrien etäisyydellä sijainneet Antskogin, Fiskarsin, Orijärven ja Kosken ruukit tai kaivokset.

Karjalohjan rippikirjoissa Kärkelä esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1768 aloitetussa niteessä. Tuolloin laitoksen kirjanpitäjänä on herra Nils Hedgreen, joka oli naimisissa Anna Lisa Faberin kanssa. Ensimmäisten työntekijöiden joukossa olivat mm. sulattaja Nils Lindgren, seppä Anders Winter, raudanvääntäjä Gabriel Gallenius ja apumies Carl Murberg. Kuten nykypäivänä, olivat ammattitaitoiset työmiehet jo 1700-luvulla kysyttyjä tekijöitä. Niinpä Kärkelän väkeä lähti töihin mm. Antskogiin, Orijärvelle ja Pinjaisiin (Billnäs). Kuparihytin yhteydessä toimi myös sahalaitos, koska sulatto luonnollisesti tarvitsisi toimintaansa runsaasti erilaisia puutuotteita.

Alueen ruukkien ja kaivosten välillä sukkuloivat monet ulkomailtakin tulleet suvut, jotka sittemmin suomalaistuivat. Näistä perheistä itselleni ovat tutuiksi tulleet Kärkelän osalta mm. Murbergit ja Nässlingit. Myös Kiskon Orijärveltä kuparihytille muuttanut seppä Gustaf Skarp perheineen on tullut merkityksi muistiinpanoihini. Seppä Skarp meni naimisiin Ylettylän Myötmäen talon tyttären, Anna Christerdotterin kanssa. Gustafille ja Annalle syntyi Orijärvellä seitsemän lasta vuosien 1805-1817 välisenä aikana. Mainittakoon sellainen seikka, että Gustafin kaksi veljeä Israel ja Emanuel olivat molemmat rampoja (ofärdig). Tästä huolimatta Emanuelista tuli lopulta Orijärven kaivoksen räätäli. Pikanttina lisämausteena voi Kiskon rippikirjasta lukea Gustaf Skarpin olleen "juniorin", kun taas hänen vuonna 1752 syntynyt samanniminen isänsä oli Skarp senior. En ole aiemmin törmännyt samoihin termeihin Kiskon-Karjalohjan seudulla.

Gustaf Skarpin ja Anna Christerdotterin lapsista ainakin kaksi oli tahoillaan naimisissa. Vuonna 1807 syntynyt Stina Lisa muutti takaisin vanhempiensa kotipitäjään, Kiskoon ja tuli siellä Jylyn kylän Finnarin talon Haukian torpparin, Israel Dahlgrenin vaimoksi. Sisko Engla Lovisa oli häntä kahdeksan vuotta nuorempi ja naimisissa Perniön Kosken ruukin torpparin pojan, Karl Rajalinin kanssa.

Kärkelän kuparihytin ympäristö on säilynyt vuosien saatossa yllättävän hyvin ja Jylyn kylän suunnasta tultaessa voi melkein nähdä Gustaf Skarp juniorin kävelevän raskaan työvuoronsa jälkeen pölyisenä ja väsyneenä kotiin päin punamultaisten rakennusten vierustamaa raittia pitkin. Kuvassa näkyvän tien loppupää ylittään Kärkelän pienen joen. Sillalta voi havaita useita kuparinvalmistukseen liittyneitä historiallisia rakenteita ja oikeassa reunassa viimeisenä olevan talon takana on yksi sulaton kuonakasoista. Mikä ilahduttavinta, Kärkelä ei ole kuollut kylä. Vanhoja taloja on kunnostettu ilmeisesti kesäasunnoiksi ja tunnelmaa voi hyvin kuvata sanalla kotoinen. Vaikka paikka sijaitsee hieman vaikeakulkuisen matkan päässä, voi siellä hyvin poiketa kesäaikaan aistimassa maamme vuoriteollisuuden yhtä pientä, mutta yhtä kaikki tärkeää pistettä.


18.9.2008

Isaacus Henrici Brennerus

Magnus Brenner 1900-luvun alussa julkaisemassa Brennereitten sukukirjassa hän kertoo Isokyrön kirkkoherrasta, Isak Brenneruksesta seuraavaa;

Isaacus Henrici Brennerus född i Mustasaari 1.1.1603, vistades från hösten 1616 i två års tid hos Johan Messenius på Kajaneborg, inskrefs 1618 i Åbo katedralskola, student i Upsala 11.7.1625, prestvigd 1627, kapellan i Mustasaari 1628, bosatt i Helsingeby, kyrkoherde och prost i Storkyro 1644, riksdagsman 1650, bosatt i Wendelä by, hvarest han på sitt från öde upptagna hemman Lauroila med framgång idkade jordbruk samt på lediga stunder sysselsatte sig med att måla taflor, bland annat sitt eget porträtt 1661, som ännu förvaras if Ylistaro kyrka. Död i Wendelä 31.7.1670. Gift i Wörå 1629 med Susanna Werenberg, född i Wörå 1609, död i Storkyrö 10.2.1685, dotter till lagläsaren i Österbotten Gabriel Pavelsson Werenberg, född i Raumo, död i Wörå¨över 100 år gammal och hans hustru Barbro Viloides, prostdotter från Wörå.


Isakin ja Susanna lapsia olivat Isokyrön kappalainen Henrik Brenner, Porissa 1662 kuollut pormestari Philip Echmanin vaimo Barbara, Ylistaron kappalainen Gustaf Brenner, kuninkaallinen kirjastoinhoitaja Elias Brennerus ja kauppias Jakob Backmöllerin vaimo Margaretha. Lisäksi perheeseen syntyi kaksi tytärtä kuolleina ja peräti yksitoista pienenä kuollutta lasta. Tämän valtavan lapsikatraan jatkona oli vielä kolme tytärtä, joiden myöhemmistä vaiheista ei ole säilynyt tietoja. Isak ja Susanna pitivät siis omalta osaltaan hyvää huolta Raamatun lauseesta "lisääntykää ja täyttäkää maa"....

Edellä mainitusta sukukirjasta on peräisin oheinen kuva, jonka alta löydät Isakin omakätiset nimikirjoitukset vuosilta 1645 ha 1653.

17.9.2008

Se toinen paperitehdas

Suomen järjestyksessä toinen paperitehdas perustettiin Järvijoen varrelle nykyisessä Auran pitäjässä. Järvijoki laskee Pöytyän puolelta sijaitsevasta Savojärvestä Aurajokeen. Järvijoen partaalla oleva Järvenojan kylä taasen sijaitsee Vanhan Tampereentien ja Turku-Tampere -junaradan välisessä maastossa, Järvijoen länsipuolella. Auran pappila oli aikoinaan yksi kylän merkittävimmistä rakennuksista. Nykyisin maisemaa hallitsee Käyrän työsiirtola.

Vuonna 1764 Turun ja lopulta koko Suomen rikkaimmaksi mieheksi päätynyt kauppias Jacob Bremer sai idean paperimyllyn perustamisesta paikkanaan Järvenojan kylän kohdalla Järvijoessa sijaitseva pieni koski. Jo tätä ennen Bremer oli ollut mukana perustamassa sokeri-, tupakka- ja lasitehtaita. Näin tästä Turussa uransa vuonna 1727 kauppa-apulaisena aloittaneesta miehestä kasvoi yksi aikansa merkittävimmistä teollisuusmagnaateista.

Auran l. entisen Prunkkalan seurakunnan kastettujen luettelossa paperitehtaan työntekijöitä vilahtaa jo vuoden parin kuluessa. Paperimestari Anders Ramberg oli naimisissa Maria Elisabet Hallingin kanssa. Heidän poikansa Johan Georgien ja Carl Axel syntyivät Prunkkalassa vuosina 1766 ja 1769. Paria vuosikymmentä myöhemmin mestarina mainitaan Efraim Hellsten. Muita talonpoikaisen pitäjän tavallisista nimistöstä erottuvia henkilöitä olivat olivat mm. valssaaja Jonas Tunström, paperintekijäkisällit Johan Brinckman, Johan Tengström ja Jacob Silen. Tehtaan kirjanpitäjänä vuosisadan vaihteessa oli herra Erik Lungren.

Nykyajan sukututkija ei Järvijoen kosken partaalta löydä juurikaan paperitehtaan jäänteitä. Tehdas nimittäin lakkautettiin jo 1820 ja aika on tehnyt tehtävänsä. Tehtaan laitteet on luultavasti siirretty muualle ja rakennusten materiaalit on myös hyödynnetty joko kauempana tai lähempänä sijaitseviin kohteisiin. Joen rantatöyräät kuuluvat maisemallisesti arvokkaisiin alueisiin ja niillä kasvaa eräitä tuiki harvinaisia lajeja. Oman jännityksensä Bremerin perintöä tutkivalle tuo myös läheinen työsiirtola rantojen jyrkkyydestä ja tiheästä kasvillisuudesta puhumattakaan. Retkeilykohteeksi tästä paikasta ei siis ole, mutta ehkäpä oheinen, lyhyt videonpätkä kertoo hieman tässä menneiden aikojen teollisesta maisemasta. Vanhasta pitäjänkartasta voisi päätellä, että tehdas on sijainnut kuvatusta paikasta hieman Aurajokeen päin. Joen vartta kulkeminen osoittautui sen verran hankalaksi, että jatkaminen olisi voinut vaarantaa tämän kirjoittajan tulevaisuuden kuivissa housuissa ja ehjissä luissa....





16.9.2008

Henkien Päivä

Suomessa pidettiin vielä historiallisella ajalla keväisin ns. Henkien Päiviä. Uskomusten mukaan vainajien henget kävivät tuolloin tervehtimässä elossa olevia sukulaisiaan ja tuttaviaan. Liikenteessä olivat erityisesti ne henget, jotka aikaan elivät jumalattomasti maan päällä. He tekivät niin suuria rikoksia etteivät saaneet kuolemassakaan rauhaa ja lepoa. Eloon jääneiden piti tällöin elää vastavuoroisesti siivolla ja kiitettävällä tavalla samalla sovittaen vainajan rikkomukset.

Ristin päivänä, jolloin henget ensimmäiset kerran tulivat esiin kätköistään, piti jokaisen olla äänettä. Työn tekeminen tai muu metelöinti oli kielletty, koska muuten henget olisivat paenneet takaisin yhdeksi lisävuodeksi. Myös elävät olisivat saaneet kärsiä jotain pahaa. Aattoiltana tuvan lattia peiteltiin oljilla, jotta askeleetkaan eivät kuuluisi. Oviin, kynnyksiin ja saranoihin käärittiin ohuet liinat, jotta henget eivät pelästyisi niistä lähteviä ääniä.

Henkien päiviä vietettiin Keski-Suomessa luultavasti vielä 1700-luvulla ja vuonna 1852 E. Salmelainen merkitsi muistiin
Suomi-vuosikirjaan seuraavan kansantarinan Viitasaaren Kolimajärveltä;

"Kolimajärven eteläpäässä on Varis-niminen talon paikka juuri sen kosken niskoilla, joka Kolimasta laskee Keiteleeseen. Tässä Variksen talossa, joka tiettävästi onkin vanhimpia seudulla, varusteltiin perhe muinoin Henkien Päiviä viettämään ja kaikki oli pyhän takeen tarkasti valmistettu, kuni vanhuudesta oli tapana.

Vaan olipa talossa viinaan menevä poika, joka Ristinpäivänä humalapäissään rupesi ylellisesti meiskaamaan ja kaikenlaista kurjuutta pitämään. Vanhemmat, jotka pyhän rikonnasta pelkäsivät jumaloiden kostoa, kokivat hillitä poikaansa. Vaan siitä nousi tämä niin pahaan intoonsa, jotta surmasi vanhempansa. Kauaa ei kostokaan viipynyt, sillä tuossa paikassa muuttui pyhän rikkoja varikseksi ja lensi lakeisesta pellolle.

Monta aikaa, sanotaan, eli hän sitte variksena asuen kesät talvet yhä talon tienoilla ja rääkyen surkeasti. Vaan Ristinpäivänä lensi hän lakeistorvelle istumaan ja pysyi ääneti siinä. Niin kauan kuin henkien liikunta-aikaa kesti. Tästä pojan varikseksi muuttumisesta olisi talolle pitänyt tulla se Variksen nimi. "

Salmelainen toteaa, että tarinalla on tarinan arvo, mutta toisaalta se osoittaa, miten kalliina näitä pyhiä pidettiin.

Variksen talon myöhempiin vaiheisiin mahtuu mm. pakkohuutokauppa vuoden 1889 joulukuussa.

15.9.2008

Hirvittävä onnettomuus Konnekoskessa

Rautalammin pitäjän Konnekoskella sattui kesäkuun 17. päivä vuonna 1860 hirvittävä onnettomuus. Pitäjän kirkolle oli tuona päivänä kokoontunut "puoli pitäjää" tuoreita rippilapsia katsomaan. Koska Rautalammilla on runsaasti vesistöjä, suurin osa kirkkokansasta oli tullut paikalle veneillään. Näin olivat tehneet myös Varismäen kyläläiset, jotka olivat kulkeneet matkansa suurella kirkkoveneellä. Kaikkiaan kerrottiin ainakin 40 venheen seilanneen pitkin Hankaveden selkää.

Paluumatkalla Varismäen kirkkovene matkasi Konnekoskea pitkin, koska sitä kautta matka kotiin oli useita kilometrejä lyhyempi. Muutamat vaimoihmiset olivat huutaneet kosken kohdalle tultaessa perämiehelle, että tämä laskisi heidät maihin. Perämies yritti rantautua kulkusuunnassa oikean puoleiselle rannalle ja muutamat naiset olivatkin jo pääsemässä kuivalle maalle, kun perämies huomasi kauhukseen ison veneen peräpään nousseen liian korkealle. Samassa virta tarttui veneeseen ja riuhtoi sen voimakkaasti poikkipäin kosken niskalle. Siellä veneen matkustajat joutuivat toteamaan, että alus oli kääntynyt perä edellä koskeen päin. Virta vei nyt veneen kohti erästä karia ja siihen törmätessään kirkkovene hajosi. Eräs veneessä ollut nainen oli huutanut tilanteen tajutessaan "katsokaas! nyt mene koko kuorma ihmisiä helwettiin".

Yli 30 henkeen noussut kirkkokansa oli nyt joutunut Konnekosken armoille ja sen syvyyksiin vajosi 17 matkustajaa. Näistä lähes kaikki olivat nuoria naisia tai tyttösiä. Useimmat menehtyneet olivat sukua keskenään ja mm. Istunmäen eräästä talosta kuoli emäntä ja kolme hänen tytärtään, iältään 7-18 vuoden välillä. Toisesta saman kylän tuvasta hukkuivat poika
ja tytär. Vanhin kuolleista oli vuonna 1816 syntynyt Otto Oittinen ja nuorin em. Istunmäen seitsemän vuoden ikäinen Anna Kaisa Tiihonen. Suurin piirtein puolet saatiin pelastettua muiden koskessa olleiden veneiden riennettyä apuun.

Suomen Julkisia Sanomia kertoi lisäksi tapauksesta uutisoidessaan heinäkuussa 1860, että Sarantaipaleelle on jo aikaa pyydetty rukoushuonetta. Lehden mukaan tämä onnettomuus olisi voitu välttää, jos kirkko olisi keskellä kylää. Juho Liimatainen kirjoittama artikkeli päättyy toteamukseen "mutta annas aika aamun tulla, jos miehillä olis jo toinen mieli! kuin saawat niitä suuria selkiä ja wäkewiä koskia usein kyllä hengen waarassa waeltaa."

Olen alle koonnut listan Konnekosken turmassa kuolleista ja heidän vanhemmistaan. Lisäksi on mainittu heidän syntymäaikansa ja kylänsä. Ainoa, jonka sukuperää en ole pystynyt tunnistamaan, on renki Juho Karhunen Istunmäen kylästä. Hän oli kuolinikänsä perusteella syntynyt noin 1834.








12.9.2008

Köyhäintalon hullu murhaaja

Pyhäjärven Ul eli nykyisin Karkkilana tunnetun pitäjän Haaviston kylässä tapahtui aikalaisia syvästi järkyttänyt tapahtumaketju lokakuun alussa vuonna 1866. Tuolloin pitäjänseppä Kaarle Aron Bergman Haaviston Riddaren talosta oli saanut Helsingin köyhäinhuoneesta erään vaimoihmisen hoidettavaksi 12 markasta kuukaudessa. Seppä Bergman oli pyytänyt torpparinpoika Stenbergiä kyyditsemään tämän naisen Haavistolle, kun sepällä itsellään ei kulkupeliä ollut.

Seuraavana päivänä Bergman saapui noutamaan tätä naishenkilöä Stenbergien torpasta vieden hänet kotiinsa. Lokakuun kahdeksannen päivän aamupuolella lähti Bergman perunan nostoon muutaman sadan metrin päähän kodistaan. Siellä hän työskenteli puolille päivin, jolloin hänen vaimonsa Henrika Vilhelmina toi hänelle päivällistä. Tämän jälkeen pariskunta jatkoi töitä yhdessä aina iltapäivän kello neljään saakka.

Tuolloin Henrika Bergman lähti ensin kotiin päin miehensä seuratessa perästä hetken kuluttua. Kaarle Bergman tapasi matkallaan erään talollisen, Granqvistin Stenbodan tilalta, joka sanoi tavanneensa Helsingistä toissapäivänä tuodun naisen löytyneen hänen tuvastaan. Granqvist oli sitten vienyt naisen takaisin Bergmanin talolle. Siellä häntä oli kohdannut julma näky; kaksi Bergmanien lasta makasi kuolleena tuvan lattialla kolmannen lapsen ollessa verissä päin, mutta vielä niukin naukin hengissä.

Bergmanien kiiruhdettua nyt kotiinsa löytyi takkaan viskattuna verinen nuija, jota oli ilmeisestikin käytetty surmatöihin. Seppä Bergmanin kysyttyä kuka lapset oli surmannut, väitti nainen susien sen tehneen. Henrika Bergmanin tultua kotiovelleen, oli hän kohdannut julma totuus. Neljän vuoden ikäinen Juhana poika oli vielä hengissä, mutta kuuden vanha Maria ja vain vajaan vuoden ikäinen Kaarle olivat molemmat elottomia. Juhana kertoi vieraan tädin lyöneen näitä. Sitä poika ei enää voinut muistaa, kuka häntä itseään oli lyönyt.

Nimismies kutsuttiin tietysti välittömästi paikalle. Tuolloin köyhäinhuoneesta tuotu nainen istui vuoteellaan ruokailleen ja kertoi olevan leski Maria Lindholm.
Maria Johansdotter Bergströmin puoliso oli ollut kirjanpainotaituri Johan Daniel Lindholm, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1855. Maria oli ollut jonkin aikaa hoidossa helsinkiläisellä klinikalla ja sen jälkeen kaupungin köyhäinhuoneella. Sieltä hänet oli sitten lähetetty seppä Bergmanin luokse. Mitään syytä hän ei kertonut lasten tappamiseen eikä edes muistanut, ketä oli ensiksi lyönyt. Bergmanit olivat töihin mennessään lukinneet ulko-ovensa, mutta Maria oli sen kirveellä lyönyt rikki ja paennut tekoaan. Tältä pakomatkalta Granqvist oli hänet löytänyt. Maria Lindholm lähetettiin kruununvankihuoneeseen odottamaan asiansa käsittelyä.

Köyhäinhuoneen hoitaja oli kuultaessa kertonut Marian olleen jo vuoden ajan heikkomielisen ja välillä rajuluonteisen. Tästä oli myös kerrottu Bergmanin perheelle. Niinpä aikalaiset pitivät kummallisena, että seppä vaimoineen uskalsi jättää Marian lasten kanssa kotiinsa. Toisaalta sanomalehdissä arvosteltiin köyhäinhoitokuntaa, joka sälytti yksityisten ihmisten osalle heikkomielisten hoitoa eikä hankkinut näille sijaa houruhuoneelta.

Pitäjänseppä Kaarle Bergmanin elämä ei jatkossakaan sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Puoliso Henrika Vilhelmina Mikontytär kuoli heinäkuussa 1868 lavantautiin ja Kaarle jäi yksin vastaamaan perheen hoidosta. Tämä oli luonnollisesti hyvin raskasta ja niinpä seuraavan vuoden syksyllä hän toi taloonsa uuden vaimon, Siikalan kylän Mäkilän torpparin tyttären, Henrika Eufrosynen.


11.9.2008

Murha Marttilassa

Nykyisen Tarvasjoen kunnan, entisen Euran kappelin alueella sijaitsevan Juvan kartanon ylimyllärinä toimi 1780-luvulta aina vuoteen 1801 Kustaa Pertunpoika, joka oli naimisissa Maria Matintyttären kanssa. Myllärin taidot Kustaa oli saanut jo äidinmaidossa, koska myös hänen isänsä Perttu Erkinpoika oli ollut kartanon myllärinä aina 1740-luvulta lähtien. Kustaa oli syntynyt Pertun ja tämän ensimmäisen puolison, Valpuri Erkintyttären toisena lapsena Juvalla 27.5.1750. Rippikirjoissa tämä syntymäaika muuttui vuosiluvuksi 1751.

Kustaa Pertunpoika vei vuonna 1784 vihille Marttilan emäseurakunnan Laurilan kylän Vanhatalon tyttären, Marian. Miestään kymmenen vuotta nuorempi Maria Matintytär toi kapionsa Juvalle, missä perheeseen syntyi kahdeksan lasta seuraavien 16 vuoden aikana. Myllärin raskas työ jäi taakse, kun Kustaa uuden vuosisadan alussa siirtyi vaimonsa kotitalon isännäksi eli ratsutilalliseksi. Vuosien 1803-09 Marttilan rippikirjassa on paikallinen kirkkoherra käyttänyt luovaa kirjoitustaitoa. Kustaan patronyymiksi on merkitty Bartholominpoika ja samalla vaimo Marian syntymäajaksi ilmestyy vuosiluku 1772. Seuraavassa rippikirjaniteessä nämä hämäävät virheet korjautuvat.

Kustaa Pertunpoika kuoli helmikuussa "rintavesitautiin" eli keuhkopussien täyttymiseen nesteellä. Vaimo Maria menehtyi kymmenen vuotta myöhemmin keuhkotautiin. Kirkkoherra ei ole taaskaan tilanteen tasalla haudattujen luetteloa täydentäessään merkiten vainajan kymmenen vuotta ikäistään nuoremmaksi.

Laurilan Vanhatalon rusthollarina jatkoi pariskunnan lapsista Juvalla 4.4.1801 syntynyt Kustaa, joka meni 5.6.1836 naimisiin Rekoisten kylän Isotalosta kotoisin olleen Riitta Erkintyttären kanssa. Kustaa Kustaanpoika on todennäköisesti ollut pitäjäläisten arvostama mies, koska tässä vaiheessa hänestä oli jo tehty käräjien lautamies. Toisaalta Vanhatalossa pidettiin Maskun tuomiokunnan määräaikaiset käräjät, joten sitäkin kautta Kustaan valintaa lautamieheksi voi pitää perusteltuna.


Kustaa Kustaanpojalla ja Riitta Erkintyttärellä oli neljä lasta, mutta perhe-elämä katkesi pahimmalla mahdollisella tavalla vuoden 1849 ensimmäisenä päivänä. Rusthollari ja entinen lautamies Kustaa Kustaanpoika joutui murhatuksi Marttilan haudattujen luettelon mukaan. Myös rippikirjan merkinnät vahvistavat tämän. Samalla rippikirjasta selviää, että Turun hovioikeus on 20.3.1850 tekemällään päätöksellä kirjannut rikoksen toistaiseksi selvittämättömien tapausten joukkoon. Oikeuslaitos ei löytänyt ketään epäilyksen alaista ja näin ollen jäätiin odottamaan uusia todisteita.

10.9.2008

Lindström ja Bruce Juvalla

Tarvasjoen Juvan kartanoon eli kapteeninpuustelliin tuli vuonna 1867 vuokraajaksi Karl Robert Lindström. Hän oli syntynyt kesällä 1833 Kiskon Hongiston kylän Mattilan rusthollissa talon isännän, Reginan aviottomana lapsena. Paria vuotta myöhemmin Regina Arvidsdotter Hammar meni naimisiin Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukilta tulleen kapakoitsija Christopher Lindströmin kanssa. Perhe muutti saman tien Helsinkiin, missä Christopher mainitaan puutarhurina. Siellä myös syntyi pariskunnan tytär Sophia, joka kuitenkin menehtyi alle kolmivuotiaana. Myös Regina kuoli Helsingissä, vuoden 1848 syksyllä.

Karl Robert käytti siis sukunimeä Lindström, mutta Kiskon kastettujen luettelossa hänet mainitaan
aviottomana. Mikään mahdottomuus ei toki ole, että Christopher olisi ollut hänen isänsä. Reginan isän, Arvid Hammarin suku oli ollut jo yli 100 vuotta Hongistossa rusthollareina, mutta aivan alunperin Hammarit olivat tulleet Kiskoon Marttilan pitäjän Tilkaisten kylästä.

Niinpä ympyrä tavallaan sulkeutui, kun Karl Robert Lindström saapui silloiseen Marttilaan kuuluneen Eu
ran kappelin Juvan kartanoon "arrendaattoriksi". Hän oli jo tätä ennen hankkinut maanviljelijän kannuksensa Paarskylän ja Sandön kartanoissa. Niistä hän toi mukanaan Juvalle erinomaiset suositukset. Karl Robert oli mennyt naimisiin tanskalaissyntyisen Matilda Brucen kanssa, joka oli kotimaassaan opiskellut meijeriköksi. Hän aloittikin Juvalla meijerin pidon, joka 1889 laajeni alueelliseksi Juvan meijeriksi ja edelleen Tarvasjoen Marttilan Meijeri Oy:ksi. Kartanon karja oli pitäjän suurin ja myös ensimmäinen AY-karja.

Perheeseen syntyi vuosien kuluessa kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Yksi pojista ja molemmat tyttäret kuolivat nuorena. Jäljelle jääneistä veljeksistä Karl Lindström oli myöhemmin Ypäjällä asemapäällikkönä, kun taas Werner Sakeus jatkoi isänsä jälkeen Juvan isäntänä. Isän kuollessa Werner oli vasta 13 vuoden ikäinen, mutta heti rippikoulun jälkeen hän otti äitinsä suojeluksessa ohjat käsiinsä. Hän meni naimisiin Marttilan legendaarisen nimismiehen, Sjömanin tyttären Helmin kanssa. Tämä pariskunta oli perustamassa lukuisia yhdistyksiä ja yrityksiä nykyisen Tarvasjoen alueella. Hän toi pitäjään mm. puhelimen, oli perustamassa maamiesseuraa, suojeluskuntaa, maataloustuottajia jne jne. Werner Lindström, joka suomensi sukunimensä Juvakoskeksi, oli myös Tarvasjoen viimeinen kuntakokouksen esimies ja ensimmäinen uuden kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Helmi Lindström oli aktiivinen mm. martoissa ja lottatoiminnassa.

Lopulta 1934 Werner Sakeus Juvakoski osti Juvan kartanon itselleen. Hänen kuoltuaan kuusi vuotta myöhemmin perikunta pilkkoi kartanon myymällä pellot ja metsät eri omistajille. Näin tämä jo vuonna 1464 ensimmäisen kerran mainittu herraskartano tavallaan lakkasi olemasta.

9.9.2008

Ammatti periytyy tai sitten ei

Mustion ruukin runsaslukuisen työväestön keskuudessa jotkut ammatit periytyivät usein isältä pojalle, mutta muunlaistakin kehitystä toki oli. Yhtenä esimerkkinä voisi toimia hiilirenki Anders Lindströmin perhe.

Ruukin hiilirenki Anders Lindström meni vuonna 1789 naimisiin mustiolaisen torpparin tyttären, Kaisa Vestermanin kanssa. Pariskunta asui ruukkiyhteisössä ja heille syntyi yhteensä seitsemän lasta vuosien 1790-1803 välillä. Vuosien 1792-94 välillä Anders sai ikäänkuin ylennyksen. Hänestä tuli nyt hiilien kantamisen sijaan todellinen ammattimies, vasaraseppä. Myös Andersin isoveli Axel oli vasaraseppä, joten suvusta löytyi kädentaitoja runsaasti. Mustion ruukilla näitä ammattilaisia oli 1800-luvun alussa vajaat kymmenen henkeä. Kun ruumiinvoimat eivät enää olleet entisensä, löytyi mm. Axel Lindströmille silti töitä. 1820-luvulla hänet nimittäin mainitaan tulivahtina, joten varsinaisia eläkepäiviä hän ei ehtinyt juuri viettää.

Anders Lindströmin ja Kaisa Vestermanin vanhin poika, Anders Johan, oli syntynyt loppukesällä 1790. Kevättalvella 1812 hän vei vihille ruukkimylläri Strömbergin tyttären, Maja Lisan. Anders Johan peri isänsä ammatin ja työskenteli vasaraseppänä Mustiolla. Jostain syystä, ehkä ikääntymisen myötä, Anders Johan siirrettiin apusepäksi 1830-luvun puolessa välissä.

Anders Johan ja Maja Lisa saivat neljä lasta vuoteen 1824 mennessä. Näistä nuorimmainen tosin kuoli lapsena. Anders Johan kuoli "hengenahdistukseen" joulukuussa 1871. Vaimo Maja Lisa oli menehtynyt jo kuusi vuotta aiemmin vesitautiin.

Perheen esikoispoika, Erik Johan, lähti rippikirjan mukaan Helsinkiin 1828. Nuoremman veljen, Henrik Augustin jäljet häviävät itseltäni vuoden 1848 syyskuussa hänen muuttaessaan Mustiolta pois. Tässä vaiheessa vasaraseppämme kolmas poika, Carl Gustaf Lindström on ehtinyt jo naimisiin Gustava Fredrika Romsin kanssa. Gustavan isä Erik Johan R. oli ollut ruukin lähellä sijaitsevan Ingvalsbyn kylän Sveinsin talollisena 1800-luvun alkupuolelta lähtien.
Carl Gustaf Lindströmistä ei sitten tullutkaan vasara- tai apuseppää. Hän työskenteli ensin apumiehenä ruukilla, kunnes 1840-luvun puolivälissä häntä mainitaan myös sahurina. Ruukki tarvitsi luonnollisesti kaikenlaisia työmiehiä ja lautaa sahattiin lähiseudun metsistä runsaasti. Itseasiassa koko Mustion ruukkiyhdyskunta oli hyvin omavarainen, koska ruukinpatruuna Linder omisti valtavan määrän maatiloja. Näitä tiloja hoitivat lampuodit ja vähitellen Mustion patruunoista tuli suoranaisia yksinvaltiaita. Heidän vaikutuksensa seutukunnan kehittymiseen on ollut erittäin merkittävä, vaikka negatiivisiakin asioita tapahtui.

Sahuri ja työmies Carl Gustafilla ja vaimo Gustava Romsilla oli yhdeksän lasta, joista järjestyksessä viidentenä syntyi isänsä etunimet perinyt poika. Vartuttuaan miehen ikään tämä Karl Gustaf nuorempi meni naimisiin piika Ulrika Charlotta Palmqvistin kanssa. Työuransa Karl Gustaf aloitti suvun perinteiden velvoittamana ruukilla toimien mm. sahurina. 1880-luvulla suvun yli 100 vuotta jatkunut ruukkityömiesten perinne lopulta katkesi. Karl Gustaf Lindströmistä tuli Mustion ruukinkirkon lukkari.

Lukkari huolehti Mustiolla mm. kirkonkellojen soittamisesta ja toimi kinkereillä ruukinsaarnaajan apulaisena. Hänellä oli myös paljon niitä tehtäviä, mitkä nykyisin kuuluvat suntiolle. Lukkarin hahmo oli tuohon aikaan arvostettu joskin myös pelätty. Aleksis Kivi kuvasi juuri tuohon aikaan Seitsemässä Veljeksessä lukkarin tiukkana ja jopa ilkeänä opettajana.

Karl Gustaf Lindströmillä ja Ulrika Charlotta Palmqvistilla oli seitsemän lasta, joista Karl Albert, Edla Adolfina ja Karl Edvin on saanut viimeisen leposijansa samasta haudasta vanhempiensa kanssa Mustion kirkolta parin kilometrin päässä sijaitsevalla kirkkomaalla.

8.9.2008

Pöykärin isännän murha

Kuten jo Atle Wilskman 1900-luvun alkupuolella totesi Släktbok -kirjassaan, on Suomessa ollut aikain kuluessa useita eri Tallqvist -sukuja. Näistä useampia oli lähtöisin Karjalohjalta, lähinnä Tallaan (ruots. Tallnäs) kylästä. Tallaan kylässä oli 1700-luvulla neljä tilaa eli Torsti, Kylänpää, Pöykäri ja Ällä.

Näistä Torstin ja Kylänpään isännät olivat keskenään samaa Tallqvist -sukua. Ällän talossa oli 1760-luvulta lähtien ollut isäntä vuonna 1733 syntynyt Jöran Henriksson puolisonaan kolme vuotta nuorempi Maria Henriksdotter. Jöran jälkeen isännäksi tuli hänen poika Henrik (s. 1763), jonka jälkeläiset käyttivät sukunimeä Tallgren. Tallaan kylässä asui 1700-luvulla myös useita sotilaita, joilla oli sama, kylännimestä johdettu sukunimi. Luovuttuaan jostain syystä isännyydestä lähti Henrik Jöransson perheineen Siuntion kautta Vihdin Haapkylään torppariksi. Siuntioon tuli perheineen 17.1.1815 ja mainitaan tuolloin kestikievarinpitäjäksi.Ällän uudeksi talolliseksi tuli lyhyeksi aikaa Långvikin Skepparsin rusthollarin poika Abram Johansson, mutta hän kuoli hyvin nuorena hukkumalla jäihin loppusyksystä 1811. Seuraava isäntä oli Gabriel Enqvist ainakin vuosina 1813-17 ja hänen jälkeensä Erik Nyman viimeistään vuodesta 1823 alkaen. Ällän isännillä ei ollut ainakaan tunnettua sukuyhteyttä naapuritalo Kylänpäähän tai Torstiin.

Neljäs talo oli siis Pöykäri ja siellä isännöi 1700-luvun loppupuoliskolla Abram Henriksson puolisonaan Lohjantaipaleen Prunkalta kotoisin ollut Stina Johansdotter. Perheeseen syntyi vuosien 1780-1800 välillä seitsemän lasta, mutta heidän kohdallaan HisKissä törmää jälleen kerran ongelmiin. Esikoispoika Henrikkiä ei löydy Karjalohjan kastettujen luettelosta. Sen sijaan hänet kyllä mainitaan perheen mukana rippikirjoissa.
Vuonna 1813 Henrik menee vihille Kuusia Isotalon rusthollarin tyttären, Ulrika Heermanin kanssa ja viimeistään tässä vaiheessa hän on ottanut käyttöön sukunimen Tallqvist. Ulrika kuoli influenssaan vuoden 1819 alussa. Runsaan vuoden päästä Henrik Tallqvist avioitui piikansa, Eva Carlsdotter Salinin kanssa. Evan vanhemmat olivat Sakkolan kylässä asunut jääkäri Carl Saxfeldt ja vaimonsa Greta Abramsdotter. Ensimmäisestä avioliitosta ei ollut lapsia, mutta Evan kanssa Henrikillä oli tytär Ulrika ja poika Johan.

Tässä vaiheessa Pöykäri joutuu isäntien suhteen lievään pyöritykseen. Vuosien 1824-1830 rippikirjasta selviää, että Henrik Tallqvist on jo entinen isäntä. Vuosien 1822-29 välisenä aikana isäntä on siuntiolainen Erik Johansson, joka 1830 muuttaa perheineen Nummelle. Suomusjärven Kettulan kylän Pyölin torpassa syntynyt Johan Johansson tulee hänen jälkeensä Pöykärille, missä tapahtuu hyvin dramaattisia lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1833. Tuolloin talon vanha isäntä Henrik Abramsson Tallqvist murhataan. Tämä yksinkertainen merkintä löytyy Karjalohjan haudattujen luettelon kuolinsyyn kohdalta.

Henrikin väkivaltaisen kuoleman tekee vieläkin murheellisemmaksi se, että vaimo Eva on tuolloin raskaana. Tämä jo ennen syntymäänsä orvoksi jäänyt poikalapsi saa nimen Anders Gabriel seuraavan vuoden kesäkuussa. Isätön poika syntyi vasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä, joten kyseessä on pitäjässä melko ainutlaatuinen tilanne.

Sana pöykäri voi äkkiseltään kuulostaa oudolta. Kyseessä onkin vanha murresana, joka tarkoittaa karhua, mesikämmentä, otsoa jne jne....


5.9.2008

Nokian kartanolla

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 1863 Helsingissä julkaisemassa teoksessa "Suomi - Kirjoituksia isän-maallisista aineista" kerrotaan mm. Nokian kartanosta. Tämä jakso sisältyy apteekkari Daniel Skogmanin pitkillä maakuntamatkoillaan kokoamiin aineistoihin. Herra Skogman oli Elias Lönnrotin aikalaisia ja piti huolen hänen lääkkeistään sekä postinkulusta.

Historialliseen Pirkkalan pitäjään tultuaan Skogman matkasi mm. Emäkosken ohitse. Kosken eteläpuolella hän asteli Nokian kartanon maille. Nokia kuului tuohon aikaan Laukon kartanon herra Adolf Törnqrenille.

Skogman jatkaa matkakertomustaan seuraavasti;

"Kosken etelä-puolella on Nokian kuuluisa kartano, joka nykyjään on Laukon Herran A. Törngrenin oma. Nokian puutarhassa on kivi semmuotoinen ja sellaisilla ihmisen hakkaamilla piiruilla kuin kuvasta näemme (katso kuvassa C n:o 1). Se oli ennen ollut kumossa ja sen vieressä oli toinen kivi (N:o 2), johon ei ollut mitään piirretty. Muutamia vuosia takaperin kaivettiin tässä; kivien alla tuli vastaan tiilikivistä (N:o 3) holvattu hauta, jossa ei löytty mitään erinomaista. Minä aikoina merkit ovat piirretyt ja mitä merkitsevät, selittäköön se, joka ennenkin on tämmöisiä tutkinut. Arveluja tästä - ks. Finlands Allmänna tidning 1857. (Kirjoitusta seuraava kuvaus mainitussa sanomalehdessä on hyvin virheellinen.)"

Johan Daniel Skogmanin vanhemmat olivat Pernajassa kirkkoherrana vaikuttanut Jacob S. ja vaimonsa Maria Magdalena Starck. Johan Daniel syntyi Pernajan Pappilassa perheen kolmantena lapsena 27.1.1792. Isä Jacob oli loviisalaisen laivurin poika, joka kävi kaupungin triviaalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi Turussa 1771. Hän oli aluksi Porvoon tuomiokapitulin varanotaarina ja Loviisan kappalaisena, kunnes vuodesa 1785 hän sai em. kirkkoherran viran. Äiti Maria Magdalenan vanhemmat olivat Jämsän kirkkoherran poika, Loviisan kirkkoherrana vuodesta 1750 toiminut David Starck ja vaimonsa Anna Nylander. Annan isä oli valtiopäivämies ja piispa Johan Nylander, jonka vanhemmat olivat oululainen kauppias Simo Sari ja Anna Hedraeus.

4.9.2008

Herra Dahm

Mustion ruukin kirjanpitäjänä oli 1850-luvulta lähtien herra Carl Magnus Dahm. Hänen vaimonsa Vendela Fredrika Åbergin sukujuurista osa vie Vihdin kautta Karjalohjan Tallaan kylän Tallqvist -sukuun, mistä myös isä Jacob Å. oli kotoisin. Hänestä tuli 1700-luvun lopulla Karjaan pitäjän postimestari tätinsä aviomiehen, Erik Olinin jälkeen. Wendlan äiti Agneta Charlotta Ahlefeldt oli aatelista sukua - isä Wilhelm von A. asui tyttärensä syntymän aikaan Tammisaaressa puolisonaan Elsa Ekebom. Pikanttina yksityiskohtana voisi mainita, että Vendela Fredrika oli Tenholassa vuonna 1771 syntyneen tätinsä täyskaima.

Carl Magnuksen vanhemmat olivat Carl Fredrik D. ja vaimonsa Maria Helena Bouct. Perhe asui Karjaan Starkomin kylässä sijainneessa virka-asunnossa ja rippikirjan perusteella isä Carl Fredrik oli syntynyt Viaporissa eli Suomenlinnassa. Äiti Maria Helena taasen oli kotoisin Tuusulasta ja syntynyt Karjaan rippikirjan mukaan 1777. Harmillisesti HisKistä puuttuu juuri tuo vuosi, mutta onneksi Tuusulan rippikirjasta löytyy hänellekin vanhemmat. Träskändan eli nykyisen Järvenpään Nygårdin talossa asui tuolloin kersantti Carl
Adolf Boucht puolisonsa Beata Greta Grunditzin kanssa. Maria Helenalla oli useita sisaruksia, jotka olivat syntyneet vuosien 1769-1786 välisenä aikana. Carl Fredrik Dahmin ja Maria Helenan lapsista tytär Juliana Margareta syntyi Nummen Sierlassa ja meni vanhoilla päivillään naimisiin leskeksi jääneen Carl Henrik Strandbergin kanssa.

Carl Magnus Dahmista tuli lopulta Mustion ruukin kirjanpitäjä eli inspektori. Tässä tehtävässä hän on ollut suoraan ruukinpatruuna Magnus Linderin (s. 15.7.1799) alaisuudessa. Carl Magnuksella ja Vendela Fredrikalla oli kaikkiaan neljä lasta, joista esikoispoika menehtyi imeväisiässä. Myös tytär Fredrika Charlotta kuoli pienenä. Perheen toinen poika Magnus Wilhelm syntyi kesällä 1843 ja mainitaan Mustion rippikirjassa vielä 1860-luvun alussa. Hänen myöhemmistä vaiheistaan tämän kirjoittajalla ei ole tietoa. Magnus Wilhelmin on täytynyt kuolla ennen äitiään, koska tämän kuolinilmoituksessa ei häntä mainita.

Kuopuksena syntynyt Emma Maria Teresia Dahm meni naimisiin ruukinsaarnaajana Karl
Möllerin kanssa, jonka esivanhemmista löytyvät sekä Liliusten että Thauvoniusten pappissuvut. Ennen Mustiolle tuloaan Möller oli ollut mm. armovuodensaarnaajana Orivedellä. Emmalla ja Karlilla oli yhteensä 10 lasta.

Carl Magnus ja Vendela Fredrika kuolivat muutaman kuukauden välein vuonna 1888. Heidät haudattiin Mustion hautausmaalle, joka sijaitsee parin kilometrin päässä ruukin kirkolta. Pariskunnan viereen haudattiin vajaat 10 vuotta myöhemmin Carl Magnuksen sisar, Clara Maria Dahm. Hän oli elänyt Mustiolla naimattomana ja lapsettomana.

3.9.2008

Kaksi Floraa, äiti ja tytär

Salo-Uskelan kivikirkon hautausmaalta löytyy oheinen tummanpuhuva muistomerkki. Sen alla lepäävät insinöörin rouva Flora Mathilda Ferrin ja hänen tyttärensä Flora Maria Sofia Forsten.

Flora Ferrin oli syntynyt Tohmajärvellä 1816 insinööri Petter F:n ja vaimonsa Charlotta Aschanin perheeseen.
Isä Petter oli syntynyt Hauhon Kirkonkylän Vanhalassa 7.2.1781 pitäjänapulainen Erik Ferrinin ja Eva Sofia Herkepaeuksen kuusilapsisen perheen kolmantena poikana. Äiti Charlotta taasen oli syntynyt kruununvouti Nils A:n ja tämän toisen puolison, Christina Alopaeuksen perheeseen Tohmajärven Kemien kylässä.

Flora Matilda Ferrinin vei Viipurin ruotsalaisessa seurakunnassa vihille vuonna 1835 silloinen maanmittausauskultantti, myöhempi maanmittari Frans Mikael Forsten. Frans oli syntynyt Kontiolahdella lokakuussa 1809. Hänen isänsä Mikael F. oli tuolloin pitäjässä kappalaisena. Hänen puolisonsa Fredrika Sofia Alopaeus oli Tohmajärven kirkkoherran, Jakob A:n tytär. Mikael Forsten ja Fredrika Sofia asuivat Tohmajärven jälkeen Kontiolahdella. Mikael oli vuodesta 1799 lähtien Kontiolahden kappalaisena ja myöhemmin varapastorina.

Frans Mikael Forstenin kuoltua Joensuussa vuoden 1858 syksyllä eli Flora Mathilda Ferrin leskenä lähes puoli vuosisataa. Hän muutti elämänsä ehtoopuolella Saloon ja kuoli siellä vuoden 1905 alussa. Myös tytär Flora Maria Sofia kuoli Salossa 15 vuotta äitiään myöhemmin.


Flora Maria Sofia oli ollut naimisissa Claes Mortimer Walldenin kanssa (s. 1830 Rantasalmella). Claes Mortimer toimi Pohjois-Karjalassa sekä kruununvoutina että sotakamreerina. Hänellä oli myös ritarin arvo. Näistä tsaarinajan virkanimikkeistä löydät lisätietoja esimerkiksi täältä.

Claes Mortimer oli ollut aiemmin naimisissa vuonna 1877 Joensuussa kuolleen Maria Fredrika Lagerstamin kanssa. Tästä avioliitosta oli peräti kaksitoista lasta. Kruununvouti Walldenin toinen liitto Flora Ferrinin kanssa jäikin sitten lapsettomaksi.


2.9.2008

Älä luota vain HisKiin!

Pusulan Kaukelan kylän Vanha-Sippalan tuleva rusthollari Johan Jacobsson ja Hattulan kylän Nikkarin talon tytär Sophia Jacobsdotter menivät naimisiin kotipitäjässään lokakuun 14. päivä vuonna 1777. Vanha-Sippalassa heille syntyi kolme lasta mikäli maanmainiota HisKiä on uskominen; Anna (1779), Johan (1781) ja Fredrik (1783).

Mutta yllätys odottaa rippikirjaan tutustujaa. Samalle pariskunnalle Vanha-Sippalan ratsutilalla on merkittykin vuosien 1800-1805 rippikirjassa kaksi muutakin lasta; Greta (1786) ja Sophia (1790). Miksi näitä tyttäriä ei sitten löydy HisKistä? Takaisin Suomen Sukututkimusseuran sivuille ja hakuavaimeksi Pusulan kastettujen luetteloon lapsen etunimi Greta ja vuosiluku 1786. Näin löytyy eräs Greta, joka tuli tähän maailmaan tammikuun ensimmäisenä päivänä mainittua vuotta.

Seuraava ihmetyksen aihe onkin kyseisenä päivänä syntyneen Gretan vanhemmat. HisKin ja samalla myös alkuperäisten Pusulan kastettujen luettelon mukaan kyseessä olisi Kaukelan kylän Sippalassa asuneiden Johan Johanssonin ja Maria Christina Eriksdotterin tytär. Rippikirjoja selaamalla huomaa tämän 1.1.1786 syntyneen Greta -tyttösen todellakin löytyvän Uusi-Sippalasta. Myös Vanha-Sippalasta löytyy Greta, jonka syntymäajaksi on merkitty vain vuosiluku 1786. Näillä tiedoilla vaikuttaa siltä, että Vanha-Sippalan tytär on jäänyt kirjaamatta kastettujen luetteloon.

Molemmat Gretat menevät tahollaan naimisiin, toinen vain 14 vuoden iässä. Uus-Sippalan Gretan vie vihille vuonna 1800 rusthollari Carl Gabrielsson Yli-Sippalasta. Yli-Sippala on taasen Uus-Sippalan uusi nimi. Vanha-Sippalan Gretan puolisoksi tulee 1813 helsinkiläinen hatuntekijämestari Johan Thomander. Helsingin rippikirjojen mukaan kyseinen herra oli tullut kaupunkiin Tukholmasta. Samassa perheessä asuu myös Johanin sisar Maria. Tässä vaiheessa Vanha-Sippalan Greta mainitaan sukunimellä Cavonius. Pelkkää HisKiä käyttänyt tutkija voi näissä kuvioissa pudota kärryiltä, koska kastettujen sekä vihittyjen luettelossa saattaa lukea pelkkä Sippala. Näin ollen on hyvin tärkeää tutustua myös rippikirjaan ja mahdollisesti myös alkuperäiseen kastettujen luetteloon. Tästä olen maininnut tässä artikkelissa.

Helsingissä asui jo 1700-luvun puolivälissä hatuntekijä Thomas Thomander, mutta hänen mahdollista sukulaisuuttaan rippikirjan mukaan vuonna 1782 syntyneeseen Greta Cavoniuksen puolisoon en ole löytänyt.

Johan Thomanderille ja Greta Cavoniukselle oli ainakin yksi poika, loppuvuodesta 1815 syntynyt JOhan Alexander. Hän pääsi Helsingin triviaalikoulun oppilaaksi 1825 ja oli siellä 10 vuoden ajan. Tämän jälkeen olivat vuorossa opinnot Porvoon lukiossa, missä hän viihtyi vuoteen 1839. Ylioppilaaksi Johan Aleksander Thomander pääsi vasta pari vuotta lukion päättämisen jälkeen, vuoden 1841 lopulla. Muutamien vuosien jatko-opiskeluiden jälkeen hänet vihittiin papiksi ja ensimmäisessä virassaan hän toimi Iitin kappalaisena. Näihin aikoihin hän myös meni naimisiin leskirouva Lovisa Charlotta Forsellin, os. Nybergin kanssa. Iitissä Johan Aleksander asui perheineen aina vuoden 1853 tienoille. Tuolloin hän sai nimityksen Helsingin kaupungin toiseksi komministeriksi ja edelleen varapastoriksi 1856. Johan Aleksander Thomander kuoli Helsingissä 25.9.1863.

Isä Johan Thomander oli kuollut alkuvuodesta 1824 ja seuraavana vuonna leski Greta Cavonius meni naimisiin hatuntekijämestari Johan Lindroosin kanssa. Pariskunnalla ei ilmeisesti ollut lapsia. Molemmat puolisot kuolivat koleraan vuoden 1850 aikana, suuren koleraepidemian ensimmäisten uhrien joukossa.


Johan Alexander Thomander ja Lovisa Charlotta Nyberg tekivät pari vuotta tämän jälkeen keskinäisen testamentin. Testamentissa todetaan mm. "koska Jumala wiisaudessansa ei ole nähnyt hywäksi siunata allekirjoitettuja awiopuolisoita rintaperillisillä, olemme me wapaaehtoisesti ja tarkasti mietittyämme suostuneet ja päättäneet että sillä meistä, joka toisen jälkeen jää elämään, olkoon täydellinen oikeus wapaasti ja ilman siwuperillistemme estämättä itse käyttää niinkuin myös jättää kenelle hän tahtoo kaiken meidän pesästämme silloin löytywän...."

Kun Johan Alexander sitten ensiksi kuoli, joutui leskivaimo Helsingin kaupungin raastuvanoikeuden eteen tähän testamenttiin liittyvien ongelmien takia. Leski oli aivan oikein antanut sen tiedoksi ainoalle tunnetulle perillisille, merimiehen leskelle Maria Lindqwistille. Raastuvanoikeus kuitenkin totesi, että papinapulainen Thomanderilla oli vanhempiensa kautta talonpoikaisesta kansasta ja että tällä saattoi hyvinkin olla "likisiä tahi likisempiä sukulaisia", jotka eivät olleet saaneet tietoa testamentista. Näin ollen leski määrättiin kuuluttamaan asiasta kolmessa numerossa Finlands Allmännan Tidning- lehdessä sekä Suomen Julkisissa Sanomissa. Tämän jälkeen pitäisi vielä odottaa lakisääteiset vuosi ja yksi yö, jotta testamentti saisi lopullisen lainvoiman.

Edellä mainittiin ainoana tunnettuna perillisenä Maria, merimiehen leski. Hän oli hatuntekijä Johan Thomander iäkäs sisar, joka oli rippikirjan mukaan syntynyt jo 1782. Hänen puolisonsa, perämies Henrik Lindqvist oli kuollut Tammisaaressa vuonna 1839.

Mitä ilmeisemmin Johan Aleksanderilla todellakin oli sukulaisia elossa. Esimerkiksi hänen äitinsä sisar Anna (s. 1779) oli mennyt naimisiin helsinkiläisen porvarin, Mats Hellstenin kanssa. Pariskunta oli muuttanut 1830-luvulle tultaessa takaisin vaimon kotitaloon, Vanha-Sippalaan. Heidän jälkeen isännäksi tuli tyttären puoliso, Urjalassa 1810 syntynyt Isak Eklund. Eklundien taival Vanha-Sippalassa ei jäänyt pitkäksi ja 1838 Isakista oli tullut Seppälän Hirven talon muonatorppari.

1.9.2008

Tunan kaupunkia etsitään

Tulevassa Raaseporin kaupungissa sijaitsevan Raaseporin linnan läheisyydessä tehdään parhaillaan arkeologisia kaivauksissa kahdessa eri kohteessa. Tutkimusten johtajana Georg Haggren pitää ns. linnanmalmin aluetta aivan vanhan linnan kupeessa "arkeologien unelmakohteena". Kaivauksissa saatiin jo ensimmäisenä päivänä esiin lukuisia löytöjä. Näistä erikoisin oli palanen keskiaikaista ikkunalasia. Tämä löytö saattaa mutkistaa nykyisiä ajoituksia Raaseporin vaiheista.

Linnanmalmi, joka sijaitsee parin sadan metrin päässä itse päälinnasta, on ollut aikoinaan linnan
rakentamiseen liittyvä tuotantokeskus ja/tai kauppapaikka. Koko linnahan on ilmeisesti tehty nimenomaan kaupallisia päämääriä ajatellen, koska sotilaallisesti se sijaitsee parisen kilometriä väärässä suunnassa vartioidakseen muinaisia vesireittejä Suomenlahdelta Hämeeseen päin.

Toinen kaivauskohde löytyy Snappertunan kirkon alapuolisilta pelloilta. Siellä on tarinoiden mukaan sijainnut keskiajalla Tunan kaupunki, josta oli kotoisin se porvarin vaimo Katariina, joka haudattiin Karjaalla 1414. Valitettavasti Katariinan hautakivi katosi ennen vuotta 1870.


Tältä nykyisin viljelyskäytössä olevalta aukealta on näissä kaivauksissa löydetty mm. pronssinen käsi ja saviastioiden palasia. Itse paikalla käyneenä huomasin kaivuukerroksien pinnalla tiilimurskaa, joten vähintäänkin historiallisen ajan löydöksiä on jatkossakin odotettavissa. Oheiset kuvat kertovat karua kieltä siitä, että mitään kovin merkittäviä jäänteitä ei Tunan mahdollisesta kaupungista ole jäänyt meidän päiviimme. Tuna lienee ollutkin enempi markkina- tai kauppapaikka kuin varsinainen kaupunkitaajama. Edellä mainittujen löytöjen lisäksi tärkeimpiä tässä vaiheessa esiin kaivettujan jäänteitä on ollut palanen ikivanhaa lääkevoidepurkkia. Pellon kaivausten johtaja Henrik Jansson kertoo lehtihaastattelussa, että viitteitä
keskiaikaisesta asutuksesta on jo saatu, mutta löydöt viittavat suurelta osin 1600- ja 1700-luvulle.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...