analytics

Miesten suhteen epäonninen Engla Gustava

Kaukainen serkkutyttöni Engla Gustava Hemming ei ollut kovinkaan onnekas aviomiestensä suhteen. Hän oli syntynyt Kiskon Orijärven kaivosyhteisössä malmin erottelijana toimineen Michel Hemmingin ja Anna Lisa Törnqvistin kolmantena lapsena kesällä 1807. Englan jälkeen perheeseen ilmestyi vielä neljä lasta. Molempien vanhempien sukujuurissa oli runsaastilähiseudun rautaruukkien työntekijöitä.

Engla Gustava avioitui ensimmäisen kerran toukokuussa 1828. Sulhanen Elias Lindroos oli Orijärven ja Malmbergin kaivosrenkeja, mutta oli syntynyt Suomusjärven Arpalahden rusthollin torpassa. Nuori pari asui vaimon vanhempien tavoin Orijärven kaivosyhteisössä ja vuoteen 1835 mennessä heille syntyivät lapset Edla Gustava, Elias, Gustaf Adolf ja Johan Jacob. Liitto päättyi murheellisesti maaliskuussa 1837 Eliaksen kuollessa vain 30 vuoden ikäisenä.

Näin Engla Gustava jäi yksin neljän lapsensa kanssa. Toimeentulo oli varmasti hyvin niukkaa, vaikkakin kaivoksen omstajien taholta oli järjestetty tukea omaisensa menettäneille. Pidemmän päälle oli selvää, että lesken oli syytä etsiä itselleen uusi aviomies. Tämä löytyikin naapuripitäjä Perniöstä, jossa Tesverin kylässä asunut renki Henrik Gabriel Söderström meni joskus vuoden 1838 tai 1839 paikkeilla kihloihin Englan kanssa.

Kovin lupaava ei uuden avioelämän alku ollut, sillä viimeistään 1839 Henrik Gabriel lähti merille. Siellä hän myös viihtyi tai ainakin joutui viipymään, sillä vuoteen 1845 mennessä oli Engla Gustavan mitta tullut ns. täyteen. Hän ilmoitti Finlands Allmänna Tidning -lehdessä tuon syksyllä odottavansa vielä yhden vuoden ja yön Söderströmiä takaisin. Tuon ajan jälkeen hän katsoi olevansa vapaa menemään uusiin naimisiin.

Luonnollisesti Englalla oli myös laki puolellaan ja vaikka sulhasta ei heti löytynyt, oli hän vapaa kihlauksestaan Henrik Gabrielin kanssa. Miehen myöhemmistä vaiheista ei itselläni ole selkoa, mutta hänhän saattoi kuolla jossain kaukaisessa maassa.

Lopulta maaliskuussa 1851 leskivaimo Engla Gustava avioitui toisen kerran. Uusi mies oli Orijärven suutari Abraham Lindroth, joka rippikirjan mukaan oli kotoisin Karjalohjalta ja syntynyt 1812. Näillä tiedoilla hänen syntyperänsä pitäisi selvitä helposti ja pienen selaamisen jälkeen Puujärven kylästä löytyykin muonatorppari Abraham Nilsson Lindroth ja vaimonsa Eva Stina Spof. Heidän esikoisensa on em. suutari Lindroth. Hän ei kuitenkaan rippikirjatiedoista poiketen syntynyt Karjalohjalla, vaan Kiskon Orijärvellä.

Engla Gustavan huono onni jatkui, sillä Abraham menehtyi jo syyskuun lopulla 1851. Näin Engla jäi jo kolmannen kerran yksin, mutta toki hänen lapsensa olivat tässä vaiheessa toistakymmentä vuotta vanhempia kuin isänsä kuollessa 1837. Viimeinen havainto leskestä on vuodelta 1862, jolloin hän asui edelleen Orijärven kaivoksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus