analytics

Pari Rautellia


Siuntion Flythin Malm vuosien 1857-63 rippikirjassa
 Lohjan Routiolta lähteneen Rautell -suvun Tenholaan aikoinaan joutuneisiin jälkipolviin kuului mm. tilanvuokraaja ja kauppalaivan perämies Johan Reinhold Rautell, joka eli vuosina 1804-1865. Hänen vaimonsa oli kirjanpitäjä Julius Hagemannin tytär Engla Juliana. Johan Reinhold muutti 1829 Siuntioon, jossa hänestä tuli "arrendaattori" eli tilanvuokraaja Malmin rustholliin.

Malmin rustholli oli yksi Siuntion vanhimmista tiloista ja lisäksi vauras. Siellä perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista vanhin oli Johan Julius. Hänestä tuli myöhemmin kruununnimismies Inkoon pitäjään. Hänen nuorin veljensä Ivar Reinhold mainitaan siuntiolaisena tilanomistajana 1800-luvun loppupuolella, kun taas aiemmin syntyneiden Carl Wilhelmin ja Joseph Napoleonin tarkemmista edesottamuksista ei itselläni ole paljoa tietoa. Carl Wilhelm pistäytyi nuorena miehenä Tammisaaressa, mutta palasi Malmille 1855. Joseph Napoleon lienee saanut isänsä peruina kaipuun merelle, sillä hänestä tuli merimies. Georg Emanuel syntyi pojista toiseksi nuorimpana, mutta hänen kohtalokseen tuli kuolla jo noin 10 vuoden iässä.

Joseph Napoleon taisi jäädä ulkomaille, sillä huhtikuussa 1871 kihlakunnanoikeus joutui kuuluttamaan häntä herra Thomas Adolf Adlercreutzin vuonna 1867 antaman vakuuden johdosta. Sen panttina oli 2/11 osaa Malmin rusthollista sekä Grennäsin päätilasta. Hovioikeuden ylimääräinen notaari Adlercreutz omisti tuohon aikaan Sjundbyn kartanon ja oli Siuntion mahtavimpia miehiä. Merimies Rautellia ei joko saatu kiinni tai sitten hän ei pystynyt maksamaan velkojaan, sillä kesällä 1872 pakkohuutokaupattiin em. osuus Malmin tilasta. Malmiin kuului myös tuo Grennäsin talo.

Johan Reinholdin ja Engla Julianan tyttäriä olivat Anna Maria Wilhelmina, Ida Henriette Julie ja Natalia Charlotta. Heidän mahdolliset puolisonsa ja myöhemmät vaiheensa ovat minulle tuntemattomia. Rippikirjasta 1857-63 löytyy kuitenkin tieto Idan muutosta Karjaalle ja isoveli Carl Wilhelmin lähdöstä Espooseen.

Malmin rusthollissa lienee riehunut ankara tulipalo vuoden 1870 paikkeilla, sillä sekä leski Hagemann että hänen lapsensa saivat paloapukorvauksia loppukesästä. Yhteensä maksettu korvaus nousi lähes 2,500 markkaan, joista lesken osuus oli hieman alle 800 markkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus