Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

31.8.2011

Lavers Porvoosta

Porvoosta länteen, melkein Sipoon rajalla, sijaitsee kylä nimeltään Kulloo (ruots. Kullo, alunperin Kullå by). Kylän nimi lienee helposti selitettävissä (”Kumpujoki”), vaikka siellä ei ole mitään jokea. Kylän nimi mainittiin jo 1332, jolloin siellä asui eräs Erik. Vuonna 1404 mainittiin Kulloon isännät Peder ja Matin lautamiehinä eräässä kiinteistökaupassa. Eräät kulloolaiset Niklis, Mårten ja Ante Hvitzsinpoika (Hvitzson) mainittiin lautamiehinä pitäjänkokouksessa marraskuussa 1413. Vuonna 1480 mainittiin eräs lautamies Jöns Nilsinpoika asuvan Kulloossa  .
Eräs Kulloon taloista oli nimeltään Lavers. Tämä nimi on vaikeampi selittää kuin kylän nimi. Lavers voisi olla muunnos käsitteestä ”matala”, ”låg” tai se ehkä tuli henkilönimestä Lave.

Vuoden 1571 hopeaverotuksessa laskettiin Kulloossa olevan 19 taloa, 18 verototettiin, yksi oli veronmaksukyvytön. Kyläläisillä oli irtaimiston lisäksi omaisuutta yhteensä 9 hevosta, 49 lehmää, 37 nuorta karjaa, 50 lammasta, 6 sikaa. Yhteenlaskettu verotettava arvo oli 717 markkaa 5 äyriä (hieman alle 40 markkaa/talo), eli melko yleinen varallisuustaso Etelä-Suomessa. Samana vuonna venäläiset hyökkäsivät rannikolle yli jäätyneen Suomenlahden, polttaen ja ryöstäen. Maakirjan mukaan myös Kulloo monien muiden kylien mukana hävitettiin melkein kokonaan.

***

Kuten monilla paikoilla muuallakin, vaivasi aatelin maan nälkä Kulloon asukkaita. Ongelmat alkoivat jo 1613, kun kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti viisi tilaa rakuunaupseeri Lydik Mattsinpoika Grönfältille, kuuluisan kenraali Torsten Stålhandsken velipuolelle. Kaksi vuotta myöhemmin Lydik Mattssinpoika osti kuudennen tilan samasta kylästä. Kulloon joen suuhun hän rakennutti Stenkullan säteritilan.
Eräs keino puolustautua ainakin alempaa aatelia vastaan oli muodostaa tilastaan ns. rastastalon tai rusthollin. Näistä Kullo tulikin kuuluisaksi, niitä oli parhaimmillaan jopa 14 kpl.
Vuonna 1660 oli Stenkullan omistajana korkeaatelinen amiraali ja valtaneuvos Lorentz Creutz, joka kunnostutti kartanon antaen sille nimen Kullo Gård, millä nimellä se yhä tunnetaan. Vuonna 1672 hän antoi mitata kylän maat, perustana kylän veroluku ja sai mittauksesta syyn lisätä ympäristön maita kartanoonsa. Jotkut isännät menettivät peltomaata, toiset niittyjä. Joillekin taloille isku oli kova; vuonna 1687 oli ratsastalojen määrä pudonnut 10:neen. Creutz itse kuoli 1676  .

***

Tomas Mattsinpoika mainittiin Laversin isäntänä vuodesta 1675 alkaen. Hänen nimensä ei sovi patronyymiltään talon aikaisempiin isäntiin, joten hän oli ehkä vävy tai muu sukulainen. Lavers oli ehkä ollut vaikeuksissa, sillä 1678 siitä sanottiin, että se oli rappeutunut (ruots. förfallit).
Tomaksella oli vaimo Kirstin ja poika Erik Tomaksenpoika.

Vuosina 1682 - 1687 isäntäluettelossa mainitaan Erik Tomaksenpoika, edellisen parin poika. Erikin vaimo oli nimeltään Beata ja Erikin äiti Kirstinkin eli Laversilla.

Kiitos RR!

30.8.2011

Mårten Abraminpoika

Mårten Abrahaminpoika mainitaan ensimmäisen kerran 1379 Kemiössä. Satakunnassa hän oli alivoutina 1391. Viimeisen kerran Mårten mainittiin 1423 ja silloin hän nimitti itseään asemieheksi.
Mårten ja ja hänen vaimonsa Ragnhild Olofintytär (Tavastien keskiaikaista sukua), omistivat maata Satakunnan Yläneellä, Varsinais-Suomen Kemiössä, Piikkiössä sekä Sauvossa, jossa he nähtävästi asuivat. Sauvon rälssitila tuomittiin palautettavaksi verolle 1405 oikaisukäräjillä, koska se oli yhdistetty kahdesta verotilasta. Se lienee taas muutamassa vuodessa muuntunut rälssitilaksi, kuten kai useimmiten kävi.

Ragnhild lahjoitti 1423 miehensä suostumuksella Piikkiön Rungon kylän perintötilansa Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin ja Pyhän Birgitan alttareille. Ragnhildin isä oli rälssimies, vouti Olof Jönsinpoika Tavast ja hänen veljensä piispa Maunu II Tavast, Magnus Olai, joka oli perustanut edellä mainitun Pyhän Ruumiin alttarin 1421. Olof Jönsinpoika Tavast oli ollut läänitysherra Bo Joninpoika Gripin vouti, johon olivat palvelussuhteessa myös Mårtenin oletettu veli Jakob ja todennäköisesti Mårtenkin itsekin. Oletettavasti Mårten siis löysi vaimonsa kollegan tyttärestä.


Mårtenin oletettu veli oli Jakob, Jeppe Abrahaminpoika Diekn, se kuuluisa Turun linnan vouti ja linnapäällikkö, jonka kotimainen rälssi halusi Suomen laamanniksi Bo Joninpoika Gripin kuoleman jälkeen. Veli Jakob oli ensimmäisessä avioliitossa ruotsalaisen laamannintyttären Katarina Haraldintyttären kanssa, joka oli Itä-Göötanmaalta, kuten Jakobin työnantaja drotsi Bo Joninpoika Gripkin. Bo Joninpoika oli saanut Suomen läänityksekseen vuoteen 1375 mennessä, joten on mahdollista, että veljekset olivat tulleet Ruotsista Bo Joninpojan luottohenkilöinä. Tämän puolesta puhuvat myös vuosiluvut: Mårten mainittiin ensimmäisen kerran 1379 Kemiössä ja Jakob 1377 voutina Turun linnassa.
   
Koska veli Jakob myöhemmin siirtyi Balttiaan, on toisen, vähän keinotekoisen, teorian mukaan ajateltu suvun olleen sieltä kotoisinkin. Tämän jälkimmäisen teorian mukaan olisi veljesten esi-isä ollut eräs ritari Jakob Abrahaminpoika, tanskalaisten päällikkö Räävelissä 1259. Välipolvena olisi ollut ”Dom-herre Abraham” Räävelistä 1344, ruots. domherre, tuomiokapitulin jäsen.

Ragnhildilla ja Mårtenilla oli ilmeisesti 5 lasta:

1.    Margit Mårtenintytär, eli vielä 1446, pso. Sääksmäen kihlakunnantuomari Olof Broderinpoika, main. 1431-1466.
2.    Mats Mårteninpoika, ensimaininta 1420, asemies ja Etelä-Suomen, Söder-Finne lagsaga, laamanni 1437 -1451, valtaneuvos 1438 ja mainitaan viimeisen kerran 1451. Piispa Maunu II Tavast antoi 1423 ”siskonpojalleen” Matsille tiloja Tenholan Germundbyssä ja Mats möi  1437 tiloja piispalle Satakunnan Yläneeltä.
3.    Påvel Mårteninpoika, omisti tiloja Hauhon Sairialassa, jotka menivät serkulle Olof Nilsinpoika Tavastille. Påvel esiintyy 1460 kuolleen Olof Tavastin maakirjassa merkinnällä, että oli jättänyt vaimonsa ja lapsensa (”Påvel Martinsson, han lopp bort från sin hustru och barnen”).
4.    ...Mårtenintytär, aviossa Tanskasta tulleen kihlakunnantuomari Håkan Frillen kanssa.
5.    ...Mårtenintytär, jonka mieheksi tuli nähtävästi Håkan Frillen serkku kihlakunnantuomari Tuve Nilsinpoika.



Kiitos RR!

29.8.2011

Gabrielin ja Stinan arvoitus ratkeaa

Särkisalon rippikirja 1832-1838
Parina viime kertana olen tuskaillut Gabriel Andelin/Ahlroosin ja varsinkin hänen ensimmäisen vaimonsa, Stina Eliasdotterin kanssa. Hapuilun jälkeen selvisi, että heidän perheessään mainittu Maria Christina (s. 1827) oli Stinan avioton tytär. Mutta edelleen jäi hämärän peittoon se, missä syntyi vuonna 1831 tytär Amalia. Salon muuttaneissa perheen kerrotaan tulleen 1833 Perniöstä ja sinne vievät myös lähtöjäljet 1829.

Koska HisKin kastettujen luettelot yhdistettynä IGI-kortistoon sisältävät käytännössä koko lailla kattavasti koko Salon seudun ympäristöineen, oli kummallista, että Amaliaa ei vain löytynyt.

Tässä vaiheessa astui paikallistuntemus ja pitkäaikainen kokemus kehiin. Olihan selvää, että jossain tytön oli pitänyt kasteensa saada. Niinpä yritin etsiä kaikkia niitä Amalia-tyttäriä, joiden isä oli Gabriel, äiti Stina ja jotka olivat syntyneet 1831. Näitä löytyi vain yksi; Särkisalon Aisbölessä 22.4.1831 syntynyt ja kastettu Amalia, jonka isä oli arrendaattori Gabriel Ahlgren ja äiti Stina Adamsdotter. Tuskin maltoin odottaa Särkisalon rippikirjojen selaamista, sillä olihan Salon sisäänmuuttaneiden luettelossa Gabrielin ammatin kohdalle merkitty nimenomaan tuo vuokraaja tarkoittava termi.

Loppujen lopuksi arvoitus selvisi kuin selvisikin. Kuka ikinä oli kastettujen luettelon merkinnät tehnyt, oli hän saanut aikaan melkoisen erehdyksen. Aisbölen vuokraajana oli 1830-luvun alussa Gabriel Ahlroos vaimonaan Stina Eliasdotter. Lapsia oli perheessä kaksi, Amalian lisäksi äidin avioton Maria Christina tytär vuodelta 1827. Näin sai koko tarina onnellisen päätöksen. Ahlroosista oli tullut Ahlgren ja äidin patronyymi oli sekin ihan väärin.

Särkisalo oli Perniön naapuripitäjiä ja viimeksi mainitun seurakunnan pitäjänapulaiset asuivat siellä vuosina 1650-1860. Nelisen vuotta myöhemmin tämä pieni rannikkopitäjä muodosti oman kappeliseurakunnan. Näin myös Salon muuttaneiden merkintäkin tulee helpommin ymmärrettäväksi.

26.8.2011

Arvoitus tihenee......Poirotia kaivataan.....

Ote Salon sisäänmuuttaneista vuodelta 1833
Eilinen tarina päättyi sihen, että yritin kysellä neuvoja tuttavaltani. Valitettavasti mitään tarkempaa ei siltä suunnalta tällä kertaa irronnut, joten oli syytä aloittaa syvällisemmät pohdinnat. Salossa tai sen liepeillä syntyi rippikirjan ilmoittamaan aikaan ( heinäkuu 1797) kolme huomionarvoista "Tiinaa". Ensimmäinen oli venemies Elias Dahlmanin tytär Perniön Ervelästä, toinen Kanungin Jaatin isännän tytär Perttelistä ja kolmas torpparin tytär Uskelan Veitakkalan Palorinnalta.

Dahlmanin tyttären koko nimi oli Maria Christina ja häntä on melko helppo seurata Perniön rippikirjoista, mutta lopulta hän katoaa näkyvistä. Koska hänelle on jatkuvasti merkitty nuo kaksi etunimeä, en pidä uskottavana Maria Christinan olevan oikea henkilö tässä tapauksessa. Samalla tavalla Jaatin tyttären elämää voi seurata vuosi vuodelta, kunnes hän lopulta avioituu Tattulan Hallan talon rengin, Moses Davidssonin kanssa ollessaan itse piikana Kaivolan Jäppilässä.

Näin katse kohdistuu Veitakkalan Palorintaan. Kyseinen Christina syntyi kastettujen luettelon ja rippikirjojen mukaan 1.7.1797 muuttaen kotitorpastaan vuonna 1814 Perttelin Vihmalon Sipilään piiaksi. Sieltä hän jatkoi matkaansa 1816 Inkereen Pajarille. Lopulta 1818 hän asettuu hieman pidemmäksi ajaksi paikoilleen muutettuaan 1818 Salon Nokan tilalle piiaksi. Näin lähestymme hyvää vauhtia torppari Gabriel Andelin/Ahlroosia, joka oli syntynyt naapuritalo Saksilla. Christina pysyy Nokalla vuoteen 1829 saakka, jolloin hän hyvin epäselvän muuttomerkinnän mukaan lähtee jonnekin. Samaan rippikirjaan on hänen nimensä eteen tehty merkintä, jonka voisi olettaa muiden sivujen perusteella naimisiin menoa.

Toisaalta Salon sisäänmuuttaneiden luettelossa ja vuosien 1828-1834 rippikirjassa kerrotaan Gabrielin tulleen Nokalle Perniöstä 1833. Sisäänmuuttaneissa on nätisti lueteltu koko perhe, eli "arrendaattori" Gabriel Ahlroos, vaimo Christina Eliasdotter sekä tyttäret Mariana Christina (s. 1827) ja Amalia (s. 1831). Tuo Maria Christinan syntymäaika tekee koko keitoksesta vielä sakeamman..Onkohan Veitakkalan Palorinnan torpparin tytär sittenkään sama henkilö kuin Gabrielin mukana Perniöstä tullut vaimo. Syntymäaika tosin täsmää, mutta pariskunnan vihkimistä ei löydy mistään eikä myöskään siskosten kastetta.

Kaiken kaikkiaan hyvin omituinen sotku. Luultavasti perhe on siis käynyt kääntymässä Perniössä, vaikka heitä ei ao. pitäjän ulosmuuttaneiden luettelosta löydy. Esimerkiksi Salon sisäänmuuttaneissa on eräs Justina Fågel tullut Perniöstä samaan aikaan kuin Gabrielin perhe. Merkinnät ovat aivan peräkkäin, mutta vaikka rouva Fågel löytyy Perniön ulosmuuttaneista, ei Ahlrooseista näy jälkeäkään.

Olen yrittänyt selvittää asiaa selaamalla Perniön, Perniön Yliskylän, Salon, Uskelan ja Perniön rippikirjoja, kastettujen ja vihittyjen luetteloita sekä em. muuttaneiden listoja. Mikään näistä ei anna täydellistä ratkaisua pulmaani. Tähän asti en ole törmännyt siihen, että peräti kaksi lasta olisi jäänyt samoilta vanhemmilta merkitsemättä kastettujen kirjoihin. Oliko pappi huolimaton? Oliko Gabrielilla joku syy tähän? Missä siskokset sitten syntyivät? Miksi Ahlrooseja ei löydy Perniön muuttaneista? Minkä talon arrendaattorina eli vuokraajana esi-isäni oli?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia - kyllä sukututkimus voi olla todella kivaa! Nimittäin artikkelin kirjoittamisen yhteydessä hoksasin yhden mahdollisuuden, joka osoittautui oikeaksi; Mariana Christina oli Christina Eliasdotterin avioton tytär ja syntynyt Salossa 28.5.1827. Hänet kastettiin kesäkuun ensimmäisenä ja jossain välissä matkaa on tuo päiväys muuttunut muotoon 1.5.1827. Tämä ratkaisee samalla sen pulman, että Christina asui vuoteen 1829 Nokalla eikä ollut naimisissa Gabrielin tai kenenkään muunkaan kanssa.

Näin siis yksi arvoitus saa ratkaisunsa ja samalla äiti Christinan sukunimeksi löytyy Hellsberg. Nimen avulla ei valitettavasti löydy lisätietoja esimerkiksi vihkimispaikan ja -ajankohdan suhteen. Toisaalta pidän edellä esitettyjen faktojen valossa käytännössä varma sitä, että Christina on kuin onkin tuo Palorinnan 1797 syntynyt tytär. Arvoituksena pysyy Amalian syntymäpaikka, joka lienee samalla tuo isä Gabrielin vuokratila.

Perusteltuja lisätietoja otetaan mielellään vastaan joko suoraan tai kommenttiosaston kautta!

25.8.2011

Uusia tietoja vanhasta asiasta

Salon rippikirja 1836-1842, sivu kuusi
Eräs suorista esivanhemmistani oli Gabriel Ahlroos Salon Nokan tilan Andelinin torpasta. "Kaapo" oli syntynyt viereisellä Saksin rälssitilalla syyskuussa 1802. Hänen isänsä Johan oli tuon talon lampuoti sekä yksi pitäjän kuudennusmiehistä. Vanhoilla päivillään isä Johanista tuli Nokan Mäkipään torppari, sillä tuolloin Nokan, Ylistuvan, Vähäsipin, Sepänsyrjän, Saaren ja Saksin tilat oli yhdistetty yhdeksi isoksi maatilaksi, jonka omisti ainakin 1840-luvulla turkulainen kauppias Carl Gustaf Hacklin.

Olin tähän asti otaksunut, että Gabrielilla oli vain yksi vaimo, esiäitini Ulrika. Tämä siitä huolimatta, että vuoden 1837 vihittyjen luettelossa Gabriel mainitaan leskenä. Tämän kaiken olin ottanut selville jo 1980-luvun lopulla tai heti seuraavan vuosikymmenen alussa. Taas kerran pieni löytö Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta pisti asioihin vauhtia ja esivanhempien vaiheet tarkentuivat huomattavasti.

Sanomia Turusta -lehden erääss numerossa vuodelta 1865 mainitaan uskelalaisen torppari Gabriel Ahlroosin kuolleen läänin sairashuoneessa Turussa. Tästä innostuin katsastamaan, josko saisin irti hieman enemmän tästä herrasta - olihan hän varsin läheinen "isoisä".

Niin vain kävikin, että pienen Digiarkistossa vietetyn hetken jälkeen olin entistä enemmän ymmälläni. Ensinnäkin löysin tuon kauan kaipaamani ensimmäisen vaimon eli Gabriel oli sittenkin ollut kahdesti naimisissa. Salon haudatuista kesäkuulta 1836 löytyy vaimo Stina, joka on kuollut hermokuumeeseen jättäen jälkeen torppari Gabriel Andelinin. Andelin oli siis tuo Nokan talon torppa, jota Gabriel asusti. Rippikirjasta olikin helppo jäljittää tämä mökki ja siellähän se "Christina Eliasdotter" komeili, vuosien 1836-1842 sivulla kuusi Salon kylässä.

Gabriel Ahlroos on saman kirjan mukaan tullut torppaan Perniöstä vuonna 1833. Christina taasen on syntynyt ilmeisesti 1797 "Uskelassa". Lisäksi heille on merkitty itselleni aiemmin tuntemattomia lapsia vuosille 1831 ja 1835. Valitettavasti Chrstinan ja Gabrielin vihkimistä ei löydy ainakaan HisKin avulla Varsinais-Suomen kunnista. Koska nuo luettelot ovat tuolta ajalta sangen kattavat, saa sukututkija muutaman harmaan hiuksen lisää, blogijuttu jää vaillinaiseksi ja on aika lähettää facebookissa viestiä "Jaskalle". Toivottavasti tämän tuttavan kautta asiaan tulee lisävalaistusta ja stoori jatkuisi vielä huomenna!

24.8.2011

Kalkkia Kalkkia

Pornainen (ruots. Borgnäs), vanhoina aikoina myös Porneesi ja Kirveskoski (nykyinen kirkonkylä), oli vuoteen 1729 asti osa Porvoon emäseurakuntaa, josta lähtien se oli omaa kirkkoa ja pappia ylläpitävä kappeliseurakunta. Itsenäinen kirkkoherrakunta Pornaisista tuli 1896.
Pornaisten Laukkosken kylä (ruots. Löfkoski) mainittiin jo 1530 (Löfkoski) ja 1540 (Löfkoskeby). Perussana Laukku on ilmeisesti alunperin merkityksessä ”aukko, syvennys, lampi”. Kosken yläpuolella onkin lampi. Laukkosken kylän Vähä-Laukkosken kylänosassa oli talo Kalkki, joli saanut nimensä (Kalck) vuoden 1615 maakirjaan. Paljon myöhemmin talo jaettiin tiloihin Kalkki no. 1 (Kylä-Kalkki) ja Kalkki no. 2 (Metsä-Kalkki).

Kalkki sijaitsi myöhemmin kumpuilevassa maastossa kylän läpi kulkevan tien vieressä, Kotojärven rannalla. Sen isäntänä 1622-39 oli Jöran Fransinpoika, jonka vaimo oli Magdalena Eskilintytär. Edellisten poika lienee ollut se Henrik Jöraninpoika, joka oli Kalkin isäntä 1640-59 puolisonaan Gertrud Simonintytär.

Edellisillä lienee ollut ainakin kaksi poikaa. Kalkin isännäksi 1660-90 on merkitty Henrik Henrikinpoika (pso. Karin) ja tämän jälkeen 1691-1709 mahdollisesti edellisen isännän veli Tomas Henrikinpoika, pso. Anna. Anna lienee syntynyt n. 1648, sillä sen niminen 96-vuotias naishenkilö kuoli Kalkissa 2.8.1744  .
Tomaksella ja Annalla lienee ollut poika Henrik Tomaksenpoika, joka oli Kalkin isäntä 1710-31, hänen vaimonsa oli myös nimeltään  Anna. Todennäköisesti he olivat samat kuin 65 v. iässä 28.12.1743 kuollut Kalkin kuudennusmies (sexman) Henrik (syntynyt siis n. 1678) ja 95 v. iässä 2.3.1775 kuollut vanha emäntä Anna Henrikintytär (syntynyt siis n. 1680).

Edellisten poika oli Henrik Henrikinpoika, synt. n. 1710, Kalkin isäntä 1732-53, isänsä tavoin kuudennusmies, vaimo Maria Larsintytär, s. noin 1713. Henrikin kuoltua 1.11.1753, avioitui Maria Johan Perinpojan kanssa (1721 – 84). Maria kuoli 19.6.1781. Henrikin ja Marian lapsia olivat:

1.    Henrik Henrikinpoika, s. 16.4.1739.
2.    Erik Henrikinpoika, 19.5.1741 – 62.
3.    Anna Henrikintytär, s. 22.3.1744, puolisonaan Johan Johaninpoika.
4.    Margareta Henrikintytär, 30.11.1746 – 47

23.8.2011

Pari löytöä lisää Tammisaaresta

Tammisaaren vihityt 1871
Tarinointini tammisaarelaisten sukulaisten joukosta jatkuu edelleen. Tällä kertaa sivuan vain lyhyesti Heerman -sukua. Eilen esittelemäni merikapteeni Julius Heermanin sisko oli Helena Henriette, joka oli syntynyt joulukuussa 1839. Hänen kuolinilmoituksensa joulukuulta 1884 kertoo Helena Lindqvistin, os. Heermanin, menehtyneen "leipurin leskenä. Historiallista Sanomalehtiarkistoa selaamalla ei tästä herrasta löydy oikein mitään konkreettista tietoa. Digiarkistossa Tammisaaren rippikirjat loppuvat vuoteen 1861, joten sitäkään kautta ei ole apua saatavilla.

Onneksi vihittyjen luettelot ulottuvat paljon pidemmälle. Niitä selaamalla selviää Helena Henrietten avioliitto "bagaremästare" Gustaf Edvard Lindqvistin kanssa toukokuussa 1872. Gustaf Edvardin vanhemmat olivat pitäjänräätäli Carl Gustaf L. ja vaimonsa Gustava Lovisa Ahlbom. Sulhanen oli kolme vuotta morsiantaan vanhempi ja syntynyt siis 1836. Ehkäpä hieman tavanomaista korkeampi avioitumisikä oli syynä siihen, että Lindqvistien pariskunnalla ei ollut yhtään lasta. Näin tämä Heerman -sukuhaara päättyy kovin lyhyeen.

Kuten niin usein, seurasi vihittyjen luettelon läpikäynnistä useita muita löytöjä. Näistä tähän hetkeen mennessä tärkein oli Gullön rusthollin tyttären, Eva Gustava Kopparströmin avioliitto vuonna 1871 kaupunginlääkäri Axel Adolf Aschanin kanssa. Kopparströmin eräs haara on ollut mielenkiintoni kohteena, koska sen kantaäiti on Lohjan Roution Rautell-sukua.

Herra Aschan oli syntynyt Rautalammilla 1838. Hänen isänsä Pehr Johan A. oli mainitun pitäjän kappalainen, kun taas äiti Anna Kaisa Wickström oli vaatimattoman torpparin tytär Porvoosta. Axel Adolf kävi ylioppilaaksi Kuopion kymnaasissa. Lääketieteen lisensiaatiksi ja saman tien tohtoriksi hän tuli 1869. Seuraavana vuonna hän sai Tammisaaren kaupunginlääkärin viran, jota Aschan sitten menestyksellisesti hoiti aina kuolemaansa saakka 1889. Puoliso Eva Augusta oli menehtynyt jo 1880. Pariskunnalla oli lapset Per Ivar, Axel Anton, Anna Lilia, Tor Gustaf ADolf ja Ellen Viola. Molemmat tyttäret menehtyivät pieninä, mutta Tor Gustafista tuli aikaan lääkäri, kun taas Per Ivar mainitaan "johtajana - direktör". Hän puolisostaan Anna Sofia Gardbergista löytyykin sitten mukava linkki vihtiläiseen Olin -sukuun ja sitä kautta moneen muuhun selvityksieni alla oleviin tahoihin.

Ehkä ei ole syytä mennä pidemmälle tämän esittelykierroksen kanssa, sillä jollain aikavälillä nämä kaikki henkilöt tulevat löytymään Rautellien sukutaulusta kotisivuillani. Lyhyen tarinani opetus on se, että yhtä tietoa hakiessa avautuu kolme neljä uutta tutkimuslinjaa - jos vain malttaa lukea joka rivin esim. vihittyjen luetteloista!

22.8.2011

Monen toimen Julius Heerman

Ekenäs Notisblad no 46, 17.6.1887
Viime perjantain tekstissä kerroin Tammisaaressa asuneesta Enoch Heermanin ja Lena Ulrika Baarmanin perheestä. Yksi heidän lapsistaan oli vuonna 1842 syntynyt Johan Julius, joka myöhemmällä iällä käytti pelkästään toista etunimeään.


Julius Heerman kävi kaupungin alempaa kansakoulua siirtyen sitten oppipojaksi paikalliseen kirjapainoon. Muutaman ajan päästä nuorukainen sai pääsi töihin Helsingfors Dagbladet -lehden painoon pääkaupungissamme, mutta melko pian hän vaihtoi sisätyön merielämään. Ensimmäiseksi työksi osui Kronstadtiin rekisteröity parkkilaiva "Martin Luther", jolla Heerman sitten seilasi oppivuotensa.
Seuraavaksi kapteeni Gardberg palkkasi miehemme perämieheksi "Aino" -alukselleen. Suoritettuaan itse kapteenitutkinnon, purjehti Heerman "Karl" ja "Lojo" nimisillä laivoilla. Näistä ensin mainittu tammisaarelainen, kun taas "Lojo" oli lohjalaisen varustamon laiva. Kokemusta karttui ripeästi ja pääsipä Heerman käymään Amerikassa saakka. Vähitellen hänen alkoi ilmeisesti mieli tehdä omaa alusta ja sellaiseksi valikoitui "Dragon".

Tämä liike osoittautui hyvin menestykselliseksi, sillä pian "Dragon" oli yksi rannikoidemme suosituimmista risteily- ja kauppalaivoista. Kapteeni Heerman ilmoitteli ahkerasti lehdissä 1880-luvun loppupuolella kertoen liikennöivänsä "30 hevosvoimaisella" aluksellaan kaikkiin Suomen rannikon satamiin ja lisäksi venäläisiin sekä ruotsalaisiin satamiin Itämeren alueella.

Lopulta Julius Heerman luopui merielämästään ja siirtyi suurella pieetillä Tammisaaren kunnalliseen elämään. Erityisesti hän kunnostautui rakennusneuvoksena (byggnadsrådman) vaikuttaen tätä kautta mm. asemakaavoitukseen. Heerman toimi myös uutterana ja arvostettuna "Kaupunkien yleisen Palovakuutus-yhtiön" asiamiehenä. Entisenä merenkävijänä hän oli myös innokkaasti mukana kaupungin merimieshuoneen toiminnassa. Ehtipä Julius myös alueensa "aluksenmittaajaksi" (skeppsmätare). Hänen palveluksiaan tarvittiin, kun Tammisaaren satamaan pyrki sellainen alus, jolta ei löytynyt maassamme hyväksyttä mittakirjaa. Tässä tilanteessa Julius Heerman antoi lausunnon aluksen vetoisuudesta ja tämän perusteella veloitettiin väylämaksut.

Julius Heerman sairasti pitkään kuolleen marraskuun alussa vuonna 1906. Hän ei ollut ehtinyt koskaan naimisiin eikä häneltä jälkeläisiä. Sen sijaan suuri joukko ystäviä ja entisiä työtovereita sekä maissa että merellä jäi kaipaamaan häntä suuresti.

19.8.2011

Sukulaisia Tammisaaresta

Digiarkistoon jo useampi aika sitten ilmestyneiden Tammisaaren rippikirjojen systemaattinen läpikäynti sivu sivulta kannatti monessakin suhteessa. Sain ensinnäkin hyvän kuvan siitä, kuinka paljon eri ammattajien harjoittajia tässä ruotsinkielisessä pikkukaupungissa 1850-luvun loppupuolella asui. Toisaalta onnistuin bongaamaan lukuisia kaukaisia sukulaisiani sekä yhden suoran esivanhemman, jonka nuoruuden vierailusta Tammisaaressa en ollut aiemmin tietoinen.

Eniten uusia, tosin hyvin etäisiä sukulaisia löytyi tullivahtimestari Enoch Heermanin kautta. Vuosien 1855-1861 rippikirjassa tämä herra mainitaan palveluksesta jo eronneena yhdessä vaimonsa Lena Ulrika Baarmanin sekä lastensa kanssa. Heerman -nimisistä olen kirjoittanut aiemminkin ja niinpä oletin Enochin jotenkin liittyvän jo olemassa oleviin tietoihin Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt Karjaalla vuonna 1804, joten vanhempien etsiminen ei tuottanut suuria vaikeuksia nykyisillä netin apuvälineillä.

Karjaan kastettujen luettelon mukaan Enochin vanhemmat olivat Nils Heerman, Bondbyn Övergårdin rusthollari ja hänen vaimonsa Anna Maja Boberg. Anna Maja oli talon edellisen isännän tytär ja rippikirja paljastaa Nilsin tulleen talon kotivävyksi Karjalohjalta vuonna 1794. Syntymäajaksi hänelle on merkitty vuosiluku 1764. Näin minun oli helppo tarkastaa, löytyisikö omasta tietokannastani sopivaa "Niiloa" Enochin isäksi. Sellainen löytyikin helposti, sillä Kuusian kylän Isotalossa 8.11.1764 syntyneen Nils Heermanin myöhemmät vaiheet olivat aikanaan jääneet hämärän peittoon. Hänen kolmen sisaruksensa, Johanin, Maja Stinan ja Ulrikan avioliitot olin kirjannut vuosia sitten, mutta Nils vain katosi Isotalosta ilman jälkiä. Hänen metsästyksensä oli kesken, sillä Karjalohjan rippikirjoissa on puutteita juuri 1790-luvulla.

Edellä mainittujen sisarusten isä oli Kuusian Isotalon rusthollari Abraham Heerman, joka oli naimisissa Katteluksen rusthollista syntyisin olleen Magdalena Nilsdotterin kanssa. Varhaisin tuntemani Magdalenan esi-isä oli Kattelukseen Ruotsista muuttanut kapteeni Sven Eriksson, joka oli samalla laajalti selvittämäni Tallqvist-suvun kantaisä.

Enoch Heermanista oli 1820-luvulla tullut meritullin venemies ja hän asui perheineen Snappertunan Svartbäckissä sekä myöhemmin Torsjössä.Tämän jälkeen eli vuonna 1835 Heerman pakkasi tavaransa muuttaen Tammisaareen. Tosin 1858 Finlands Allmänna Tidning -lehdessä olleessa huutokauppailmoituksessa mainitaan hänen omistaneen yksinäistalon (enstaka hemman) Karjaan saaristossa.

Enochin ja Lena Ulrikan lapsista Henrika Henriette oli naimisissa leipuri Lindqvistin. Hän kuoli leskenä vuoden 1884 lopulla. Henrikan veli Julius oli Tammisaaressa paljon julkisuutta nauttinut merikapteeni, jonka vaiheista on luvassa erillinen juttu tässä blogissa. Hän oli nimittäin harvinaisen värikäs hahmo ja ennen kaikkea "Ekenäs barn", kuten Julius kuvailtiin paikallislehden muistosanoissa marraskuussa 1906.

18.8.2011

On niitä muitakin Julineja

Julinien hauta kuvattuna 17.8.2011
Luultavasti lähes kaikille tulee sukunimestä Julin mieleen vähintäänkin säätyläinen ellei jopa aatelinen henkilö. Fiskarsin ruukin kukoistukseen nostanut Johan Jacob von Julin, joka oli alunperin turkulainen apteekkari ja lopulta vuorineuvos, on ollut hyvin vahva hahmo suomalaisessa teollisuushistoriassa.

Aivan kaikki Julinit eivät kuitenkaan olleet aatelisia tai vuorineuvoksia, mutta omalla alallaan yhtä kaikki erittäin arvostettuja henkilöitä.

Tammikuun 10. päivänä vuonna 1892 kuoli Turussa heistä yksi, kelloseppämestari Johan Gustaf Adolf Julin, joka oli syntynyt samassa kaupungissa huhtikuun 1830 puusepänkisälli Gustaf Julinille ja Anna Kaisa Kurlingille.

Johan Gustaf Adolf muutti 1847 Poriin tulleen oppiin kelloseppä Bröckerille. Hänen oppilaanaan ja kisällinä Julin työskenteli aina vuoteen 1856. Tuolloin hän saattoi täysin oppineena perustaa oman verstaan. Samoihin aikoihin hän meni naimisiin Raisiossa Wilhelmina Nikulinin (1826-1889) kanssa. Poriin tuore kelloseppä rakensi talon numero 155, jossa vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä sijaitsi paikallinen postikonttori.

Turkuun Julin palasi 1870 avaten siellä menestyksekkään ja suuren kellosepänpuodin. Luonteeltaan mestariksi lopulta ylennetty miehemme oli hiljainen ja herttainen. Kaikki, joiden kanssa hän oli tekemisissä, mielistyivät aikalaiskertomusten mukaan Juliniin helposti tämän luonteen ja rehellisyyden vuoksi. Niinpä ei ollut ihme, että hän myös hoiti lukuisia luottamustoimia pitkän uransa aikana.

Johan Gustaf Adolfilla ja Wilhelminalla oli ainoastaan yksi lapsi, tytär Mimmi. Hän muisti isäänsä kuolinilmoituksessa 11.1.1892 seuraavalla värssyllä;

"Sof fader godt i grafvens stilla gömmä. Jag aldrig här i tiden dig kan glömmä. Du gått ifrån mig till ett bättre land. Din själ du gifvit har i Jesu milda hand."

Julin ja hänen vaimonsa Nikulin on haudattu Turun Uudelle hautausmaalle, aivan vanhan ykköstien vierustalle.

17.8.2011

Maallista oikeutta ei tarvittu

Pöytyän Auvaisten rusthollarista kotoisin ollut Kaisa Heikintytär meni lokakuussa 1753 naimisiin renki Matti Simonpojan kanssa. Sulhanen oli kotoisin Lankkisten Luukkaalta. Nuori pari asui ensin morsiamen kotitalossa, jossa myös syntyi heidän esikoisensa Valpuri. Parisen vuotta myöhemmin Matista oli tullut Isovihan jälkeen perustetun Kuuskosken sahan sahuri. Vuosikymmenen loppuun mennessä perheeseen syntyi yhteensä viisi lasta, joista neljä ensimmäistä kuoli hyvin pienenä. Haudattujen luettelon mukaan Valpuri menehtyi "paiseisiin", Juho-poika "hinkuyskään" ja Matti-pienokainen "halvaukseen". Lisäksi Liisa-tyttösen vei "kipu". Nämä alunperin ruotsinkieliset termit löytyvät Pöytyän haudattujen luettelossa.

Pöytyän kirkonkokouksen pöytäkirjasta marraskuulta 1756 aukeaa kuitenkin eteemme tyysten toisenlaisia näkymä. Kirkkoherra Antti Lizeliuksen suomeksi kirjoittamien dokumenttien perusteella on meillä jälkipolvilla hyvä syy epäillä, että lasten kuolinsyyt eivät välttämättä kerro koko totuutta. Nimismies Oseenin läsnäollessa kirkonkokous kutsui sahuri Matin vaimoineen todistamaan niistä olosuhteista, joiden takia heidän Matti-poikansa oli kuollut 23. päivän vastaisena yönä syyskuussa samana vuonna. Pariskuntaa varoitettiin "nijn heitä itze , cuin heidän todistaitansackin , nijn totuutta puhumaan , että he valallansa , jos tarvitan , sen vahvista taitavat".

Matti Simonpoika totesi heti alkuunsa, ettei tiedä asiasta mitään sen takia, että oli kyseisenä yönä poissa kotoa. Kaisa Heikintytär vahvisti, että lapsi oli kuollut hänen viereensä vuoteelle, mutta että hän huomasi asian vasta aamulla herättyään. Kaisa myös sanoi, että lapsi oli nukkunut vaatteista tehdyn kasan päällä ja täten ylempänä kuin hän itse. Täten Matti ei olisi voinut mitenkään joutua hänen alleen tukehtuakseen.

Kun tuona syyskuisena aamuna oli asian karmaiseva tila selvinnyt, oli paikalle kutsuttu kirjanpitäjä Stenlund, rakuunan vaimo Riitta ja leskivaimo Kreetta Gotthardintytär sekä tämän oma tytär Riitta katsomaan kuollutta lasta. He olivat todenneet, että lapsessa ei ollut mitään sellaisia jälkiä, joista voitaisiin päätellä äidin maanneen tämän päällä. Kuitenkin huomattiin "että lapsi sitte cuin se oli lijcutettu nähtin hetken ajan perästä vähä vertynexi vasemmalda puolelda , ja sitte cuin lasta cuolin vaatteisijn puetettin rupeisit veripyreet suusta ulos käymään".


Nyt kirkonkokous kysyi pariskunnalta, olivatko perheen kaksi edellistä lasta kuolleet samalla tavalla äitinsä viereen, kuten huhupuheet kertoivat. Kaisa sanoi heidän kyllä kuolleen, mutta aina erikseen tehdylle pedille. Kirkon kuudennusmies Juho Jalkala todisti, että molemmat lapset olivat olleet ennestään sairaita.

Isäntä Juho Kuuskoski sanoi kuulleensa, että keskimmäinen pienokaisista olisi kuollut äitinsä ja em. piika Riitan välille, mutta kun läsnäolevat eivät tästä mitään tienneet, totesi Kuuskoski "ettei hän sitä itze ollut nähnyt , nijn ei hän sitä tiennyt päättä , jos se oli nijn eli ei".


Näiden todistusten jälkeen nimismies ja kuudennusmiehet keskustelivat siitä, pitäisikö asia viedä maallisen oikeuden eteen. Tähän ei kuitenkaan nähty tarpeeksi painavia asianhaaroja, jotta ao. oikeutta olisi ryhdytty rasittamaan.

Päätökseksi tuli lopulta, "että tämä vaimo pitä covasti nuhdeltaman , ettei hän lasta , ennen cuin hän nuckui laskenut kehtoon ; ja että semmoitzesta asiasta jo ennen tätä usiat varoituxet ovat ollet , löyttin cohtullisexi : että hän itzellensä ja muille tästä lähin cartexi ; jotakin raha sackoa sen edestä teke"
.
Tuo nuhtelu tapahtui kirkonkokouksen ja nimismies Oseenin läsnäollessa. Näin Kaisa Heikintytärtä käskettiin yksivakaisesti pitämään lapsestaan tarkan vaarin. Samalla kysyttiin, jos äiti haluaisi tehdä kuuden kuparitaalarin lahjoituksen kirkolle. Tähän Kaisa suostui ja mainittu summa jaettiin kolmeen osaan; kirkolle, vaivaisille ja kirkon kuudennusmiehille.

16.8.2011

Jatkoa Barck-suvun tarinaan

Johannes Barck lienee syntynyt n. 1679.  Hän oli Turun katedraalikoulun oppilas 2.4.1691– 12.6.1700  ja tuli ylioppilaaksi Turussa 1700. Pappisvihkimyksen hän sai Turun hiippakunnassa 1708. Ensimmäinen virka löytyi Tammelan pitäjänapulaisena, apupappina, samana vuonna.
Johanneksen puoliso (vih. 25.2.-1709) oli Tammelan kirkkoherran tytär Kristina Gottleben, syntynyt 1686. Kun pari vihittiin, ilmestyi painosta tilaisuutta juhlistamaan pienoinen vihkonen, jolla oli asianmukainen monisanainen nimi:

Då adjunctus ministerii uthi Tammela; 
wördig och wällärde Herr JOHAN BARCK Brudgummen: 
med Ehreborne och Dygderijka Jungfrun 
Jungfru CHRlSTINA GOTTLEBEN Bruden; 
Ett Fast och oryggeligt Ächta-Förbund med hwarannan beslöt 
På Prästegården i Tammela den 25 Februari 1709.

Vihkosessa oli kolme runoa tai runontapaista, joissa tällaisten runojen malliin koetettiin laskea leikkiä sulhasen nimen kustannuksella (ruots. barck, puun kuori, pettu). Ensimmäisen, verrattain lyhyen, tekijä oli sulhasen lanko, Agneta-sisaren mies (v:sta 1704), sillä hetkellä vielä Turun koulussa konrehtori, maisteri Johan Zidbeck, toisen huomattavasti pidemmän runon sepitti morsiamen serkku Johan Haartman, maisteri ja collega supremus samassa Turun koulussa. Kolmas ja viimeinen runo oli taas varsin lyhyt ja kuuluu: 

Hwad är thet som iag will skrifwa’? 
Fast min plicht mig wil nu drifwa
At fullgiöra detta här: 
Sij! min Fiäder är så klener 
Och iag sielf så trög och sener 
At fullfölja mitt begär. 
Doch så wil iag mig fördrista 
Med förönskan at utbrista: 
Meer knapt fordras lär af mig: 
Gud han af ett nådigt sinne 
Hafwe altijd Ehr i minne; 
Tage Ehr och sidst til sig. 
Således sin Broderliga skyldighet 
sökt at effterkomma 

Gabriel Gottleben
Gab. Fil. Gab. Nepos

Johannes nimitettiin Jokioisten kappalaiseksi 1717 ja Tammelan kappalaiseksi 1722. Hänet haudattiin 70-vuotiaana Tammelan kirkkoon 5.2.1749. Kristina eli vielä leskenä. Heillä oli ainakin seuraavat lapset:

1.    Kristina Barck, 1711-1801, pso. 1733 apupappi Johan Avellan.
2.    Gabriel Barck, s. 17.8.1712, kappalainen Tammelassa, 1.pso. Beata Sonck.
3.    Johannes Barck, s. noin 1713. Ehkä sama kuin 19.2.1714 kuollut pieni poika, joka haudattiin "ilmaiseksi alemmas kirkkoon".
4.    Gustaf Barck, s. noin 1715 tai 1718 – haud. 1770, pitäjänapulainen.
5.    Katarina Regina Barck, s. noin 1717.
6.    Charlotta Susanna Barck, s. noin 1719.
7.    Helena Kristina Barck, s. noin 1721.
8.    Karl Barck, s. 1724, lääninlampuri.

Gabriel Barck, n. 1712 – 7.5.1788, oli kuten isänsäkin kappalainen Tammelassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Koivulahden kappalaisen tytär Beata Sonck,  23.5.1709 – 28.2.1741.
Beata oli ilmeisesti asunut isänsä serkun, maisteri ja tuomiokirkon taloudenhoitajan Jakob Gavelinin kasvatettavana Turussa vuodesta 1731. Gabriel ja Beata vihittiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 17.3.1738. Beatan varhaisen kuoleman jälkeen 29 vuoden iässä meni Gabriel vielä naimisiin 1743 Beata Charlotta Jägerhornin kanssa. Gabriel haudattiin 76 vuoden ikäisenä 14.5.1788.
Gabrielilla ja Beatalla (Sonck) oli kaksi lasta. Johannes Barck, joka syntyi 1739 Tammelan Kydön Kirstilän talossa, jäi jatkamaan sukua. Hänen 1741 syntynyt veli Jakob Barck kuoli nähtävästi jo saman vuoden syksyllä.

Johan Barck, s. 6.8.1739 Tammelassa, pääsi ylioppilaaksi 1757 ja tuli, julkaistuaan juridisaiheisen väitöskirjan, Turun hovioikeuteen auskultantiksi 1768. Hän palvelikin sitten tätä laitosta ikänsä kaiken kohoten lopulta hovioikeudenneuvokseksi 1797. Turussa hän kuoli sotavuonna 1808 (joulukuun 16:ntena)  .
Johanin vaimo 15.10.1774 oli Hedvig Sofia Smaléen, s. 1756. Leskirouva Hedvig Sofia kuoli 60 vuoden iässä Ruotsissa 19.8.1816.
Johanilla ja Hedvig Sofialla oli kuusi lasta. Vanhin, Hedvig Sophia Barck, s. 26.9.1774 Pernajan kirkonkylän Baijarsilla, äitinsä kotitilalla. Samuel Johan Barck syntyi 19.10.1777, Axel Gustaf Barck 26.9. 1779, Carl Gabriel Barck 20.2.1781, Agatha Sophia Barck 13.12.1782 sekä Johanna Lovisa Barck 1775 tai 1776. Johanna Lovisan puoliso oli turkulainen hovioikeuden aktuario Petter Gustaf Alléen.

15.8.2011

Herra Insinööri Claes Gustaf Nording

Karjaan rippikirja, Kiilan kylä
Karjaan Kiilan kylään ilmestyy 1770-luvun lopulla maanmittari-insinööri Claes Gustaf Nording, jolle on merkitty syntymäajaksi 24.1.1753. Hänen puolisonsa on Mustion entisen ruukkisaarnaajan, silloisen Karjaan kappalaisen Henrik Wareliuksen tytär Fredrika Lovisa. Perheen lapsista ensimmäinen haudattiin Snappertunan kirkkomaahan tammikuun puolivälissä 1780. Seuraavan vuoden kesäkuussa syntyi poika Gustaf Fredrik Kiilassa.

Samalla vuosikymmenellä perhe muutti Lopen pitäjän Vojakkalan Sokalaan. Tytär Gustava Ulrikan syntymäpaikkaa vuodelta 1785 en ole onnistunut paikallistamaan, mutta poika Anders Johan syntyi Sokalassa 1788. Maanmittari-insinöörimme palkkatilalla eivät asiat ilmeisesti sujuneet kovin mallikkaasti, sillä joulukuussa 1790 kruununvouti Fredrik Sandberg lähetti lääninhallitukseen vaatimuksen, jonka mukaan Nording pitäisi häätää talostaan. Tämän hyvin harvinaisen vaateen taustalla olivat "palkansaaja", joita kruununvouti sitten edusti. Ongelma päättyi lopulta siihen, että Claes Nording myi Sokalan pois.

Hän kuoli Turun ruotsalaisessa seurakunnassa vuonna 1810. Vaimo Fredrika Lovisa oli menehtynyt vuotta aiemmin Snappertunassa, missä perhe ilmeisesti tuohon aikaan asui. Ainakin aikuistunut tytär Gustava Ulrika sai kolme aviotonta lastaan (1805, 1814 ja 1826) tässä Karjaan ja Tammisaaren liepeillä sijainneessa pikkupitäjässä, jonka tunnetuin maamerkki on Raaseporin linna. Nykyään alue kuuluu tuon nimiseen kaupunkiin.

Poika Gustaf Fredrik oli kuollut Sokalassa 1789 ja pikkuveli Anders Johan myöhemmistä vaiheista en ole löytänyt tietoja. "Mamselli" Gustava Ulrikan tytär Eva Johanna kuoli kovaan kuumeeseen 1822 vain seitsemän vuoden iässä. Isoveli Johan Fredrikin tai pikkusisko Ulrika Carolinan tulevaisuus on sekin jäänyt selvittämättä. Tiedot löytyisivät luonnollisesti Snappertunan rippikirjoista, joita ei toistaiseksi löydy Digitaaliarkistosta eikä Digiarkistostakaan.

Samoin jää mysteeriksi insinöörimme syntymäpaikka. Ehkäpä hän tuli Karjaalle Ruotsista, sillä mm. läheiset Mustion ja Fagervikin ruukit vetivät puoleensa emomaan ammattimiehiä.

12.8.2011

Warelius-suvun vaiheita Mustiolla

Wareliusten veljekset Mustion rippikirjassa
Miksi vaihtaa aihetta, kun on löytänyt uusia tietoja eräästä kaukaisesta sukulaisperheestään. Kuten edellisinä päivinä ilmestyneistä jutuista on selvinnyt, oli Karjaan Mjölnarbyssä asunut Herman Warelius rakennusmestari ja mylläri Niilo Warellin poika. Niilo oli syntynyt Lohjan Varolassa 1724 ja tullut Mustiolle vuonna 1746. Hänen puolisokseen vihittiin lokakuussa 1755 räätäli Mats Grabben tytär Sara. Komeasta sukunimestään huolimatta morsian ei luultavasti ollut mitään sukua 1500-luvun mahtimiehelle, Viipurin linnan päällikkönä toimineelle Nils Grabbelle. Tämä herra oli saattanut loppuun isänsä aloittaman Grabbackan kartanon rakentamisen samannimisessä kylässä.

Niilo Warelli antoi työpanoksensa Mustion ruukille, missä asuivat jonkin aikaa myös hänen veljensä Gregorius Warell ja Henrik Warelius. Ensiksi mainittu opiskeli Turun katedraalikoulussa päästen ylioppilaaksi 1753. Hän ei kuitenkaan koskaan hankkinut itselleen varsinaista ammattia tai työpaikkaa. Gregorius muutti Mustiolta Lohjan Jalassaareen ja kuoli naimattomana sekä lapsettomana 1787.

Henrik Warelius vihittiin papiksi 1742, jonka jälkeen hän työskenteli Lohjan kirkkoherran apulaisena. Pikkuvihan venäläishallinto nimitti Henrikin myös pitäjänapulaiseksi, mutta tämä kumottiin rauhanteon jälkeen 1743. Paria vuotta myöhemmin hänestä tuli Mustion ruukkisaarnaaja ja lopulta Karjaan kappalainen 1774. Henrik Warelius, joka käytti myöhemmällä iällä sukunimeä Warell, kuoli 1785.

Niilo Warell menehtyi jo 1762 jättäen jälkeensä pojat Hermanin ja Henrikin. Tosin hänellä ja Saralla oli ollut myös tytär Ulrika, mutta tämä oli kuollut alle vuoden vanhana. Sara Grabbe avioitui Niilon kuoleman jälkeen ratsumestari Carl Råbergin kanssa. Tästä aviosta syntyi tytär Juljana, jonka mieheksi tuli aikanaan kersantti Adam Sjöholm.

Adam Sjöholmin kautta syntyy huomattavan mielenkiintoinen sukuverkkoyhteys oman isoäitini vanhempien esi-isiin ja -äiteihin. Kudos on sen verran laaja ja monisäikeinen, että se vaatinee kokonaan toisen blogijutun.

Niilon ja Saran em. poika Henrik oli kahdesti aviossa. Ensimmäiseksi puolisokseen hän löysi vasaraseppä Olof Hjerpen tyttären, Lisan. Toinen vaimo oli Eva Sevon, Paimion Sievolasta lähtöisin olleen "pappissuvun" jälkeläinen. Tämä Wareliusten sukuhaara sammui lyhyeen, sillä kummastakaan liitosta ei syntynyt jälkeläisiä.

11.8.2011

Herman Wareliuksen perheestä

Eilisessä tarinassani kerroin hieman Turun Akatemian vahtimestari Karl Wareliuksesta ja hänen perheestään. Innostuin sitten hieman tarkistamaan hänen vanhempiensa ja sisarustensa tietoja, sillä huomasin niiden olevan peräisin "tutkimusurani" alkuajoilta, 1980-luvun lopulta. Tuolloin kävin ajan salliessa Helsingissä, Kansallisarkistossa ja pyörittelin loputtomia filmirullia sekä kävin läpi mikrokortteja. Kokemattomuuttani en aina osannut tai jaksanut kirjata ylös kaikkia tietoja enkä sitä tietenkään nykyäänkään välttämättä osaa tehdä.

Digiarkiston ja Digitaaliarkiston avustuksella sain kursittua hieman entistä kattavammat perhetiedot pitäjänräätäli ja lampuoti Herman Wareliuksen jälkeläisistä sekä hänen kahdesta vaimostaan, Maria Sandströmistä ja Eva Johansdotterista. Hermanin kaikki 10 lasta syntyivät ensimmäisestä aviosta vuosien 1784-1807 välisenä aikana.

Herman asui isänsä, rakennusmestari ja mylläri Niilo Warellin tavoin Mustion Mjölnarbyssä, luultavasti Timpan talossa. Ainakin lampuodiksi tultuaan hän muutti tähän Mustion ruukin alapuolisessa järvessä olevan myllyn läheisyydessä olevalle tilalle. Timpan, kuten lähes koko muun pohjoisemman sekä koillisemman Karjaan omisti Mustion ruukkipatruuna, mutta eräät lampuotitilat kulkivat isältä pojalta toisten vaihtaessa "isäntää" vähän väliä.

Edellä mainituista kymmenestä lapsesta yhden lopullinen kohtalo jää epäselväksi. Esikoistytär Sara asui 1811-1813 Turussa ja palasi sitten veljensä Herman Henrikin perheeseen Mjölnarbyn Ållalle. Sieltä hän lähti takaisin Turkuun 1821 ja tätä myöhempiä vaiheita en ole onnistunut selvittämään.

Seuraava tytär Ulrika asui hänkin 1810-luvulla Turussa, mutta viimeistään 1824 hänet löytää Mustion Ingvalsbystä piikana. Hän Ulrika kuoli naimattomana, entisenä piikana Mustiolla.

Kolmas lapsi oli eilisen tarinan Karl, joten hänestä ei tällä kertaa enempää.

Neljäs, Herman Henrik, oli isänsä tavoin pitäjänräätäli. Hän asui vaimonsa Maja Lisa Ingbergin ja kahden poikansa kera em. Ållan talossa, mutta kuollessaan rippikirjaan on merkitty "bor i Ingvalsby ägor". Ingvalsby ja Mjölnarby ovat naapurikyliä, joten lieneekö räätälimme sitten asunut ikään kuin näiden rajalla.

Viides lapsi oli poika Severin, mutta hänen kohtalokseen tuli menehtyä johonkin sairauteen noin kolmen vuoden iässä.

Samoin kävi järjestyksessä kuudentena syntyneelle Adolfille sekä seitsemäntenä päivän valon nähneelle Anders Johanille.

Kahdeksas oli Gustaf Warelius, joka oli lampuoti Ingvalsbyssä. Hänet mainitaan myös lautamiehenä. Puolisonsa Eva Vestermanin kanssa hänellä oli kaksi tytärtä.

Yhdeksäs lapsi, poika Johan, tuli isänsä ja veljensä tavoin pitäjänräätäliksi. Hänkin ehti käväistä 1810-luvulla Turussa, mutta asettui sitten vaimonsa Eva Lena Långstedtin kanssa Ingvalsbyhyn. Perheessä oli kolme tytärtä.

Hermanin ja Marian kuopus oli tytär Maija-Stina, jonka mieheksi tuli aikanaan pitäjänsuutari Adam Holmberg. Tällä pariskunnalla oli seitsemän lasta. Adamin isä oli ollut puuseppä, joten käsityöläiset todellakin hakivat puolisonsa omasta säädystään.....

10.8.2011

Museon vahtimestari ja puutarhan renki Akatemiassa

Wareliuksen perhe Laitilan rippikirjassa
Olin jo vuosia sitten huomannut HisKistä Turun akatemian vahtimestarina toimineen Karl Wareliuksen, joka oli naimisissa erään Maria Elisabeth Ruckmanin kanssa. Turun rippikirjat ovat erittäin laajat eikä minulla ole ollut mahdollisuutta tarkistaan Karlin sukuperää, vaikka otaksuinkin hänen kuuluvan koko harrastukseni aloittaneeseen Lohjan Varolan talon Warelius-sukuun.

Aivan sattumalta onnistuin sitten ikään kuin puolivahingossa pongaamaan tämän herran Digiarkistosta löytyvistä Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjoista. Näin selvisi Karlin syntymävuodeksi 1789 ja samalla hänen vanhemmikseen paljastuivat Mustion Mjölnarbyssä asuneet pitäjänräätäli Herman W. ja vaimonsa Maria Sandström. Karl oli heidän lapsistaan järjestyksessä kolmas ja hänen jälkeensä syntyi vielä seitsemän sisarusta.

Karl Warelius muutti Turkuun vuoden 1813 alussa työskennellen renkinä Akatemian puutarhassa. Muutaman vuoden päästä hänestä oli sitten tullut Akatemian museon vahtimestari. Heti Turkuun tultuaan oli Karl avioitunut porilaisen seppä Erik Ruckmanin tyttären kanssa. Vuosien 1814-1827 välisenä aikana Maria Elisabeth ja Karl saivat kahdeksan lasta, joista ainakin neljä menehtyi aivan pienenä.

Luultavasti Turun palo pakotti perheen muuttamaan Laitilaan, josta Warelius oli ostanut puolikkaan Eerolan talosta. Laitilassa näki päivänvalon pariskunnan kuopus, viiden vuoden iässä kuollut Vivika Vilhelmina. Isä Karl Warelius menehtyi 1833 ja pari vuotta myöhemmin hänen ostamansa talon puolikas joutui pakkohuutokauppaan.

Wareliuksen ja Ruckmanin lapsista monet kuolivat pieninä eikä loppujenkaan myöhemmistä vaiheista ole toistaiseksi tietoa. Vuonna 1825 syntynyt tytär sai muuten hyvin erikoisen etunimen Delphina. En ollut aiemmin törmännyt tähän todella kauniiseen nimeen.

9.8.2011

Barck-suvusta

Nils Olofinpoika Barck  oli Juhana Kurjen Köyliön kreivikunnan hopmanni, vouti. Hän omisti Huittisten Naatulan ratsutilan 1642-79. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Anna Martinintytär Gråå, Annan isä oli todennäköisesti se Mårten Olofinpoika Gråå, joka oli omistanut Naatulan 1641. Tämä samainen Mårten omisti myös Mommilan Färkkilän 1630-39 ja oli erään tiedon mukaan porvari Turussa 1648. Anna kuoli 1661. Nils avioitui uudelleen Maria Johanintytär Valstenian kanssa. Nils itse kuoli 24.4. 1683.
   
Poika Johan Nilsinpoika Barck oli Nilsin ja Annan liitosta kuten ilmeisesti Nils Nilsinpoika Barck, joka tuli ylioppilaaksi 1664 tai 1665 ja myöhemmin oli Vehkalahden kirkkoherra, sekä Anna Barck, puolisonaan Kokemäen myöhempi kirkkoherra Simon Polviander. Lisäksi oli Nilsillä ainakin yksi lapsi Mariankin kanssa: Margareta, kastettu Naatulassa 7.1.1665, 1.pso. Erik Henrikinpoika Callia (Margaretan velipuolen vaimon veli), kappalainen Taivassalossa, ratsutilallinen Huittisissa, 2.pso. Daniel Rönnberg, kappalainen Taivassalossa. Myös poika Petter Barck lienee ollut tästä toisesta liitosta; Petter tuli ylioppilaaksi 1687 ja oli myöhemmin majoitusmestarina.



Johan Nilsinpoika Barck oli ylioppilas Turussa 1662-63, vouti Nakkilan Anolan kartanossa sekä Köyliönkartanossa 1675. Hän omisti Huittisten Naatulan ratsutilan 1679-90. Johan haudattiin Huittisissa 21.9. 1690. Johanin vaimo (Huittisissa 1.1.1675) oli Margareta Påvelintytär Callia. Margareta oli mahdollisesti sama kuin 16.8.1663 kastettu "Kivirannan Pålin" tytär Maria. Margareta omisti Naatulan miehensä jälkeen 1690-91 ja haudattiin Huittisissa 11.10.1691.

Turun yliopiston kirjoissa esiintyy 1691 kolme huittislaista Barckia, joiden isä oli nimeltään Johan: Jakob Barck, myöhemmin sotilaspappi, Johannes Barck, myöhemmin Tammelan kappalainen, sekä Nicolaus Barck, joka lienee sama kuin myöhemmin mainittu vänrikki Nils Johansson Barck, k. 1708, Huittisten Naatulan omistaja.


jatkuu.....

8.8.2011

Sappitautiin kuolleita

Blogi oli pienellä tauolla sairastumisen takia ja innostuinkin voimien palattua tutkimaan hieman HisKistä löytyviä sappikiviin liittyviä kuolinsyitä.

Näitä ei loppujen lopuksi löytynyt kovinkaan paljoa hakutermeillä "gallsjuka" tai "sappi*". Ruotsinkielisellä termillä löytyi viisi tapausta eli talollinen Bartholomeus Akkainen Kirvusta (k. 1824), talollinen Matti Karkkonen Kontiolahdelta (k. 1787), mökkiläinen Erik Lundström Kruunupyystä (k. 1894), torppari Gregorius Kortesmäki Nurmosta (k. 1814) ja emäntä Elina Rautjärveltä (k. 1774). Sappitautiin kuoli puolestaan 1892 neiti Amalia Collin Pernajalla sekä siirtolaisen vaimo Darja Dmitrjeva vuonna 1891.

Luonnollisesti on selvää, että 1700- ja 1800-luvuilla kuolinsyytä ei aina osattu tai haluttu selvittää kovin tarkkaan. Epämääräiset vatsakivut saattoivat hyvin johtua sappikivistä. Nämä taas voivat hoitamattomana johtaa vaarallisiin tulehduksiin, jotka ovat fataaleja.

Yksi em. tulehduksen oireista on ihon ja/tai silmien keltaisuus eli keltatauti. Jos sattui elämään 1500-luvulla, saattoi välskäri määrätä hoitokeinoksi ruokajärjestystä, sapen eritystä edistäviä rohtoja ja ulostuslääkkeitä. Kivijärveltä on peräisin kansanperinne, jonka mukaan keltatautia sairastavan piti syödä nyljetty keltasirkku raakana.

Tähän voi vain todeta, että onneksi nykyajan lääketiede tarjoaa nopean ja tehokkaan avun vaivoihin.....

4.8.2011

Pieni katkos

Blogissani on pieni "käyttökatkos" ensi maanantaihin saakka. Palaan silloin linjoille uusien juttujen kera!

2.8.2011

Airaksisten myöhemmät vaiheet

Vuoden 1789 tapahtuneessa isojaossa pilkottiin Airakselan kylän kolme taloa 10 tilaan: Pietilä 507 ha, Jussila 262 ha, Anttila eli Yliharju 409 ha, Simola 349 ha, Hieta-aho 292 ha, Karhula 470 ha, Petäjä 373 ha, Laukaala 182 ha, Airaksela 828 ha sekä Lumpeela 951 ha.

Jaakko Airaksinen, s. 18.11.1763, oli tilanosakas Airaksela 2:ssa (nähtävästi Jussila). Hänen puolisonsa 23.9.1787 oli sokea Anna Antikainen, s. 8.10.1763, talollisen tytär Kuopion pitäjän Ritoniemestä. Jaakon nuorempi sisar Elina oli naimisissa erään talollisen Olli Antikaisen kanssa Ritoniemestä, mahdollisesti Annan veli.
Annan vanhemmat olivat Hannes Olofinpoika Antikainen   (Hans Olofsson Andikain) s. 10.6. 1729, ja Anna Henrikintytär Happonen (Anna Hensriksdotter Hapotar), s. 30.7.1731. Hannes ja Anna olivat avioituneet 1752 ja he saivat ainakin 11 lasta 1753 – 73. Hannes kuoli 16.6.1808, jolloin hänet merkittiin leskeksi; Anna oli siis kuollut sitä ennen.

Jaakko Airaksisella ja Antikaisella oli lapset:

1.    Marja Airaksinen (Maria), s. 1788, pso. talollinen Heikki (Henrik) Leppänen Suonenjoen Sydänmaa 2 Jaakkolasta, 6 lasta.
2.    Kaapo Airaksinen (Gabriel), 1789 – 1855, talollinen Airaksela 7 Autiolassa, 1.pso. Katri Markkanen Suonenjoelta, 2.pso. Anna Laitinen Suonenjoelta, yhteensä 6 lasta.
3.    Hannu Airaksinen (Hans), s. 1791, renki Airaksela Petäyksessä, 1.pso. Katri Airaksinen, 2.pso. Annna Korhonen, 1 lapsi.
4.    Anna Marja Airaksinen (Anna Maria), s. 1793, pso. Olli Airaksinen, talollinen Airaksela 2 Hieta-ahossa, Ollilla yht. 11 lasta.
5.    Jaakko Airaksinen (Jakob), 1795 – 1856, talollinen Airakselassa, pso. Anna Markkanen (Markain) Suonenjoen Herralasta, 10 lasta.
6.    Anna Elina Airaksinen (Anna Helena), 1797 – 1868, pso. torppari Pauli Markkanen Suonenjoen Vehvilästä, 6 lasta.
7.    Stiina Airaksinen (Kristina), 1801 – 83, pso. Pekka Hyvärinen Airaksela 2 Pietilästä, 3 las-ta.
8.    Pekka Airaksinen (Petter), 1805 – 77, torppari Karttulan Viitataipaleen 2 Eskelässä, pso. Ulla Kolehmainen (Uldrika).
9.    Riitta Katri Airaksinen (Brita Katriina), 1809 – 66, pso. torppari Juho Kauppinen Kuopiosta.

***

Pekka Airaksinen, 7.12.1805 – 30.7.1877, oli torppari Karttulan Viitataipale 2 Eskelässä. Hänen puolisonsa vuodesta 1834 oli Ulla Kolehmainen   (Ulrika), s. 25.3.1812, torppari Lauri Kolehmaisen (Lars Kolemain) Karttulan kylästä ja tämän vaimon Sanna Pasasen   (Susanna Pasain), s. noin 1780,  tytär. Pekalla ja Ullalla oli lapset:

1.    Ulla Airaksinen (Ulrika), 1835 – 40.
2.    Sanna Vilhelmiina Airaksinen (Susanna Vilhelmina), s. 1838, pso. Taavetti Halonen, renki ja sotamies, 8 lasta.
3.    Anna Stiina Airaksinen (Anna Kristiina), 1840 – 1912, pso. Pekka Oravainen, renki Savukosken sahalla ja torppari Viitataipale 2 Eskelässä, 7 lasta.
4.    Marja Airaksinen (Maria), 1843 – 1915, 1.pso. Heikki Airaksinen, talollinen Soinlahti 6 Tuovila ja Punnonmäki 14 Pihkainmäki, 7 lasta, 2.pso. mäkitupalainen Aatami Ruuskanen, Karttulan Salinmaa, 1 lapsi.
5.    Ulla Airaksinen (Ulrika), 1845 – 48.
6.    Eeva Sohvi Airaksinen (Eva Sofia), 1848 – 1923, 1.pso. työmies Nehemias Pursiainen Karttulan Viitataipale (1 lapsi), 2.pso. Pekka Eskelinen, torppari ja talollinen Soinlahti, Karttula ja Humalaniemi (3 lasta), 4 aviotonta lasta, 3.pso. Aatami Airaksinen, talollinen Hakulila 2 Paavola (ei lapsia).
7.    Pekka Airaksinen, 1850 – 1917, mäkitupalainen Karttulan ja Viitataipaleen kylissä, työmies Kuopiossa, pso. piika Kaaroliina Pirneskoski Kempaanmäeltä, 5 lasta.
8.    Kustava Airaksinen, s. 1852, 1.pso. torppari Kustu Oravainen Viitataipale 3 (11 lasta, 2.pso. mäkitupalainen Eenokki Venäläinen, Viitataipale 2 (ei lapsia), muutti toisen kerran leskeksi jäätyään Tervoon 1926.
9.    Helena Airaksinen, s. 1855, piika Rautalammilla ja Karttulassa, pso. renki Aapeli Hänninen, 10 lasta.



Kiitos RR!

1.8.2011

Airaksinen - osa kaksi

Kaapo Airaksinen (Gabriel Ajraxin), syntynyt arvatenkin n. 1640-luvulla, jatkoi isänsä jälkeen talolli-sena Airaksela-tilalla. Hän lienee ehkä ollut jo vähän vanhuudenhöperö, kun eksyi metsään talvella 1724 (”förbistrat sigi skogen vintern 1724”). Hän kuoli kuitenkin vasta 30.11.1726. Kaapon vaimon nimeä ei tiedetä, mutta Kaapolla oli lapset:

1.    Olli Airaksinen (Olof Ajraxin), k. 18.4.1747, Airakselan isäntä, pso. Katri Paulintytär Karhunen (Carin Påhlsdotter Karhutar), s. 1679.
2.    Anna Airaksinen, 1681 – 23.3.1741, piika Kuopion pitäjän Ritisenlahdella.
3.    Kaapo (Gabriel Ajraxin), talonosakas Airaksela-tilalla, 1.pso. 1726 Katri Tarvainen (Chatarina Tarvatar), 2.pso. Elina Laakkonen (Elin Laakotar), yhteensä 9 lasta.

Olli Airaksinen oli seuraava Airakselan isäntä. Nykyinen Karttulan pitäjä oli vielä Ollinkin aikana niukasti asutettu, taloja oli 1725 vasta 35 kpl. Ollin vaimo oli 1679 syntynyt Katri Paulintytär Karhunen ja heillä oli lapset:

1.    Olli Airaksinen (Olof Airaxin), Airakselan kylän Ollintalon isäntä, pso. Regina Airaksinen (Regina Airaxitar), 11 lasta.
2.    Juho Airaksinen (Johan Airaxin), mainittiin asuvan Pyhäjoella 1763, pso. Apollonia Laitinen (Apollonia Laitar), 4 lasta.
3.    Pekka Airaksinen (Pehr Airaxin), 1709 – 14.3.1790, talollinen Karttula 4 Punnonmäki (vaimon suvun tilalla?), pso. 1741 Reetta Martintytär Lyytikäinen (Margareta Mårtensdotter Lydikätär) Punnonmäeltä, 9 lasta.
4.    Helka Airaksinen (Helga), s. 1710, pso. Tahvo Rissanen (Staffan Rissain), torppari Kuopion pitäjän Hiltulanlahdella, 1 lapsi.
5.    Reetta Airaksinen (Margareta), 24.12.1712 – 29.7.1784, 1.pso. 1732 Olli Pekanpoika Karttunen (Olof Pehrsson Karttuin) Punnonmäeltä, 1 lapsi, 2.pso. 1749 Akseli Leskinen (Axel Leskin), 5 lasta.
6.    Anna Airaksinen, s. 1722.
7.    Samuli Airaksinen (Samuel), 1724 – 1800, mäkitupalainen Airaksela 3:ssa, pso. Inka Karttunen, joka aiemmin oli Samulin kaksoisveljen Pekan vaimo, 6 lasta.
8.    Pekka Airaksinen (Petter), 1724 – 48, pso. Inka Karttunen Punnonmäeltä, ei lapsia.
9.    Kaapo Airaksinen (Gabriel), 1726 – 96, talollinen Airakselan Ollintalossa, 1.pso. Marja Hyvärinen (Maria Hyfveritär), s. 1741, 2.pso. Marja Karttunen, yhteensä 12 lasta.
10.    Iivari Airaksinen (Ivar), 1728 – 28.

***

1700-luvulle tultaessa oli Airakselassa maata 8 321 ha. Määrä oli kuitenkin suurempi kuin manttaalivero edellytti, joten kruunu peruutti siitä itselleen Taipaleen ja Sahalan osuudet, 3 706 ha. Jäljelle jääneestä maasta muodostettiin 3 tilaa: Ristontalo 1 179, Ollintalo 1 667 sekä Yrjöntalo eli Airaksela 1 778 ha.
Kaapo Airaksinen, 1726 – 2.2.1796, oli talonosakkaana Airakselan no. 2:ssa, Ollintalossa, yhdessä vanhemman veljensä Ollin kanssa. Heidän aikana erosi Karttula (1769) Kuopion vanhasta suurpitäjästä omaksi kappeliseurakunnaksi. Karttulan ensimmäinen kirkko rakennettiin 1766, jonka jälkeen Airakselan kylän asukkaat pääsivät matkaamaan pyhäisin ja juhlapäivinä Karttulan kirkolle, eikä enää Kuopionniemelle, kuten monen aikaisemman sukupolven aikana.
Kaapon vaimo oli Marja Hyvärinen, s. 1741, Leppävirran Sydänmaalta. He avioituivat 18.5. 1760. Marian vanhemmat olivat vaimonsa taloon kotivävyksi asettunut Kaapo Hyvärinen (Gabriel Hyfwärin), s. joko 1713 tai 1718 sekä Riitta Lappalainen   (Britha). Riitan vanhemmat olivat Kasperi Lappalainen (Casper), s. 1690, sekä Stiina? Koljonen.
Jotakin näyttää tapahtuneen (kulkutauti?) vuonna 1786, koska 3 nuorinta tytärtä kuolivat silloin. Kaapon ja Marjan lapsia olivat:

1.    Olli Airaksinen (Olof), 1761 – 91, talollinen Airaksela 5, pso. talollisen tytär Stiina Airaksinen (Christina Airaxitar), 2 lasta.
2.    Jaakko Airaksinen (Jakob), 1763 – 1835, tilanosakas Airaksela 2, pso. talollisen tytär Anna Antikainen (Andikain) Kuopion pitäjän Ritoniemestä.
3.    Elina Airaksinen (Helena), 1765 – 1809, pso. talollinen Olli Antikainen (Andikain) Kuopion pitäjän Ritoniemi 1, 8 lasta.
4.    Iivari Airaksinen (Ivar), 1766 – 1819, torppari Airaksela 2 Kumpulan torppa, pso. Kerttu Partanen (Gertrud Pardain), 6 lasta.
5.    Regina Airaksinen, 1768 – 1837, pso. torppari Hannu Antikainen (Andikain), 8 lasta.
6.    Pirkko Airaksinen (Brigitta, Brita), 1771 – 1825, 1.pso. Pekka Kluostarinen Hatsalasta, 2.pso. Matti Airaksinen, torppari Airaksela 3 Laukanpäässä, 7 lasta.
7.    Marja Airaksinen (Maria), 1773 – 1835, pso. talollinen Mikko Sormunen Suonenjoen Piennänmäen Jauhomäki 3:ssa, 9 lasta.
8.    Pekka Airaksinen (Petter), 1776 – 1856, renki ja torppari Airaksela 2:ssa, pso. Marja Hiltunen (Hilduin), 5 lasta.
9.    Anna Reetta Airaksinen (Anna Margaretha), 1778 -86.
10.    Katri Airaksinen (Catharina), 1781 – 86.
11.    Stiina Airaksinen (Christina), 1785 – 86.


jatkuu.....

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...