analytics

Murha Tarvasjoella

Vuoden 1872 tammikuulta Marttilan seurakunnan haudattujen luettelosta löytyy Rekoisten torpparin leski Anna Kaisa Jaakkola, jonka kuolinsyyksi on merkitty "mördad", murhattu. Kuka tämä uhri oikein oli ja miksi hänet murhattiin?

Marttilan rippikirjoista käy selville, että Anna Kaisa oli jo yli 76 vuoden ikäinen joutuessaan verityön uhriksi. Rippikirjojen mukaan hän syntyi 1.1.1796 Pöytyällä, mutta tuolla päivämäärällä ei Auranmaan eikä varsinkaan Pöytyän kastetuista löydy sopivaa henkilöä. Rippikirjoja on nykyään helppo selailla netissä ja näin Anna Kaisan vaiheita ennen murheellista loppua on helppo selvittää.

Hänen aviomiehensä, renki, muonatorppari ja lopulta Rekoisten kylän Uudentalon Jaakkolan torppari Jaakki Heikinpoika kuoli jo helmikuussa 1856 vanhuuden heikkouteen. Pariskunta oli mennyt naimisiin 1816. Tuolloin Jaakko oli renkinä Krouvin kylässä, kun taas Anna Kaisa mainitaan vain Kaisa Antintyttärenä. Kun perhe muuttaa hetken päästä Heikolaan, ilmestyykin vaimon nimeksi Anna ja vielä myöhemmin Anna Kaisa Antintytär. Onneksi rippikirjoihin 1817-1822 on merkitty  myös tarkka syntymäpäivä, tosin hyvin epäselvästi ja pienellä käsialalla. Anna Kaisa oli pöytyäläisen rummunsoittajan, Antti Forssin tytär ja syntynyt 22.11.1794. Päiväyksien muuttuminen ei ollut lainkaan harvinaista henkilöiden muuttaessa pitäjästä tai kylästä toiseen. Sen sijaan Jaakko Heikinpojan jäljille ei ole aivan helppo päästä, mutta lopulta muuttokirjoja selaamalla selviää hänen syntyneen 6.6.1787 Kosken Tl Koivukylän Mattilan talossa.

Vuosien 1816-1835 välillä Jaakko ja Anna Kaisa saivat yhteensä 10 lasta, joista suurin osa syntyi Rekoisten kylässä, jonne perhe oli tullut jo 1820-luvun alussa.

Mitä sitten tapahtui vuoden 1872 tammikuussa? Lauantaina, 14. päivänä oli Tuorilan kylän Anttilan torppaan Tarvasjoella tullut nuori nainen yösijaa pyytäen. Tämä hänelle myös luvattiin ja hän viihtyikin paikalla vielä koko sunnuntainkin. Maanantaiaamun tullen hän pyysi lupaa paikata hameensa tietäen, että torpan emännän, Liisa Heikintyttären piti mennä Turun markkinoille. Kotiin jäi ainoastaan eräs toinen torpparin leski, edellä esitelty Anna Kaisa Jaakkola Rekoisista. Torpan omistaja siis lähti Turkuun maanantaina iltapäivästä eikä koko seuraavana päivänä kukaan käynyt mökissä.

Keskiviikkona ohikulkijat huomasivat, että lehmät olivat karkuteillä pihatosta kiljuen tuskasta. Ilmeisesti niitä ei oltu lypsetty ajallaan. Niinpä naapurit riensivät tarkastamaan tilannetta ja löysivät Anna Kaisan makaamassa sängyssä verisenä. Vanhan leskivaimon pää oli murskattu koivuhalolla. Kun omistaja palasi kotiinsa, huomattiin noin 60 markan tulleen varastetuksi, minkä lisäksi torpasta oli viety runsaasti vaatteita ja pari kenkiä. Pitäjän nimismies riensi tutkimusten jälkeen Turkuun löytäen pian "huonomaineisen vaimoihmisen", jonka hän sitten pidätti epäiltynä raa'asta murhasta Tarvasjoella. Tätä naista kuvailtiin "mustanvereväksi, pitkänlängäksi, lihavaksi ja noin 21-vuotiaaksi".

Nainen oli oikealta nimeltään Vilhelmina Jaakontytär ja hän oli kotoisin Punkalaitumelta. Turussa hänet tunnettiin myös Ulrikana tai Josefinana.

2 kommenttia:

  1. Selvisikö tämä siis rippikirjasta vai löytyivätkö tapahtuman kuvaukset sanomalehdestä?

    http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/secure/showPage.html?conversationId=3&action=entryPage&id=456540&pageFrame_currPage=7

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus