analytics

Ensimmäinen rautatietunneli Suomessa

Lukutupa, nro 2, 21.1.1899
Vuoden 1899 helmikuussa avattiin maamme ensimmäinen rautatietunneli väliaikaiselle liikenteelle. Tämä tapahtui Karjaan ja Turun välisellä rataosuudella, Pohjan pitäjän Skurun aseman vierellä. Mustion ja Fiskarsin jokien suiden väliin jäävä niemeke muodostuu jyrkästä kalliosta eikä sen kiertäminen onnistunut raideleveyden sallimissa puitteissa.

Tunneli louhittiin paikkaan, jossa oli ollut ikimuistoisista ajoista saakka pieni satama. Varsinainen Pohjan kirkonkylä oli parin kilometrin päässä mentäessä Kuninkaantietä Turkuun päin. Tämä satama tai pikemminkin lastauspaikka tunnetaan myös nimellä Pohjankuru.

Louhintatöitä tehtiin vuosina 1896-97 ja sanomalehtitietojen mukaan 25. päivänä lokakuuta 1897 räjäytettiin viimeinen laukaus. Siitä siis kesti vielä hieman toista vuotta ennen kuin ensimmäinen juna höyryveturin vetämänä lipui tämän 156 metrin pitkän tunnelin läpi. Saman tien otettiin käyttöön Pohjankurun rautatieasema.

Kumpikaan näistä kohteista ei ole enää rantaradan käytössä. Asema on suljettu tarpeettomana henkilöliikenteeltä, mutta tavarajunia Skurussa vielä nähdään sataman takia. Vuosina 1964-1990 Turun ja Karjaan välinen liikenne kulki ns. pohjoisinta tunnelia pitkin, joka sitten otettiin kokonaan pois käytöstä kolmannen tunnelin valmistuttua. Vanhinta reittiä käytetään edelleen teollisuusraiteena.

Vaikka Lukutupa -lehden numero kaksi tammikuulta 1899 väitti Skurun tunnelia maamme ensimmäiseksi, oli Helsingin Kaivopuistoon ehditty tehdä eräänlainen katettu tunneli jo 1893. Tämä rataosuus kulki Puistokadun suuntaan Kaivopuiston reunassa kadotakseen sitten 74 metrin ajaksi maan alle. Mitään jälkiä tästä aikanaan tärkeästä ratayhteydestä Eteläsataman suuntaan ei ole enää olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus