Karjalohjan entisyyttä

Länsi-Uusimaa 17.6.2014 - klikkaa kuvaa avataksesi artikkelin

Myönnän heti alkuunsa - minä olen jäävi tekemään tätä arvostelua. Mutta minkäs teet, kun isäni pikkuserkku, Tuomo Tukkinen on julkaissut kerrassaan käsittämättömän mielenkiintoisen opuksen nimeltään "Karjalohjan Entisyyttä I". Tämä kirja vie sinut mennessään, vaikka et olisikaan mikään erityinen historiafriikki.


Tuomo Tukkinen pohjaa kirjansa runsaaseen alkuperäislähdeaineistoon, laajaan kuvamateriaaliin ja haastatteluihin. Näistä hän kokoaa pienoiselämänkertoja, muisteluita, tarinoita ja vaikka mitä, jotka kiinnostavat erityisesti sukututkijaa. Useimmat pitäjänhistoriikit kun ovat sukututkimuksellisesti melkoista kuraa.

Karjalohjan Entisyyttä I katselee elämää myös niiden pitäjän merkkihenkilöiden takaa. Mukana on kesävieraita, torppareita, renkiä, rippikoululaisia - ja tietysti mielettömästi kuvia.


Tukkinen ei ole pelännyt lähestyä vaikeitakaan aiheita ja niinpä esimerkiksi Olaus Casparin, Karjalohjan kappalaisen syntyperästä kertova artikkeli on vertaansa vailla.  Vaikka tarjolla on useita vaihtoehtoja Olauksen isäksi, päättää kirjoittaja tekstinsä toteamukseen "varmaa tietoa syntyperästä ei ole vielä löytynyt". Tämä on ammattimaista historiankirjoitusta ei-ammattilaisen näppäimistöltä. On uskallettava jättää asioita avoimeksi, eikä sovitella niihin väen väkisin ensi kädeltä sopivaksi katsottuja vaihtoehtoja.

Kun Karjalohjasta on kyse, pursuaa kirja omia kaukaisia sukulaisia sekä osin myös vähän läheisempiä. Löytyypä kirjasta sivunkokoinen kuva isäni isotädistä, Ida Wareliuksesta. Lisäksi sain tietää, että hänen äidillään, isoäitini isoäidillä, Eva Ahlbomilla tiedettiin olleen "yliluonnollisia kykyjä ja sellaisia konsteja, joilla karja parani". Sairastunutta lehmää Eva oli aikoinaan parantunut mm. loitsulla "Kierrän kaarran tätä puolta, Haapjärven pohjoispuolta". Tämän tekstinpätkän oli vuonna 1900 syntynyt Helmi Laiho kuullut Evan suusta joskus vuoden 1908 paikkeilla.


Kiitän lämpimästi Tuomo Tukkista tästä merkittävästä kulttuuriteosta. Toivottavasti kotikunta muistaa häntä, kun vuoden kulttuuritekoja aikanaan palkitaan.