analytics

Suomen Lähetysseura ja ritarin velka teurastajalle

Lohjan Varolassa vuonna 1810 syntynyt Isak Wilhelm Warelius lähti aikuistuttuaan Helsinkiin. Siellä hän työskenteli ensi alkuun kaupan kirjanpitäjänä ja viimeistään 1850-luvulla teurastajana. Nykyisen Forumin liikekeskuksen paikkeilla sijaitsi hänen talonsa, jossa mm. ylioppilas Aleksis Stenvall asui vuoden vaihteessa 1859-60.

Isak Wilhelmin puoliso oli Klara Wilhelmina Nyman oli Kirkkonummen Överbyn rusthollarin, Israel Nymanin ja Anna Lovisa Boströmin tytär. Vihkimisen aikaan vuonna 1838 oli Klara asunut jo noin kolmen neljän vuoden ajan Lohjan Outamolla, Varolan naapurissa. Outaman rusthollin emäntä Gustava Boström oli hänen tätinsä.

Teurastaja Warelius oli ilmeisen harrasmielinen. Kun muutamat henkilöt alkoivat suunnitella kristillisen lähetysseuran perustamista, oli Isak Wilhelm heidän joukossaan. Vuoden 1859 keväällä oltiin niin pitkällä, että Suometar -lehdessä voitiin julkaista useamman sivun mittainen "Kehoitus lähetystoimen auttamiseen". Tämän julistuksen ensimmäinen sivu löytyy oheisesta kuvasta. Pienemmässä kuvassa ovat kehoituksen allekirjoittajien nimet mainitusta sanomalehdestä.

Porvoon hiippakunnan piispa, professori Frans Ludvig Schaumannin (24.9.1810-8.6.1877) nimi on ylimmäisenä,koska hän oli seuran johtokunnan esimies. Muina allekirjoittajina olivat seuran sihteeri Sirelius, esityssihteeri G.M. Waenenberg, kirkkoherra K.J.G. Sirelius, Helsingin yliopiston kamreeri A.W. Wigelius, professorit A.F Granfelt ja A. Moberg, reviisori D.W. Alopaeus, tohtori E.A. Hjelt ja viimeisenä teurastaj I.W. Warelius.

Varsin kunniakas oli siis tuo joukko, jonka seuraan lohjalaisen talollisen poika pääsi. Toisaalta kristillisyys oli varsin voimakas piirre Wareliusten aiemmissa sukupolvissa. Jo vuonna 1682 Isak Wilhelmin kaukainen sukulainen, Henrik Nilsson (s. 1654) tuli ylioppilaaksi Turussa ja mainitaan myöhemmin eräissä yhteyksissä pappina. Kuollessaan häntä tituleerataan kuitenkin entiseksi koulumestariksi.

Mainitun Henrikin veljenpoika Petrus Warell kuoli Jääsken kirkkoherrana ja hänen poikansa Mikael ehti ennen varhaista kuolemaansa työskennellä Lappeen kappalaisena. Lohjalta Karjaan Mustiolle muuttanut Isak Wilhelmin isoisän setä Juha Warell toimi ruukkisaarnaajana ja Karjaan kappalaisena.

Isak Wilhelm Wareliuksen kuoltua joutui hänen perikuntansa selvittelemään eräitä taloudellisia asioita. Näistä on säilynyt tietoja mm. 1754 markan velasta, jonka teurastajamme oli vuonna 1868 antanut lainaan ritari ja kollegineuvos Anders Johan Nymanille. Koska mainittu herra Nyman oli myös kuollut ja hänen perillistensä olinpaikka oli tuntematon, antoi kuvernöörinvirasto Wareliuksen perikunnan jäsenille päätöksen tämän velan vastaisesta perimisestä.

Anders Johan Nymanin vanhemmat olivat Kirkkonummen Överbyn Abrasin talon rusthollari Israel N. ja vaimonsa Anna Lovisa Boström. Anna Lovisan pikkusisko Gustava Boström oli ollut naimisissa sekä Gustaf Leekmanin että Herman Carlingin kanssa. Mainitut miehet asuivat Lohjan Outamon ratsutilalla, joka sijaitsi Varolan naapurissa. Kuten edellä on todettu, myös Isak Wilhelm Wareliuksen puolison, Klaran vanhemmat olivat asuneet Outamossa.

Näiden ei olekaan mikään ihme, että teurastaja ja ritari olivat tutustuneet toisiinsa. Jälkimaailman silmissä saattaa silti tuntua oudolta, että velkasuhde muotoutui juuri tähän suuntaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus