Turku palaa

Turun palo vuoden 1827 syyskuussa hävitti käytännössä koko kaupungin. Aninkaistenmäen päältä, Hellmanin talosta alkanut, varomattomasta tulenkäsittelystä johtunut suurpalo riehui kolmatta vuorokautta lähes valtoimenaan kaupunkilaisten epätoivoisista sammutusyrityksistä huolimatta. Palo alkoi illalla yhdeksän maissa tiistaina 4. päivä syyskuuta ja vielä torstaina tuhoutui yksi talo kokonaan Raunistulan kaupunginosassa.

Lähipitäjien asukkaat ottivat paloa paenneita perheitä hoiviinsa ja sanoma onnettomuudesta kiiri Vaasaan jo keskiviikkoiltaan mennessä. Matkoilta torstaina palanneita asukkaita puolestaan odotti synkkä näky. Kaupungista oli 3/4 raunioina. Sanomia Turusta -lehdessä vuodelta 1852 mainitaan palolta säästyneen seuraavat talot;

"Muutama huone Aninkaisten tullin tienoilla, Puolalanmäki, talot sositeettihuoneesta, asessori von Hellensin talot ja uudempi kaupunki linnan suuntaan päin, viisi taloa Luostarinkadun päästä, arkkipiispan talo, professori Laguksen talo ja muutamia muita Uudenmaankadun oikealla puolella, suuren mäen juurella."

Porvari ja kauppias Carl Gustaf Hellmanilla ja hänen vaimolla Elisabet Christina Gröndahlilla oli seitsemän lasta, joista nuorimmainen oli syntynyt vuoden 1827 toukokuun lopulla. Carl Gustaf itse menehtyi seuraavan vuoden maaliskuun lopulla hieman yli nelikymppisenä keuhkotautiin.

Vaikka palo oli valtava, ei sen uhriluku noussut kovin suureksi. Turun ruotsalaisen seurakunnan haudattujen luettelossa mainitaan syyskuussa seuraavat onnettomuudessa kuolleet;

"ravintolanpitäjä Forss vaimoineen, matkustavainen kapteeni Hagelberg, merimies Blomroos ja kirjakauppias Carl Robert Hjelmerus".

Suomalaisen seurakunnan puolelle on merkitty;

"piika Johanna Jacobsdr, kauppias Henrik Ponsen, renki Johan Ekman, leskivaimo Maria Matsdr, puusepänkisälli Samuel Lindström, Anders Samberg, merimies Helinin leski Stina Jacobsdr, merimies Isac Blomroos, Gustaf Lindroos ja Maja Stina Ahlroth".

Jo tuolloin järkyttävät tapahtumat herättivät myötätuntoa ympäri Suomea. Virallisten avustusten lisäksi yksityiset henkilöt ja järjestöt kantoivat kortensa kekoon auttaakseen turkulaisia. Vain parin viikon kuluttua palosta ilmestyi oheinen ilmoitus Finlands Allmänna Tidning -lehdessä. Siinä kehoitetaan yleisöä ottamaan osaa konserttiin, jonka tuottoa käytetään yhteiseksi hyväksi.

Turun Tuomiokirkko paloi myös ja niinpä nykyinen kirkontorni poikkeaa huomattavasti oheisessa kuvassa näkyvästä, ennen vuotta 1827 käytössä olleesta tornista. Kuva on alunperin kuulunut valtioneuvos Winterin kokoelmiin Kaarinan Ispoisten kartanossa. Siitä tehdyn puupiirroksen julkaisi Turun Lehti 1890.

Nyt kun silta-asiat taas kuumentavat tunteita Turussa, on hyvä muistaa menneisyyttä. Ennen vuotta 1827 Aurajoen yli pääsi ainoastaan yhtä, lähellä Tuomiokirkkoa ollutta siltaa pitkin. Sillan keskikohdalla oli pieni puoti, jossa oli aikain kuluessa mm. kirjakauppa ja lihakauppa.

Tämä rakennus mainitaan ainakin jo 1500-luvulla, mutta jossain vaiheessa puoti purettiin pois. Vuonna 1691 se palautettiin paikalleen ja lopulta kauppa tuhoutui Turun palossa. Siltaa käytettiin myös juhlallisuuksia pienten kanuunoiden ampuessa sieltä kunnialaukauksia.

Aurajoki oli ennen vanhaan nykyistä syvempi ja laivat pienempiä. Niinpä kauppalaivurit saattoivat purjehtia aina em. sillalle saakka. Jatkuvasta ruoppauksessa huolimatta mataloitui Aurajoki vähitellen niin paljon, että 1800-luvun loppupuolella laivat eivät enää päässeet kovin pitkälle jokivartta. Myöhemmin rakennetut useat sillat ovat luonnollisesti myös estäneet tämän tehokkaalla tavalla.