Isovihan aikaan Karjalohjalla

Eräs esi-isäni, Sven Eriksson, tuli Karjalohjan Katteluksen taloon D vuonna 1586. Hänestä tuli järjestyksessä neljäs nimeltä tunnettu isäntä. Huhtikuussa 1586 kreivi Axel Leijonhufvud antoi Svenille vapautuksen kaikista apuveroista yhteen Katteluksen kylän neljästä talosta. Vuosien kuluessa ruotsalaissyntyinen Sven Eriksson hoiti tilaansa ilmeisen menestyksellisesti ja lopulta kaikki Katteluksen talot joutuivat hänen haltuunsa. Näin muodostui Katteluksen ratsutila eli rustholli. Hänen jälkeläisensä, jotka käyttivät Dahlman -sukunimeä, hallitsivat sitten tilaa aina 1700-luvun lopulle saakka.

Isovihan aikaan vuonna 1713 venäläisen sotajoukko tuli Karjalohjalle elokuun kahdeksantena päivänä, Laurinmessun aattona. Joukko oli lähtenyt viereisestä Pohjan pitäjästä liikenteeseen ja nyt se leiriytyi kolmeksi päiväksi Lönnhammarin kylään kaikkine kahdeksine lippueineen. Saapumisen jälkeen lähetettiin sotilaallisen täsmällisesti partioita eri puolille lähikyliä.

Långvikin kylään samonnut partio anasti kaiken karjan ja turmeli samalla viljasadon. Skepparsin talon Johan Nilsson joutui tässä yhteydessä ryöstetyksi perusteellisesti, häneltä vietiin päällä ollutta paitaa lukuunottamatta kaikki. Tämä saman kohtalon koki myös naapuritalo Tavian isäntä.

Hieman kauempana sijaitsevan Katteluksen rusthollari Sven Nilsson, edellä mainitun Sven Erikssonin pojanpojan poika, joutui myös ryöstelyn uhriksi. Kuusian kylässä sotajoukot oleskelivat kaksi yötä pelloilla ja tuhosivat samoin tein ruissuovat ja veivät mennessään kaikki eläimet, niin ettei "sorkkaakaan jäänyt". Myös Lönnhammarissa hävitys oli perusteellinen. Huono onni oli myös Lohjan Vohloisten kartanonomistajalla, herra Rehbinderillä. Tämän palvelusväki vei suurin vaivoin irtainta turvaan Kattelukseen, mutta siellä tavarat joutuivat venäläisten käsiin. Saman vuoden syksyllä näissä kylissä kylvöt jäivät väliin, koska vetojuhtia ei yksinkertaisesti ollut. Näin elämä kylissä oli lähes sietämätöntä vielä vuosia eteenpäin.

Edellä kuvatut tapahtumat on kerrottu kirkkoherra Josef Melartopoeuksen raportissa, joka sisältyy kihlakunnanoikeuden pöytäkirjaan päivämäärällä 23.6.1724, pykälä 15. Kertomuksen todistivat oikeaksi tuossa istunnossa Josefin lisäksi Sammatista Jakob Randelin sekä rusthollarit Gustaf Tallqvist, Jöran Henriksson ja Johan Jöransson Tallaan kylästä, Henrik Nilsson Immolasta, Jakob Jakobsson Särkijärveltä, Nils Svensson Katteluksesta ja lopulta Markus Eriksson Lönnhammarista.

Näistä viimeksi mainituista tiedoista voidaan muuten päätellä, että Katteluksen ratsutila oli siirtynyt isältä pojalle tuossa vaiheessa eli Sven Nilsson oli luovuttanut isännyyden pojalleen Nilsille. Syynä tähän oli mitä ilmeisemmin isä Svenin vanhuuden heikkous. Hänen kerrotaan mm. pyörtyilleen usein ja eräässä oikeusjutussa vuodelta 1723 todetaan, että hänen puheisiinsa ei voitu luottaa. Sven Nilsson joutui useasti oikeuteen Isovihan aikaisten tapahtumien takia ja välillä Katteluksesta tulee jopa Tallaan rusthollin augmentti eli aputila. Vielä vuonna 1725 ei Katteluksessa ollut yhtään hevosta ja edellisenä vuonna Nils Svensson olikin oikeudessa hollikyytivelvollisuuksiensa laistamisesta. Sven Nilsson kuoli 1729 ja hänen jälkeensä alkoi vuosikymmeniä kestänyt perintöriita Katteluksen tilasta.

Ylälaidan lehtileike kertoo Katteluksen 1700-luvulla hankkineen Brunow -suvun kuvioista puolisen vuosisataa myöhemmin. Nykyisin tämä entinen ratsutila palvelee matkailijoita!