analytics

Pienet ihmiset ruukilta

Eräs sukulaisjoukkoni on seppädynastia Törnqvist, joka oli lähtöisin Perniön Kosken tehtaan maisemista. Tähän sukuun kuului myös piika Gustava Törnqvist, joka oli syntynyt mainitulla ruukilla syyskuussa 1795. Isä Erik Johan työskenteli ruukilla vasaraseppänä ja tulivahtina. Äiti Maria oli syntynyt Tenholan Parkkalassa renki Erik Anderssonin ja Maria Johansdotterin lapsena. Myöhemmin isä Erikistä tuli Finnbyn puustellin lampuoti.

Gustava Törnqvist asui vuonna 1819 itsekin Tenholassa, Kelkkalan kylässä. Hän oli piikana Mellangårdissa ja siellä syntyi hänen esikoisensa, avioton poika Johan. Ilmeisesti Johan kuoli melko pienenä, koska häntä ei enää mainita vuosien 1822-1828 rippikirjassa. Gustava sai toisenkin aviottoman pojan, Gustafin. Tämä syntyi Parkkalassa 1827. Kelkkala ja Parkkala ovat naapurikyliä sijaiten hyvin lähellä Kosken ruukkia. Alueella on lukuisia jäännöksiä kaivosaukoista ja vastaavista liittyen läheisten ruukkien malmin hankintaan.

Gustava muutti lopulta Kosken tehtaalla torppari Joel Lindströmin ja Ulrika Ekströmin piiaksi. Kun torpparin vaimo Ulrika menehtyi rokkoon lopputalvesta 1837, meni Joel Lindström naimisiin piikansa kanssa. Tässä oli ehkä takana enemmänkin käytännön sanelema pakko kuin mikään romanttinen kolmiodraama. Joelilla ja Ulrika oli nimittäin pieniä lapsia, jotka tarvitsivat hoivaa. Torppari Lindström otti luultavasti poikapuolensa Gustafin hyvin vastaan, koska reilun kymmenen vuoden päästä tämä käyttää isäpuolensa sukunimeä. Gustaf Lindström oli Joelin tavoin torpparina Kosken tehtaalla ollen naimisissa Maria Bastmanin kanssa.

Joel Lindström menehtyi vanhuuteen vuonna 1861 ja Gustava Törnqvistin myöhemmistä vaiheista en ole kerännyt tietoa. Joka tapauksessa tämä pieni perhe aviottomine lapsineen, avioliittoineen ja isäpuolelta perittyine sukunimineen ansaitsee paikkansa suomalaisessa genealogiassa. Ruukeilta on tapana mainita vain patruunoita tai seppämestareita, mutta pyörät pysyivät pyörimässä vain satojen vähäpätöisempiä titteleitä käyttäneiden miesten ja naisten ansiosta.

Edellä kuvattu tapahtui suurelta osin kuvan maisemissa. Pienet kuonatiiliset rakennukset ovat ainoat jäänteet Kosken vanhasta ruukista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus