analytics

Kylänvanhimmasta

Vuoden 1742 valtiopäivät julkaisivat ns. kyläjärjestysohjeet. Niiden mukaan "sitä parempi järjestys Kyläkunnissa mahdais pidettää, niin pitä itsekussakin Kylässä yx Åldermanni eli Kylä-Wanhin asettaman, yhdex eli usiamixi vuosikausiks..."

Kylänvanhimman piti tarpeen mukaan huolehdittava kylänmiesten kokoonkutsumisesta milloin minkin tarvittavan asian tiimoilta. Kylänvanhimmalla
oli kaksi "lähinnä istujaa" eli apulaista. Nämä kolme miestä muodostivat yhdessä kyläoikeuden, jolla oli jopa sakotusoikeus niskuroivia kyläläisiä kohtaan. Sakkorahat jaettiin kylänvanhimman ja pitäjänvaivaisten kesken. Lisäksi niitä voitiin käyttää yhteiseksi hyväksi, mutta esimerkiksi paloviinan ostaminen oli "peräti pois kielletty".

Kun Elias Lönnrot runonkeruumatkoillaan oli Vuonisten Vuokkiniemellä, tapasi hän siellä erään isännän, jonka oli jo aiemmin nähnyt Vesilahden Laukon kartanossa. Ystävysten puhellessa ja muistella isännän Laukossa yökausia laulamia runoja, tuli taloon hengästynyt pieni mies. Tämä tarttui isäntää käteen ja olisi halunnut viedä heti mukanaan.

Oli nimittäin niin, että miehen pellolla oli ollut naapurin hevonen. Mies halusi nyt kyläoikeuden tulevan tuomitsemaan hevosen omistajan. "Ota sauva mukaasi, sillä nyt se tarvitaan, jos koskaan!". Mies vaati, että naapuri oli tuomittava ja häntä pitäisi rangaista sauvan iskuilla. Näin oli ikimuistoinen tapa vaatinut. Lönnrotin isäntä ei halunnut lähteä asiaa tutkimaan, vaikka vihainen mies uhkasi häntä ispravnikalla (poliisipäällikkö).

Esimerkiksi HisKin avulla voi löytää muutamia näistä aikansa tärkeistä miehistä. Kuolemajärven pitäjässä Kannaksen Karjalassa oli Matti Tapaninpoika Kipinoinen kylänvanhimapana Kipinolan kylässä. Sopivasti hän ja hänen sukunsa ainakin pari polvea taaksepäin asui talossa numerossa yksi.

Koska kylänvanhin oli ruotsiksi byålderman, on siitä saatu suomenkieliseksi versioksi oltermanni. Näitä oltermanneja oli paitsi kylissä, myös kaupunkien porvareissa ja erityisesti ammattikunnissa sekä killoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus