Kuka tämä "Asko" oli, joka jo ehkä kauankin ennen 1530-lukua antoi nimensä kylälle, jää menneisyyden hämärään. Lohjanjärven tienoilla on paljon germaanityyppisiä nimiä; eräiden teorioiden mukaan siellä oli jo varhain saksalaisten kauppa-asema tai peräti asutusta. Askola, Asko ja Aska ovat nimilainoja alasaksasta. Siuntiossa on lisäksi kylä nimeltään Aiskos (Askos 1520, Askusby 1540), joka saattoi jollain lailla olla yhteydessä Lohjan Askolaan.
1600-luvulle tultaessa oli Askolassa isäntänä eräs Nils (1619 – 22.9.1689), jonka pso. oli Karin (1624 – 27.11.1689). Heillä oli poika Abraham Nilsinpoika (k. 5.6.1737), jonka pso. oli Anna (k. 1743). Isonvihan aikana Abraham Nilsinpoika oli miehitysvallan starosta eli eräänlainen nimismies, joka joutui panemaan toimeen saamiaan määräyksiä. Starostat joutuivat tämän takia monesti väkivallan kohteeksi. Abrahamilla oli kolme veljeä, Henrik, Nils (kauppias Porissa), sekä neljäs, nimeltään tuntematon veli.
Abrahamilla oli nähtävästi 4 lasta: Gabriel Abrahaminpoika (1688 - 7.10.1765), Greta (1692 – 1776 Karjalohja), Isaak (s. 1698), sekä Henrik Abrahaminpoika (s. 1701). Se nuori Lohjansaaren Askolan Ylitalon isäntä (unge bonden ifr. Askola Ylisgård) Johan Gabrielinpoika, s. 29.3.1725, joka avioitui lokakuussa 1755, lienee ollut edellä mainitun Gabriel Abrahaminpojan poika. Johanin vaimo oli talollisen tytär Katarina Nilsintytär Lohjansaaren Hermalan Kieklasta.
Kuten Askolakin, arvellaan Hermalan kylän (joka 1540 esiintyy kirjoitusmuodossa Hermelä, 1549 Hermälä) juontuvan saksalaisesta henkilönimestä, Herman. Kylässä oli 1540 viisi taloa, 1580 enää neljä. Talojen nimet olivat Kalla, Kiekla, Nikla ja Pietola. Katarina oli mahdollisesti syntynyt 10.12. 1731; hänen isoisä lienee ollut nimeltään Johan Jakobinpoika ja isä Nils Johaninpoika. Isoisän ja isän aikana oli Hermala kärsinyt isovihan miehityksestä:
Vuonna 1700 alkanut suuri Pohjan sota Venäjää vastaan sai hirvittävän käänteen kesäkuun lopulla 1709, kun Ruotsin armeija hävisi Pultavan taistelun eteläisessä Venäjässä. Rajat olivat nyt lähes auki viholliselle. 1710 menetettiin Viipuri ja tsaarin laivaston voima Suomenlahdella kasvoi pelottavan nopeasti. Syyskuussa 1711 saivat mm. Lohjan Karstun kylän, Osuniemen, (Lohjan-) Saaren ja Teutarin verokuntien miehet käskyn heti kokoontua upseeriensa johdolla ja marssia Vehkalahdelle suojaksi vihollisen hyökkäyksiltä Viipurista. Mukaan tuli ottaa kivääri ja kuukauden muona. Mutta ilmeisesti oli jo levinnyt voimattomuuden ja tappiomielialan tunne, yritys kuivui kasaan. Suunnitellusta 197 miehen rykmentistä lähti marssille vain vaivaiset 167 miestä. Heistäkin kääntyi jo Siuntiossa takaisin 138. Kun inkoolaisia oli sovitulla tapaamispaikalla vain kaksi, oli komentavan upseerin päästettävä loputkin kotiin. Rohkea ajatus maasta polkaistusta nostoväkirykmentistä sai huonon lopun. Jälkeenpäin käräjillä asiaa selviteltäessä kävi ilmi, ettei edes kaikki upseerit tai aliupseerit olleet totelleet käskyä. Kaikilla oli erilaisia verukkeita, Saaren miehet esim. sanoivat jäiden estäneen heitä lähtemästä(!). Kaikki marssilta luvatta tai ilman pätevää syytä pois jääneet tuomittiin 40 markan sakkoihin.
Syksyllä 1713 sitten vihollinen miehitti eteläisen Suomen. Karjaan käräjillä vuonna 1725, rauhan jo tultua, todettiin esim. syyskyyn alun tapahtumista: "Ja koska hän (vihollinen) huomasi, että paljon väkeä oli paennut omaisuuksineen Lohjansaarelle, joka on veden ympäröimä ja melko suuri, niin hävitti hän mitä suurimmalla kiireellä eräänä aamuhetkenä koko Piispalan kylän ja teki itselleen lauttoja, joilla kulki veden yli. Ja hävitti julmasti mainitun saaren viipyen siellä kaksi päivää ja yhden yön" (Piispalan kylä on Hermalan vastarannalla, joten voisi kuvitella juuri Hermalan joutuneen saaressa kärsimään eniten). Syy tähän oli se, että jo kovia kokenut Mustion ruukin väki oli ahtautunut irtaimistonsa kera ruukin sysienkuljetus-proomulle ja purjehti Lohjanjärvelle. Lerjan saarella he olivat laskeneet maihin, mutta sinne tuli heidän perässä soutuveneellä kolme venäläissotilasta. Veneen lähestyessä rantaa ampui vasaraseppä Abraham näitä kiväärillä surmaten yhden. Muut lähtivät kiirellä pois. Seuraavana aamuna marssi joukko venäläissotilaita Piispalan kylään ja rakensi itselleen lautat. Kuinka suuri hävitys Lohjansaarella oli jää selvittämättä; Seppälän Johan Henrikssonin mukaan venäläiset tuhosivat kaiken.
Lainaus Heikki Ylikankaan Lohjan Historiasta vuodelta 1973.
Kiitos RR!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti