analytics

Pappien läksiäiset Loimaalla 1901


Loimaan seurakuntaa palvelleet kappalainen Johan Vilhelm Vartiainen ja vt. kirkkoherra Herman Vihtori Selin muuttivat molemmat muualle vuoden 1901 alussa. Vartiainen oli tullut ensimmäisen kappalaisen virkaan 1887, kun taas Selin toimi vuodesta 1895 alkaen kirkkoherran apulaisena sekä myöhemmin vt. kirkkoherrana.

Viimeksi mainittu oli syntynyt nahkurin poikana Vesilahdella ja saanut pappisvihkimyksen 1895. Johan Vilhelm oli taasen torpparin poika Säkylästä ja tullut papiksi jo 1881. Yhteistä näille kahdelle herralle oli hyvin vaatimaton syntyperä, mutta sitäkin suuremmat omat ansiot. Vartiaisesta tuli 1899 Sauvon kirkkoherra ja kahta vuotta myöhemmin hän sai rovastin arvon. Hän toimi myös säätynsä edustajana tsaarin ajan valtiopäivillä.

Herman Vihtori Selin tuli rovastiksi vuonna 1919 ja varsinaisen elämäntyönsä hän teki olemalla peräti 43 vuoden ajan (1906-1949) Lohtajan kirkkoherrana. Jälkikäteen ajateltuna ei ollut ihme, että loimaalaiset halusivat järjestää paikkakunnalta muuttaneille pappismiehilleen heidän arvoisensa läksiäiset. Tilaisuuden pitopaikkana oli kirkonisäntä Nordforsin koti Hirvikoskella.

Nordforsilla oli väljät asuinsijat, mutta silti tila tuntui loppuvan kesken - niin paljon oli seurakuntalaisia tullut kunnioittamaan pidettyjä miehiä. Tilaisuuden aloitti kanttori Lindellin johtama hengellinen kuoro, jonka jälkeen kunnanesimies ja rusthollari Kolkkala piti pitkän puheen Vartiaiselle ja Selinille. Hän viittasi puheessaan juhlavieraiden uupumattomaan työhön raittiuden, sivistyksen ja uskonnon puolesta. Kolkkala sanoi kirkonmiehien toimineen kohottavasti koko maankin sivistyksen hyväksi. Tästä kaikesta loimaalaiset olivat suuressa kiitollisuuden velassa.

Puheen päätyttyä annettiin molemmille papeille kultakello. Toisessa oli kaiverrus "Muisto Loimaan seurakuntalaisilta J. W. Wartiaiselle 1881-1901" ja toisessa "Muisto Loimaan seurakuntalaisilta H. W. Selinille 1895-1901". Vartiaisen ja Selinin vaimot saivat hopeiset kahviastiastot.

Vartiainen kiitti puhujaa ja sanoi tuntevansa kuin olisi lähdössä maailmalle isänkodista. Myös Selin kiitti seurakuntalaisia näiden ystävyydestä ja saamastaan lahjasta.

Tilaisuudessa kuultiin myös muita em. kuoron esityksiä sekä Vartiaisen hengellinen puhe. Vesikosken Rukoushuoneyhdistyksen puolesta tervehdyksen toi kirjakauppias Rahi. Pariskunta Nordforsin tarjosi lopuksi juhlaillallisen, jonka aikana valtiopäivämies Kaarlo Wärri lausui oman tervehdyksensä. Kansakoululaitos antoi oman muistolahjansa pienin tytön lausumalla runolla. Vasta puolen yön aikaan maltettiin lähteä "tästä weljellisestä mieltä ylentäwästä juhlasta, joka kauwan on säilywä seurakuntalaisten muistossa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus