analytics

Roppulan Annin talo

Elimäen ja Sippolan pitäjien välissä sijaitsevan Anjalan Ummeljoen kylässä asui 1900-luvun alussa hyvin omalaatuinen nainen. Paikalliset olivat antaneet hänelle lempinimen "Roppulan Anni".

Tämä nainen oli nuorena pudonnut kalliolta ja loukannut itseään jonkin verran. Niinpä hän ei ehkä ollut täysin järjissään ns. normaaleihin ihmisiin verrattuna, mutta ainakin Anni oli seurakunnan ahkerimpia kirkossa kävijöitä. Lisäksi hän vietti aikansa hengellisiä kirjoja lukien.

Roppulan Anni oli tehnyt oman asuntonsa Ummeljoen kylän reunamailla, mutta tämä kämppä ei ollutkaan mikä tahansa huonerivi. "Talo" oli nimittäin kaivettu niin syvään kuoppaan, että aivan katonrajassa ollut ikkuna oli ainoa, joka näkyi maanpinnalle jonkin verran. Asunto käsitti yhden huoneen, joka ei ollut kovinkaan suuri. Sen sisustus oli vaatimaton; sänky, pöytä ja pari tuolia - nämä riittivätkin täyttämään koko kuoppamökin. Olipa Anni saanut mahtumaan vielä pienen uunin nurkkaan, joten paljoa liikkumatilaa ei tälle yksineläjänaiselle jäänyt.

Anni teki siis koko rakennuksensa yksin. Elannokseen hän sai Anjalan kunnalla jonkin verran ruokaa, minkä lisäksi "armeliaat ihmiset antavat hänelle yhtä ja toista ruoka- ja vaatetusapua".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus