analytics

Kirjaltaja -sanan keksijä, herra Forström

Kuva: Kirjaltaja : graafillinen aikakauslehti. no 5, 1.1.1904
Pusulan Hirvijoen Mattilan talon tytär, Greta Serafia Matsdotter sai helmikuun 21. päivänä vuonna 1846 aviottoman lapsen, jonka nimeksi annettiin Henrik Johan. Hänen esivanhempiaan voi seurata lukuisiin Pusulan ja lähialueen rustholleihin aina 1600-luvun alkuun saakka. Sukunimekseen Henrik Johan otti äitinsä sisarusten käyttämän, komeasti ruotsalaiselta kalskahtavan Forströmin.

Heti ripille päästyään lähti Henrik Johan latojan oppiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainoon. Kuuden vuoden työssäoppimisen jälkeen hän valmistui lokakuussa 1866. Nuori Forström oli innokas ottamaan asioista itse selvää ja erityisen lähellä hänen sydäntään oli kansallisuusaate sekä yhdistystoiminta. Edellä mainitun oppiaikansa kuluessa hän julkaisi muutamien opiskelutovereiden kanssa kerran viikossa ilmestynyttä, käsinkirjoitettua sanomalehteä "Hyttynen". Sen kirjoitukset olivat korkealaatuisia, sillä mm. sanomalehti Päivätär lainasi niitä. Kun Helsingin Kirjaltajain lukuyhdistys perustettiin, tuli Forströmistä yksi sen innokkaimmista jäsenistä.

Vuonna 1871 Henrik Johan Forström nimitettiin Porissa toimineen tohtori Tigerstedtin kirjapainon johtajaksi. Siellä ollessaan Forström kirjoitti usein Länsi-Suomi lehteen novelleja ja vastaavia. Kymmenen vuoden päästä Tigerstedtin paino myytiin ja Forström siirtyi Tampereelle, Aamulehden johtajaksi. Kuitenkin jo keväällä 1883 hän muutti Turkuun Åbo Tidning taittajaksi sekä edelleen johtajaksi paria vuotta myöhemmin. Vuonna 1888 Forström palasi Helsinkiin, jossa hänestä tehtiin apulaisjohtaja Simeliuksen perillisten kirjapainoon. Tässä työssä miehemme viihtyi vuoteen 1891. Pienen hengähdystauon jälkeen hänestä tuli johtaja Victor Pettersson & kumppanien painoon. Täällä kului kuutisen vuotta ja 1894-1898 Forström julkaisi lehteä Lördagsvällen. Vihdoin 1898 Henrik Johan perusti oman kirjapainon nimeltä Kirjapaino Gutenberg Boktryckeri. Sen hän myi Helsingin Työväen Sanomalehti Osakeyhtiölle muuttaen itse  Frenckellin kirjapainoon ilmoituslatojaksi. Vaiheikas ura päättyi ankaraan sairauteen, joka lopulta heinäkuun ensimmäisenä päivänä 1903 katkaisi Henrik Johan Forströmin elämänlangan.


Erityisen kovasti Forströmin kuolema kosketti em. Kirjaltajayhdistystä, sillä liittymisestään saakka hän oli toiminut täysin rinnoin yhteisen hyvän eteen. Forström ajoi hyvin voimakkaasti suomenkielisen kirjapainosanaston aikaansaamista ja tästä osoituksena sana "kirjaltaja" on hänen itsensä kehittämä. Suvereenisti Forström toimitti Helsingin Kirjaltajayhdistyksen julkaisemaa Kirjapainolehteä avustaen myös mm. graafillista aikakauslehti Kirjaltajaa. Aivan viimeisinä elinvuosinaan joutui Forström luopumaan yhdistystoiminnasta, mutta silti ammattimiehet muistivat häntä lämmöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus