analytics

Jean Louis Lithenin sukuperästä

Suku Forumilla esitettiin taas kerran mielenkiintoinen kysymys; kuka oli halikkolaisen Hilma Ihanelma Achreniuksen puoliso, lääninkonttoristi Jean Louis Lithen? Etunimet vaikuttavat kovin ranskalaisilta, mutta maalaisjärjellä ajateltuna kyseessä on ollut pikemminkin suomalainen henkilö.

Herra Lithen ja Hilja Achrenius menivät kysyjän mukaan naimisiin Turussa kesäkuussa 1898. Tuon ajan rippikirjatietoja ei netin kautta löydy, joten asiaa on syytä lähestyä toista kautta digitaalisen ajan mahdollisuuksia hyödyntäen.

Ensinnäkin Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta voi todellakin löytää tiedon em. pariskunnan avioliitosta. Hakuavaimella "Lithen lääninkonttoristi" törmää heti ensimmäisessä linkissä Turun Lehden numeroon 52 toukokuulta 1886. Sivulla kaksi kerrotaan kuvernöörin nimittäneen ylimääräiseksi lääninkonttoristiksi Johan Ludvig Lithenin. Koska Jean Louis on vain ranskalaisen versio samoista etunimistä,  voi melko varmasti sanoa kyseessä olevan yhden ja saman miehen. Tuskin Turussa vaikutti kahta Lithen -nimistä lääninkonttorista, sillä sukunimi on melko harvinainen.

Etsinnän seuraava vaihe oli HisKin hyödyntäminen. Koska Johan Ludvig oli syntynyt aivan varmasti ennen vuotta 1866, saattoi hänen kasteensa löytäminen olla nipin napin mahdollista tällä sukututkijoiden perustyökalulla. Onni olikin saman tien myötä, sillä Porin kaupungissa kastettiin paakarimestari Karl Edvard Litheniuksen ja Charlotta Theresia Lindahlin poika Johan Ludvig.

Digiarkistosta löytyvät sopivasti Porin rippikirjat aina 1900-luvun alkuvuosiin saakka (olethan SSHY:n jäsen?). Lisäksi joku ystävällinen sielu on tehnyt niihin henkilöhakemiston, joten paakariperheen löytäminen on erittäin nopeaa. Vuosien 1870-1874 Porin kaupunkiseurakunnan rippikirjan sivulta 402 voidaan kirjata seuraavaa;

  • Paakari    Karl Edvard Lithen, s. 1831 Kokkolassa
  • vaimo    Charlotta Theresia Lindahl, s. 1828 Liedon Littoisissa
  • poika    Karl Axel Eberhard, s. 1853 Turussa
  • tytär     Ilia Eva Therese, s. 1855 Turussa
  • tytär    Wera Anna Charlotta, s. 1856 Turussa
  • poika    Ernst Bruno Rafael, s. 1858 Turussa
  • poika    Berndt Uno Lennart, s. 1860 Porissa
  • poika    Johan Ludvig, s. 1861 Porissa
  • poika    Konrad Uno Lennart, s. 1863 Porissa.


Oliko tässä sitten ihan 100 prosentin varmuudella kyse samasta Johan Ludvig Lithenistä, joka siis oli lääninkonttoristina Turussa? Tähän kysymykseen löytyy yllättävän helppo vastaus ja jälleen kerran Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta. Hakusanoilla "Lithen Jean Louis" löytyy yllä esitellyn nimitysuutisen lisäksi linkki Suomen Wirallinen Lehti -julkaisun numeroon 301, joka ilmestyi 29.12.1903. Lehden toisella sivulla on Turun raastuvanoikeuden ilmoitus velkojainkuulemisesta koskien edesmenneen "juomatehtaan isännöitsijän", Frans Ferdinand Lithenin kuolinpesää. Oikeudenomistajien joukosta löytyvät mm. kauppias Karl Axel Eberhard Lithen ja lääninkonttoristi Jean Louis Lithen sekä poliisikonstaapelinvaimo Ilia Eva Therese Ackrenius Halikon pitäjästä. Lisäksi oikeuksiaan valvoi myös merikapteeninleski Inez Elna Helena Lomberg Turusta.

Nämä tiedot antavat meille varmistuksen Johan Ludvig/Jean Louis Lithenin syntyperästä, mutta samalla kertovat toisenkin mielenkiintoisen seikan. Näyttäisi siltä, että Johan Ludvigin sisko on ollut naimisissa Hilma Ihanelman eli hänen vaimonsa veljen kanssa. Poliisi Achrenius (kuten nimi yleensä kirjoitetaan) oli ollut virassa Tammisaaren kaupungissa, sillä syksyllä 1892 Ilia Eva Theresen huonekaluja ja muuta irtainta myytiin "Springertskan" talossa. Tämän tiedon voi siis löytää sanomalehtiarkistosta, mikä kertoo lopuksi mitä tapahtui isä Karl Edvard Lithenille. Hän nimittäin luopui paakarinurastaan ja kuoli Turun kaupungissa heinäkuussa 1895 "entisenä linnankirjanpitäjänä".

Itselläni ei tietääkseni ole mitään sukusiteitä em. henkilöihin, mutta tapaus on oivallinen esimerkki siitä, miten internet nopeuttaa sukututkimusta suunnattomasti.



3 kommenttia:

  1. Kappas, äitini äidin isä! Tunnettiin nimenomaan Jean Louis Lithéninä. Syntynyt Porissa 2.11.1861 [Piintilä – Junttila – Yli-Jama – Haikio – Suvut III, 2008]

    VastaaPoista
  2. Kiva, että teksti osuu joskus ns. kohdalleen. Onko sinulla tietoa, miksi hän käytti etunimiään tuossa muodossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksi, että Carl Axel Eberhard Lithen on äitini Kirstin äidin Dollyn, äidin Emilia (Mili)n isä. Carl Axelilla oli Helsingissä sekä Turussa yksityinen Lithenin kauppakoulu. Terv. Kiia Aaltonen

      Poista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus