analytics

Ruukkisuku Lönnqvist

Orijärven kaivoksen säilynyttä rakennuskantaa vuodelta 1839
Pienimuotoinen teemaviikkoni Kiskon Orijärven kaivossuvuista päättyy Lapin kylästä lähtöisiin olleeseen Lönnqvist-pesueeseen. Tämän suvun juuria voidaan seurata ainakin 1600-luvun loppupuolelle saakka, mutta lähtöhenkilöksi tässä esityksessä on otettu noin vuonna 1711 syntynyt Erik Christersson. Hänestä käytetään viimeistään 1740-luvulla sukunimeä Lönnqvist, joka välillä ilmestyy myös perheen asuman Lapin kylän puolikkaan augmenttitalon nimeksi rippikirjoihin.

Erikin ensimmäinen vaimo oli Grisilia Pehrsdotter, jonka syntymäajaksi Kiskon rippikirjan kertoo vuoden 1718.  Lähialueiden kastettujen luetteloista en ole onnistunut löytämään persoonallisen etunimen omannutta Grisiliaa enkä myöskään hänen vihkimistään Erikin kanssa. Ainakin Perniössä oli myöhemmin 1700-luvulla useita tämän nimisiä naisia, mutta siitä tiedosta ei ole ollut lisäapua tähän tapaukseen.

Grisilialla ja Erik Lönnqvistillä oli yhteensä yhdeksän lasta, joista taas viidellä oli omaa perhettä. Grisilia poistui tästä ajasta helmikuussa 1774 ja leski Erik reilut 20 vuotta myöhemmin. Puolikkaan augmentin isännyys oli jo aiemmin siirtynyt esikoispoika Danielille.

Alla oleva jälkeläistaulusto käsittää viisi sukupolvea Erikin ja Grisilian jälkeläisiä, mutta on hyvin vajavainen. Tämä Lönnqvist -suku ei nykytietojen valossa ole mitään sukua blogin kirjoittajalle, joten olen merkinnyt tietoja muistiin lähinnä yleisestä mielenkiinnosta Kiskoa kohtaan.


Taulu 1

I. Erik Lönnqvist. Syntynyt 1711 Kisko,Lapinkylä. Kuollut 1795 Kisko,Lapinkylä. Kiskon Lapinkylän augmentin puolen tilan isäntä isänsä Christer Christerssonin jälkeen. Ensimmäisen puolison, Grisilian kuoltua nai 11.10.1774 Marjaniemessä syntyneen Maria Johansdotterin. Hänen vanhempansa olivat Johan Johansson ja Lisa Olofsdotter - Lisa oli kotoisin Honkapyöliin Pamsin talosta. Tila esiintyy rippikirjoissa myös nimellä Lönnqvist. –Puoliso 1:o Grisilia. Syntynyt 1718. Kuollut 27.02.1774 Kisko, Lapinkylä. Grisilian sukuperä on tuntematon - Kiskon rippikirjan epäselvän merkinnän mukaan olisi syntynyt 1718. –Puoliso 2:o 11.10.1774 Kisko Brita Marialin. Syntynyt 16.07.1741 Kisko, Marjaniemi.
II Lapset
1: Daniel Lönnqvist. Syntynyt 1738 Kisko, Lapinkylä. Taulu 2.
1: Grisilia Lönnqvist. Syntynyt 19.09.1739 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 23.09.1739 Kisko.
1: Anna Lönnqvist. Syntynyt 17.11.1743 Kisko,Lapinkylä. Taulu 12.
1: Maria Lönnqvist. Syntynyt 08.08.1747 Kisko, Lapinkylä. Kuollut Vanhuuden heikkous 21.12.1824 Kosken tehdas. Taulu 26.
1: Kaisa. Syntynyt 02.04.1750 Kisko,Lapinkylä. Taulu 33.
1: Erik Lönnqvist. Syntynyt 25.11.1751 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 27.11.1751 Kisko. Kuollut 14.12.1751 Kisko,Lapinkylä.
1: Christina Lönnqvist. Syntynyt 07.08.1754 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 08.08.1754 Kisko. Kuollut 09.01.1763 Kisko,Lapinkylä.
1: Johan Lönnqvist. Syntynyt 01.04.1757 Kisko,Lapinkylä. Seppä. Taulu 35.
1: Erik Lönnqvist. Syntynyt 02.05.1760 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 04.05.1760 Kisko.
Taulu 2
(Taulusta 1)

II. Daniel Lönnqvist. Syntynyt 1738 Kisko, Lapinkylä. Kastettu 1738 Kisko. Isänsä jälkeen Kiskon Lapinkylän puolikkaan augmenttitilan isäntänä. Isä Taulu 1. –Puoliso 07.10.1766 Perniö Maria. Syntynyt 09.02.1746 Perniö. Talollisen tytär Perniön Saaren Vähätalosta (Lillgård). yntymäaika Kiskon rippikirjasta.
III Lapset
Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 10.10.1767 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 15.10.1767 Kisko. Piika. 1780-luvulla Lovisa oli piikana Kiskon Honkapyölin Pamsin rusthollissa.
Maria Lönnqvist. Syntynyt 24.12.1769 Kisko,Lapinkylä. Taulu 3.
Daniel Lönnqvist. Syntynyt 20.02.1772 Kisko,Lapinkylä. Taulu 6.
Johan Lönnqvist. Syntynyt 04.06.1774 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 05.06.1774 Kisko.
Isak Lönnqvist. Syntynyt 05.06.1777 Kisko,Lapinkylä. Torppari,ruukkityöläinen. Taulu 10.
Lisa Lönnqvist. Syntynyt 25.02.1780 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 27.02.1780 Kisko. –Puoliso 27.12.1812 Kisko Johan Eklund. Torppari. Torppari ja leskimies Pohjan pitäjästä.
Christer Lönnqvist. Syntynyt 03.08.1782 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 04.08.1782 Kisko.
Anna Stina Lönnqvist. Syntynyt 08.09.1786 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 10.09.1786 Kisko.
Taulu 3
(Taulusta 2)

III. Maria Lönnqvist. Syntynyt 24.12.1769 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 26.12.1769 Kisko. Isä Taulu 2. –Puoliso 24.10.1794 Kisko Johan Berg. Syntynyt 26.11.1767 Kisko,Orijärvi. Kastettu 27.11.1767 Kisko. Seppä. Työskenteli seppänä Kiskon Orijärven kaivoksilla, jossa myös asui perheineen. Myös hänen isänsä Johan Berg vanh. oli ollut seppänä kaivoksella.
IV Lapset
Anna Lovisa Berg. Syntynyt 13.08.1795 Kisko,Orijärvi. Kastettu 16.08.1795 Kisko.
Gustava Berg. Syntynyt 22.04.1798 Kisko,Orijärvi. Kastettu 22.04.1798 Kisko.
Lisa Berg. Syntynyt 07.08.1803 Kisko,Orijärvi. Kastettu 08.08.1803 Kisko.
Greta Sofia Berg. Syntynyt 07.07.1805 Kisko,Orijärvi. Taulu 4.
Eva Helena Berg. Syntynyt 16.04.1807 Kisko,Orijärvi. Kastettu 19.04.1807 Kisko.
Gustaf Sigfrid Berg. Syntynyt 11.05.1811 Kisko,Orijärvi. Kastettu 12.05.1811 Kisko.
Taulu 4
(Taulusta 3)

IV. Greta Sofia Berg. Syntynyt 07.07.1805 Kisko,Orijärvi. Kastettu 09.07.1805 Kisko. Mainitaan Ericin kihlatuksi vihittäessä, asui tuolloin Kiskon Orijärven kaivosyhteisössä. Vanhemmat Johan Berg ja vaimonsa Maria Lönnqvist. Maria oli kotoisin Kiskon Lapin kylästä, joka sijaitsee Aijalan kaivoksen läheisyydessä. Äiti Taulu 3. –Puoliso 28.09.1826 Kisko,Kirkonkylä Eric Harzell. Syntynyt 02.01.1803 Kisko,Kirkonkylä. Renki. Perhe asui Kirkonkylän Wikarsissa 1830-luvun alkupuolelle saakkaja sen jälkeen muuttivat Orijärven kaivosyhteisöön, jossa Eric toimi renkinä. Hän oli renki myös Wikarsissa ollessaan. ( i Eric Hartzell. Syntynyt 14.11.1779 Kisko,Kirkonkylä. Kuollut rintatauti 08.12.1832 Kisko,Kirkonkylä. tilallinen. Ä Helena Sandell. Syntynyt 11.12.1778 Kisko,Kirkonkylä.)
V Lapset
Carl Eric Harzell. Syntynyt 06.04.1827 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 08.04.1827 Kisko.
Johan Gustaf Harzell. Syntynyt 21.02.1829 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 22.02.1829 Kisko.
Gustava Carolina Harzell. Syntynyt 29.10.1832 Kisko.
Eva Elisabet Harzell. Syntynyt 18.05.1834 Kisko,Orijärvi.
Amanda Carolina Harzell. Syntynyt 11.02.1840 Kisko,Orijärvi. Piika. Taulu 5.
Christina Serafina Harzell. Syntynyt 16.09.1841 Kisko,Orijärvi.
Margareta Lovisa Harzell. Syntynyt 25.01.1844 Kisko,Orijärvi.
Maria Mathilda Harzell. Syntynyt 27.03.1847 Kisko,Orijärvi.
Taulu 5
(Taulusta 4)

V. Amanda Carolina Harzell. Syntynyt 11.02.1840 Kisko,Orijärvi. Piika. Piikana Puujärven Uusitalossa 1859. Äiti Taulu 4.
VI Lapset
Maria Lovisa Hartzell. Syntynyt 26.03.1859 Karjalohja,Puujärvi.
Taulu 6
(Taulusta 2)

III. Daniel Lönnqvist. Syntynyt 20.02.1772 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 23.02.1772 Kisko. Isä Taulu 2. Anna Lisa Berg. Syntynyt 28.06.1764 Kisko,Orijärvi. Kastettu 29.06.1764 Kisko. Isä Kiskon Orijärven kaivosrenki, myöhempi seppä Johan Zachrisson, äiti Maria Henriksdotter.
IV Lapset
Anna. Syntynyt 20.01.1793 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 21.01.1793 Kisko. Anna oli avioton lapsi, jonka äiti oli piika Maria Lappman. Äiti Maria Lappman. Piika. Oli piikana Kiskon Lapinkylän augmenttitilalla.
1: Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 18.09.1795 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 20.09.1795 Kisko. Kuollut 01.12.1795 Kisko.
1: Daniel Lönnqvist. Syntynyt 27.04.1799 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 28.04.1799 Kisko.
1: Johan Lönnqvist. Syntynyt 02.07.1800 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 04.07.1800 Kisko.
1: Carl Gustaf Lönnqvist. Syntynyt 02.08.1802 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 03.08.1802 Kisko.
1: Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 13.05.1806 Kisko,Lapinkylä. Piika. Taulu 7.
1: Isak Lönnqvist. Syntynyt 15.04.1808 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 15.04.1808 Kisko.
Taulu 7
(Taulusta 6)

IV. Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 13.05.1806 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 15.05.1806 Kisko. Piika. Lovisalla oli kolme aviotonta poikaa, joista ensimmäinen syntyi Kiskon Kaukurin Uotilassa, jossa Lovisa oli tuolloin piikana. abriel ja Carl pojat syntyivät Lapinkylässä. Isä Taulu 6. Michel Lång. Syntynyt 1833 Kiikala. Tarkk'ampuja. Tarkka-ampuja Turun pataljoonasta. Asui Kiskon Honkapyölin rusthhollissa vihkimisen aikaan ja muutti sieltä Lapinkylään. yntynyt Kiikalassa ja tullut Kiskoon Karjalohjalta.
V Lapset
Johan Gustaf Lönnqvist. Syntynyt 09.06.1829 Kisko,Kaukuri. Taulu 8.
Gabriel Wilhelm Lönnqvist. Syntynyt 27.03.1834 Kisko,Kaukuri. Renki. Taulu 9.
Carl Magnus Lönnqvist. Syntynyt 27.03.1840 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 29.03.1840 Kisko. Renki. Syntyi aviottomana lapsena Kiskon Lapinkylässä. 1850-luvun lopulla Viiarin kylän Pellin talon torpassa renkinä.
Taulu 8
(Taulusta 7)

V. Johan Gustaf Lönnqvist. Syntynyt 09.06.1829 Kisko,Kaukuri. Kastettu 11.06.1829 Kisko. Äiti Taulu 7. –Puoliso Engla Erika Mannström. Syntynyt 31.08.1835 Karjaa. Vanhemmat Henrik Mannström ja vaimonsa Johanna Elisabet Grönholm.
VI Lapset
Johan Berndt Lönnqvist. Syntynyt 05.10.1855 Pohja.
Erika Wilhelmina Lönnqvist. Syntynyt 18.04.1858 Karjaa, Nyby.
Taulu 9
(Taulusta 7)

V. Gabriel Wilhelm Lönnqvist. Syntynyt 27.03.1834 Kisko,Kaukuri. Kastettu 28.03.1834 Kisko. Renki. Vihille mennessään vuonna 1856 oli Kiskon Haapaniemessä myllärin renkinä. Viimeistään 1870-luvun alussa Marjaniemessä torpparina. Äiti Taulu 7. –Puoliso 16.10.1856 Kisko Engla Gustava Lindström. Syntynyt 30.06.1830 Kisko,Kajala. Kastettu 01.07.1830 Kisko. Isä Erik Eriksson Lindström oli ollut töissä Kiskon Orijärven kaivoksilla, mutta Englan syntyessä vuonna 1830 perhe asui Kajalan kylän Kuljun torpassa. Englan äidin, Sofian, vanhemmat olivat Jylyssä asuneet pitäjänpuuseppä Isak Wikstedt ja vaimonsa Sofia Leiman.
VI Lapset
Evert Alexander. Syntynyt 30.01.1874 Kisko, Marjaniemi.
Taulu 10
(Taulusta 2)

III. Isak Lönnqvist. Syntynyt 05.06.1777 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 07.06.1777 Kisko. Torppari,ruukkityöläinen. Työskenteli Kiskon Orijärven kaivoksilla 1800-luvun alkuvuosina,mutta viimeistään 1820-luvulla muutti torppariksi Lapinkylän Lönnqvistin talon maille, josta suku oli kotoisin. 1850-luvulla mainitaan itsellisenä Lapinkylässä. Isä Taulu 2. –Puoliso 09.11.1800 Kisko Anna Maria. Syntynyt 1780. Kuollut 10.09.1857 Kisko,Lapinkylä. Kiskon rippikirjan mukaan olisi syntynyt 1780. Luultavasti kotoiisin Kosken tehtaalta. uolinaika rippikirjasta.
IV Lapset
Johan Gustav Lönnqvist. Syntynyt 20.07.1801 Kisko,Orijärvi. Kastettu 21.07.1801 Kisko.
Jacob Lönnqvist. Syntynyt 20.07.1801 Kisko,Orijärvi. Kastettu 21.07.1801 Kisko. Kuollut 28.07.1801 Kisko.
Isak Lönnqvist. Syntynyt 24.11.1803 Kisko,Orijärvi. Lampuoti. Taulu 11.
Carl Magnus Lönnqvist. Syntynyt 04.11.1806 Kisko,Orijärvi. Kastettu 05.11.1806 Kisko.
Anna Maria Lönnqvist. Syntynyt 23.04.1810 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 25.04.1810 Kisko.
Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 24.05.1813 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 27.05.1813 Kisko.
Carl Fredrik Lönnqvist. Syntynyt 17.12.1816 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 18.12.1816 Kisko. Renki. Mainitaan 1840-luvun alussa Pohjan pitäjän Qvarnbyssä puuseppä Pihlströmin lesken renkinä.
Peter Adolf Lönnqvist. Syntynyt 27.03.1820 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 29.03.1820 Kisko.
Alexander Lönnqvist. Syntynyt 31.07.1821 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 01.08.1821 Kisko.
Stina Lisa Lönnqvist. Syntynyt 09.08.1825 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 12.08.1825 Kisko. Kuollut 19.09.1825 Kisko,Lapinkylä.
Taulu 11
(Taulusta 10)

IV. Isak Lönnqvist. Syntynyt 24.11.1803 Kisko,Orijärvi. Kastettu 25.11.1803 Kisko. Lampuoti. Pohjan pitäjän Qvarnbyn talon lampuoti vaimonsa edellisen miehenjälkeen. Isä Taulu 10. –Puoliso 14.07.1831 Pohja Christina Pihlström. Syntynyt 03.08.1789 Pohja,Pehrsböle. Syntymäaika ja paikka Pohjan rippikirjasta. Oli ollut aiemmin aviossa Qvarnbyn lampuoti Michel Qvarnströminkanssa, joka kuoli 18.6.1829 rintakuumeeseen noin 50-vuotiaana. Tästä aviosta olivat rippikirjan mukaan elossa vuonna 1845 seuraaavat lapset; tina Lisa, s. 1817 ustaf Adolf, s. 1819 nders Johan, s. 1824 ustava Vilhelmina, s. 1827.
V Lapset
Maria Lovisa Lönnqvist. Syntynyt 07.09.1833 Pohja,Qvarnby.
Taulu 12
(Taulusta 1)

II. Anna Lönnqvist. Syntynyt 17.11.1743 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 18.11.1743 Kisko. Isä Taulu 1. –Puoliso 22.10.1765 Kisko Elias. Syntynyt 10.02.1744 Kisko,Liipola. Kastettu 12.02.1744 Kisko. Torppari,talollinen. Torppari Kiskon Liipolasta. Viimeistään 1770-luvulta Haapaniemenn säteritilan lampuoti.

Vanhemmat Liipolan kylässä asuneet Johan Matsson ja Maria Michelsdotter. Heidät oli vihitty 29.9.1727.

III Lapset
Daniel. Syntynyt 01.10.1766 Kisko,Liipola. Kastettu 04.10.1766 Kisko. Lampuoti. Kiskon Haapaniemen säteritalon lampuoti 1700-1800 -lukujen vaihteessa. –Puoliso 10.10.1793 Kisko Stina. Syntynyt 13.07.1770 Kisko,Kaukuri. Kastettu 15.07.1770 Kisko. Stina oli kotoisin Kiskon Kaukurin kylän Mustan talosta.
Christian. Syntynyt 27.07.1768 Kisko,Liipola. Kastettu 30.07.1768 Kisko.
Elias. Syntynyt 10.11.1769 Kisko,Liipola. Kastettu 12.11.1769 Kisko. Syntyi Kiskon Liipolan kylässä. Kummit Kiskon mylläri Erik Eriksson ja vaimonsa Anna Johansdottr, Anders Andersson, Carl Hammarberg ja nuori renki Peter Michellson, Langilan emäntä Lisa Michelsdotter ja Liipolan Anna Christersdotter sekä piika Maria Matsdotter.
Lovisa. Syntynyt 07.12.1772 Kisko,Haapaniemi. Kuollut Halvaus 23.11.1841. Taulu 13.
Christiernus. Syntynyt 19.02.1775 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 20.02.1775 Kisko.
Erik. Syntynyt 02.05.1780 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 04.05.1780 Kisko.
Christina Lindstedt. Syntynyt 02.08.1785 Kisko,Haapaniemi. Taulu 18.
Taulu 13
(Taulusta 12)

III. Lovisa. Syntynyt 07.12.1772 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 10.12.1772 Kisko. Kuollut Halvaus 23.11.1841. Haudattu 12.12.1841 Perniö, Kosken tehdas. Kosken tehtaan rippikirjoissa syntymäpäivänä 4.12.1772. Äiti Taulu 12. –Puoliso 02.10.1794 Kisko Michel. Syntynyt 13.07.1765 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 01.08.1839 Perniö, Kosken tehdas. Torppari. Perniön Kosken tehtaan Hästhagan torppari.

Mainitaan 1830-luvun rippikirjoissa kirkonvaivaisena.

IV Lapset
Johannes. Syntynyt 26.07.1795 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut Hinkuyskä 04.09.1795 Perniö, Kosken tehdas.
Lovisa. Syntynyt 01.02.1797 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut Hermokuume 11.04.1809 Perniö, Kosken tehdas.
Daniel. Syntynyt 03.04.1799 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut Rokko 03.03.1800 Perniö, Kosken tehdas.
Carl Magnus. Syntynyt 08.01.1801 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut tuntematon sairaus 16.01.1801 Perniö, Kosken tehdas.
Elias Lindstedt. Syntynyt 11.09.1802 Perniö, Kosken tehdas. Torppari. Taulu 14.
Gustaf. Syntynyt 06.08.1806 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut tuntematon 11.08.1806 Perniö, Kosken tehdas.
Gustaf. Syntynyt 12.01.1808 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut Hermokuume 12.04.1809 Perniö, Kosken tehdas.
Johan Gustaf Lindstedt. Syntynyt 25.10.1810 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 08.05.1856 Perniö, Kosken tehdas. Ruukkityöläinen. Taulu 16.
Gustafva Lindstedt. Syntynyt 23.10.1814 Perniö, Kosken tehdas. Taulu 17.
Taulu 14
(Taulusta 13)

IV. Elias Lindstedt. Syntynyt 11.09.1802 Perniö, Kosken tehdas. Torppari. Torpparina Perniön Kosken tehtaalla isänsä tavoin.

Käytti sukunimeä Lindstedt. Äiti Taulu 13. –Puoliso 30.12.1830 Perniö, Kosken tehdas Hedvig Vilen. Syntynyt 19.05.1807 Perniö, Kosken tehdas.

V Lapset
Vendla Gustava Lindstedt. Syntynyt 28.12.1831 Perniö, Kosken tehdas. –Puoliso 08.11.1859 Perniö, Kosken tehdas Gustaf Harberg. Renki. Vihkimisen aikaan vuonna 1859 Gustaf oli renkinä Perniön Haarlassa.
Johan Gustaf Lindstedt. Syntynyt 1834 Perniö, Kosken tehdas.
Carl Lindstedt. Syntynyt 27.04.1839 Perniö, Kosken tehdas. Taulu 15.
Edla Mathilda Lindstedt. Syntynyt 07.09.1843 Perniö, Kosken tehdas. –Puoliso Frans Viktor Uggeldahl. Syntynyt 29.01.1847 Kosken tehdas. Kastettu 30.01.1847 Kosken tehdas. Ruukkityöläinen. Työskenteli Perniön Kosken ruukilla 1860-luvulta lähtien.

Vanhemmat massamestari Daniel U. ja vaimonsa Stina Kaisa Forsten.
Wilhelmina Charlotta Lindstedt. Syntynyt 1848 Perniö, Kosken tehdas.
Taulu 15
(Taulusta 14)

V. Carl Lindstedt. Syntynyt 27.04.1839 Perniö, Kosken tehdas. Isä Taulu 14. –Puoliso 05.11.1861 Kisko Engla Lindström. Syntynyt 20.08.1841 Kisko, Haapaniemi. Isä Kiskon Haapaniemen lampuoti ja pitäjän kuudennusmies Gabriel Lindström, äiti Stina Forsten.
VI Lapset
Augusta Vilhelmina Lindstedt. Syntynyt 17.01.1863 Perniö, Kosken tehdas.
Karl Vilhelm Lindstedt. Syntynyt 26.07.1865 Perniö, Kosken tehdas.
Olga Maria Lindstedt. Syntynyt 24.07.1868 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 06.08.1868 Perniö, Kosken tehdas.
Julia Mathilda Lindstedt. Syntynyt 12.10.1869 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 1870 Perniö, Kosken tehdas.
Johan Axel Lindstedt. Syntynyt 1871 Perniö, Kosken tehdas. Etunimi hieman epävarma tulkinta rippikirjasta.
Taulu 16
(Taulusta 13)

IV. Johan Gustaf Lindstedt. Syntynyt 25.10.1810 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 08.05.1856 Perniö, Kosken tehdas. Ruukkityöläinen. Työskenteli ainakin 1830-luvulta lähtien Perniön Kosken tehtaalla / ruukilla. Äiti Taulu 13. –Puoliso 1:o 20.05.1845 Perniö, Kosken tehdas Agatha Gröndahl. Syntynyt 23.05.1805 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut Rintatauti 09.09.1852 Perniö, Kosken tehdas. –Puoliso 2:o Henrika Nyberg. Syntynyt 18.02.1821 Nummi, Huhti. Muonatorppari Karl Nybergin tytär Nummen Huhdin kylästä.

Ei ilmeisesti ollut aviossa Johan Gustaf Lindstedtin kanssa, vaikka heillä olikin kaksi lasta.

V Lapset
1: Gustaf Lindstedt. Syntynyt 26.04.1846 Perniö, Kosken tehdas. Kuollut 16.05.1846 Perniö, Kosken tehdas.
2: Henrika Emelie Lindstedt. Syntynyt 09.11.1853 Perniö, Kosken tehdas.
2: Gustaf Lindstedt. Syntynyt 26.04.1856 Perniö, Kosken tehdas.
Taulu 17
(Taulusta 13)

IV. Gustafva Lindstedt. Syntynyt 23.10.1814 Perniö, Kosken tehdas. Kiskon rippikirjoissa syntymäkuukautena marraskuu. Äiti Taulu 13. –Puoliso 29.12.1844 Kisko Gustaf Henric God. Syntynyt 09.09.1813 Karjaa. Torppari. Isän Jonas God oli Kiskon Aijalan rusthollin torppari, joka oli syntynyt Pohjan pitäjässä ja asunut myös Karjaalla.
V Lapset
Wendla Gustava God. Syntynyt 31.07.1845 Kisko, Aijala.
Carl Gustaf God. Syntynyt 27.01.1847 Kisko, Aijala.
Eva Mathilda God. Syntynyt 12.12.1848 Kisko, Aijala.
Taulu 18
(Taulusta 12)

III. Christina Lindstedt. Syntynyt 02.08.1785 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 03.08.1785 Kisko. Äiti Taulu 12. –Puoliso 11.10.1804 Kisko Erik Johan Åkerfeldt. Syntynyt 14.12.1779 Kisko,Orijärvi. Kastettu 15.12.1779 Kisko. Ruukkityöläinen. Oli töissä sukulaistensa tavoin Kiskon Orijärven kaivoksilla, missä myös asui perheineen. ( i Anders Åkerfeldt. Syntynyt 1744 Pohja. Ruukkityöläinen. Ä Märta. Syntynyt 1746 Karjaa.)
IV Lapset
Anders Johan Åkerfeldt. Syntynyt 29.04.1802 Kisko,Orijärvi. Taulu 19.
Lena Kaisa Åkerfeldt. Syntynyt 29.04.1802 Kisko,Orijärvi. Taulu 20.
Erik Johan Åkerfeldt. Syntynyt 08.10.1805 Kisko,Orijärvi. Ruukkityöläinen. Taulu 21.
Elias Åkerfeldt. Syntynyt 25.09.1807 Kisko,Orijärvi. Kastettu 26.09.1807 Kisko. Kuollut 29.09.1807 Kisko,Orijärvi.
Christian Åkerfeldt. Syntynyt 08.10.1808 Kisko,Orijärvi. Muonatorppari. Taulu 22.
Carl Henric Åkerfeldt. Syntynyt 13.02.1812 Kisko,Orijärvi. Ruukkirenki. Taulu 23.
Eva Stina Åkerfeldt. Syntynyt 21.04.1815 Kisko,Orijärvi. Taulu 24.
Anders Gustaf Åkerfeldt. Syntynyt 01.04.1817 Kisko,Orijärvi. Kastettu 03.04.1817 Kisko.
Anna Greta Åkerfeldt. Syntynyt 21.03.1820 Kisko,Orijärvi. Kastettu 22.03.1820 Kisko.
Lars Åkerfeldt. Syntynyt 03.08.1821 Kisko,Orijärvi. Ruukkityöläinen. Taulu 25.
Emanuel Åkerfeldt. Syntynyt 08.02.1824 Kisko,Orijärvi. Kastettu 08.02.1824 Kisko.
Anna Lisa Åkerfeldt. Syntynyt 16.06.1826 Kisko,Orijärvi. Kastettu 18.06.1826 Kisko.
Taulu 19
(Taulusta 18)

IV. Anders Johan Åkerfeldt. Syntynyt 29.04.1802 Kisko,Orijärvi. Kastettu 29.04.1802 Kisko. Äiti Taulu 18. –Puoliso Eva. Syntynyt 27.04.1805 Kiikala. Syntymäaika ja paikka Kiskon rippikirjasta.
V Lapset
Anders Johan Åkerfeldt. Syntynyt 16.07.1832 Kisko,Orijärvi. Kastettu 17.07.1832 Kisko.
Karl Henrik Åkerfeldt. Syntynyt 20.01.1835 Kisko,Orijärvi. Kastettu 21.01.1835 Kisko.
Carolina Åkerfeldt. Syntynyt 27.09.1837 Kisko,Orijärvi. Kastettu 28.09.1837 Kisko. –Puoliso 17.11.1859 Kisko Carl Eric Nässling. Syntynyt 05.07.1838 Kisko,Orijärvi. Kastettu 08.07.1838 Kisko. Vanhemmat Kiskon Orijärven kaivokselta renki Johan N. ja vaimonsa Lovisa N. Johan oli kotoisin Pohjan pitäjästä ja äiti Lovisa Karjalohjalta.
Taulu 20
(Taulusta 18)

IV. Lena Kaisa Åkerfeldt. Syntynyt 29.04.1802 Kisko,Orijärvi. Kastettu 29.04.1802 Kisko. Äiti Taulu 18. –Puoliso 18.05.1834 Kisko Anders Tamm. Syntynyt 15.04.1804 Kisko,Orijärvi. Kastettu 15.04.1804 Kisko. Ruukkityöläinen. Työskenteli ja asui Kiskon Orijärven ruukilla. anhemmat kaivosrenki Johan Tamm ja vaimonsa Juliana Grönstedt. ndersin ensimmäinen puoliso oli ollut Albertina Dahlström.
V Lapset
Anton Tamm. Syntynyt 11.03.1835 Kisko,Orijärvi. Kastettu 12.03.1835 Kisko.
Alexander Tamm. Syntynyt 11.03.1835 Kisko,Orijärvi. Kastettu 12.03.1835 Kisko.
Anders Tamm. Syntynyt 13.08.1839 Kisko,Orijärvi. Kastettu 14.08.1839 Kisko.
Gustava Tamm. Syntynyt 11.11.1841 Kisko,Orijärvi. Kastettu 12.11.1841 Kisko.
Taulu 21
(Taulusta 18)

IV. Erik Johan Åkerfeldt. Syntynyt 08.10.1805 Kisko,Orijärvi. Kastettu 09.10.1805 Kisko. Ruukkityöläinen. Työskenteli Kiskon Orijärven kaivoksilla isänsä tavoin. Äiti Taulu 18. –Puoliso 09.10.1838 Suomusjärvi Christina. Syntynyt 14.09.1814 Suomusjärvi,Salittu. Kastettu 16.09.1814 Suomusjärvi. ( i Johannes Spof. Syntynyt 20.02.1780 Suomusjärvi, Salittu. Torppari. Ä Ulrica Fiellberg. Syntynyt 19.01.1784 Suomusjärvi,Laidike.)
V Lapset
Carl Gustaf Åkerfeldt. Syntynyt 01.11.1839 Kisko,Orijärvi. Kastettu 03.11.1839 Kisko. –Puoliso 03.10.1861 Kisko,Orijärvi,Ruukki Amanda Lovisa Berg. Syntynyt 27.12.1842 Kisko,Orijärvi. Kastettu 29.12.1842 Kisko. Amandan vanhemmat olivat myös työssä Orijärven ruukilla.
Wilhelmina Åkerfeldt. Syntynyt 28.12.1841 Kisko,Orijärvi. Kastettu 30.12.1841 Kisko.
Taulu 22
(Taulusta 18)

IV. Christian Åkerfeldt. Syntynyt 08.10.1808 Kisko,Orijärvi. Kastettu 09.10.1808 Kisko. Muonatorppari. Mustion ruukin torppari ja itsellinen vuosien 1837-1842 välillä. Karjalohjan Tallaan kylän Ylitalon muonatorpparina ainakin 1845-luvulla.

Karjaan Nybyn kartanon muonatorpparina 1850-alussa. Muutti Karjalohjalle 1856. Äiti Taulu 18. –Puoliso 29.01.1837 Mustio Eva Stina Prål. Syntynyt 22.05.1808 Mustio. Sotilas J. Pråhlin tytär Mustion Mölnarbystä.

Oli ollut naimisissa torppari Carl Magnus Knapströmin kanssa. Heidät oli vihitty 29.12.1826. Myöhemmin Mustion ruukilla sahurina työskennellyt Carl Magnus kuoli rokkoon 13.6.1833.

V Lapset
Eva Vilhelmina Åkerfeldt. Syntynyt 22.05.1837 Mustio.
Johan Fridol Åkerfeldt. Syntynyt 09.09.1839 Mustio. Kuollut 16.09.1840 Mustio.
Engla Gustava Åkerfeldt. Syntynyt 27.08.1840 Mustio. piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1861 oli piikana Karjalohjan Kärkelän ruukilla. –Puoliso 21.11.1861 Karjalohja Vihkiminen löytyy sekä Karjalohjan että Mustion vihittyjen luettelosta. Henrik Johan Olin. Syntynyt 27.07.1834 Kisko, Toija. renki. Mustion vihittyjen luettelon mukaan oli Kiskon Mommolan kartanon renkivouti, mutta Kiskon rippikirjan mukaan oli tavallinen renki.

Henrik Johanin isä Henrik Olin oli ollut Sammatin Haarjärven Nikun talollisena ainakin vuosina 1829-37, kunnes muutti torppariksi Kiskon Toijan Ilvekseen. ( i Henrik Olin. Syntynyt 11.09.1794 Sammatti, Haarjärvi, Niku. Talollinen, torppari. Ä Stina Lisa Lindroos. Syntynyt 08.09.1805 Kisko,Viiari.)
Edla Sofia Åkerfeldt. Syntynyt 24.11.1842 Mustio. Kuollut rintatauti 12.12.1842 Mustio.
Carl August Åkerfeldt. Syntynyt 1829. Kuollut 05.01.1843 Mustio.
Taulu 23
(Taulusta 18)

IV. Carl Henric Åkerfeldt. Syntynyt 13.02.1812 Kisko,Orijärvi. Kastettu 16.02.1812 Kisko. Ruukkirenki. Sukunsa muiden miesten tavoin työskenteli Kiskon Orijärven kaivoksilla. Vuonna 1840 mainitaan vihittyjen luettelossa ruukkimiesten vanhimmaksi. Äiti Taulu 18. –Puoliso 1:o 29.12.1844 Kisko Anna Sofia Lindström. Syntynyt 04.12.1816. Isä Kiskon Haapaniemen säteritalon lampuoti ja kirkon kuudennusmies Gabriel L. Rippikirjan mukaan olisi syntynyt Haapaniemessä, mutta kastettujen luettelosta Anna Sofia ei löydy. Edla Magdalena Stark. Syntynyt 13.06.1821 Turku,Suom. srk. Kastettu 16.06.1821 Turku. Kuollut lapsivuode 23.01.1841 Kisko,Orijärvi. Syntyi Turun suomalaisessa seurakunnassa aviottomana lapsena piiika Stina Simonsdotterille. Tuli kasvattityttäreksi Kiskon Orijärvelle.
V Lapset
2: Edla Carolina Åkerfeldt. Syntynyt 22.01.1841 Kisko,Orijärvi. Kastettu 24.01.1841 Kisko.
1: Engla Sofia Åkerfeldt. Syntynyt 29.10.1845 Kisko,Orijärvi. Kastettu 30.10.1845 Kisko. –Puoliso 31.10.1867 Kisko Johan Berndt Rajalin. Syntynyt 24.07.1843 Kosken tehdas.
1: Gustaf Adolf Åkerfeldt. Syntynyt 17.12.1847 Kisko,Orijärvi. Kastettu 19.12.1847 Kisko.
1: Karl Johan Åkerfeldt. Syntynyt 21.06.1850 Kisko,Orijärvi. Kastettu 23.06.1850 Kisko.
Taulu 24
(Taulusta 18)

IV. Eva Stina Åkerfeldt. Syntynyt 21.04.1815 Kisko,Orijärvi. Kastettu 22.04.1815 Kisko. Äiti Taulu 18. –Puoliso 11.12.1845 Kisko Erik Emanuel. Syntynyt 18.05.1823 Kisko,Orijärvi. Kastettu 19.05.1823 Kisko. Isä Kiskon Orijärven kaivoksen renki Anders Eriksson, äiti Lisa Modig. rik Emanuel oli isänsä tavoin töissä kaivoksella.
V Lapset
Edla Gustava. Syntynyt 18.09.1848 Kisko,Orijärvi. Kastettu 20.09.1848 Kisko.
Karl Gustaf. Syntynyt 14.09.1852 Kisko,Orijärvi. Kastettu 17.09.1852 Kisko.
Taulu 25
(Taulusta 18)

IV. Lars Åkerfeldt. Syntynyt 03.08.1821 Kisko,Orijärvi. Kastettu 05.08.1821 Kisko. Ruukkityöläinen. Sukunsa muiden miesten tavoin asui ja työskenteli Kiskon Orijärven ruukilla. Äiti Taulu 18. –Puoliso 03.02.1853 Kisko Johanna. Syntynyt 21.03.1829 Kisko,Jyly. Kastettu 22.03.1829 Kisko. Johannan vuonna 1837 syntynyt veli Israel käytti sukunimeä Rautell. ( i Israel. Syntynyt 04.12.1802 Kisko,Jyly. Torppari. Ä Maija Greta Trogen. Syntynyt 24.11.1803 Kisko,Orijärvi.)
V Lapset
Johan Edvard Åkerfeldt. Syntynyt 01.02.1854 Kisko,Orijärvi.
Taulu 26
(Taulusta 1)

II. Maria Lönnqvist. Syntynyt 08.08.1747 Kisko, Lapinkylä. Kastettu 13.08.1747 Kisko. Kuollut Vanhuuden heikkous 21.12.1824 Kosken tehdas. Isä Taulu 1. –Puoliso 28.12.1773 Kosken tehdas Carl Nordström. Syntynyt 09.06.1751. Kuollut Vanhuuden heikkous 23.12.1833 Kosken tehdas. Knivsmed. Työskenteli seppänä Perniössä sijainneella Kosken tehtaalla.
III Lapset
Maja Lisa Nordström. Syntynyt 06.04.1774 Kosken tehdas.
Carl Johan Nordström. Syntynyt 03.04.1776 Kosken tehdas. Kuollut Vanhuus 03.05.1855 Pohja, Brödtorp. Seppä;muonatorppari. Taulu 27.
Gustaf Nordström. Syntynyt 06.10.1778 Kosken tehdas. Kuollut Lavantauti 14.05.1856 Kosken tehdas. Seppä. Taulu 28.
Emanuel Nordström. Syntynyt 05.06.1781 Kosken tehdas. Kuollut Hukkunut 19.09.1815 Kisko, Mommola. Seppä. Taulu 31.
Anna Brita Nordström. Syntynyt 04.04.1784 Kosken tehdas.
Stina Kaisa Nordström. Syntynyt 19.10.1786 Kosken tehdas. Kuollut Tuntematon lastensairaus 03.12.1786 Kosken tehdas.
Lena Greta Nordström. Syntynyt 04.07.1788 Kosken tehdas. Taulu 32.
Taulu 27
(Taulusta 26)

III. Carl Johan Nordström. Syntynyt 03.04.1776 Kosken tehdas. Kuollut Vanhuus 03.05.1855 Pohja, Brödtorp. Haudattu 13.05.1855 Pohja. Työskenteli isänsä tavoin seppänä Kosken tehtaalla, Perniössä.

Muutti sieltä perheineen Pohjan pitäjän Fiskarsin ruukille vuonna 1819.

Sieltä Trädbollstadin rusthollin muonatorppariksi ja edelleen Brödtorpiin, missä myös kuoli. Seppä;muonatorppari. Äiti Taulu 26. –Puoliso 20.10.1799 Kosken tehdas Stina Kaisa Löfberg. Syntynyt 06.12.1778 Kosken tehdas. Kuollut Halvaus 30.01.1836 Pohja, Trädbollstad. Haudattu 14.02.1836 Pohja. Isä klensmed Johan Löfberg, äiti Greta Lisa Krej.

IV Lapset
Maja Lisa Nordström. Syntynyt 02.02.1801 Kosken tehdas.
Greta Lovisa Nordström. Syntynyt 23.09.1803 Kosken tehdas.
Anna Sofia Nordström. Syntynyt 10.10.1807 Kosken tehdas.
Gustaf Adolf Nordström. Syntynyt 22.04.1811 Kosken tehdas.
Johan Nordström. Syntynyt 12.06.1814 Kosken tehdas.
Engla Nordström. Syntynyt 12.07.1817 Kosken tehdas.
Taulu 28
(Taulusta 26)

III. Gustaf Nordström. Syntynyt 06.10.1778 Kosken tehdas. Kuollut Lavantauti 14.05.1856 Kosken tehdas. Seppä. Toimi seppänä Perniön Kosken ruukilla, jossa myös asui perheineen.

Vanhemmalla iällä ruukin palovahtina.

Vanhemmat knifsmed Carl N. ja Maria Lönnqvist. Äiti Taulu 26. –Puoliso 1:o 12.10.1806 Kosken ruukki Lena Boström. Syntynyt 16.10.1785 Karjalohja, Kärkelä. Kastettu 19.10.1785 Karjalohja. Kuollut lapsivuode 28.04.1828 Perniö,Kosken ruukki. Haudattu 04.05.1828 Perniö. ( i Johan Boström. Syntynyt 1753. Kuollut vanhuuden heikkous 10.05.1837 Perniö,Kosken ruukki. Sulattaja. Ä Anna. Syntynyt 08.12.1756 Kisko,Kirkonkylä. Kuollut vanhuuden heikkous 13.01.1838 Perniö,Kosken ruukki.) –Puoliso 2:o 15.06.1829 Kosken tehdas Maria. Syntynyt 31.10.1782 Kemiö, Påvalsby, Mellangård. Isä Kemiön Påvalsbyn Mellangårdin isäntä Erik Gabrielsson, äiti Lena Johansdotter.

Oli Perniön Kosken tehtaalla piikana mennessään naimisiin leski Gustaf Nordströmin kanssa.

IV Lapset
1: Johan Gustaf Nordström. Syntynyt 12.10.1807 Perniö,Kosken ruukki. Kastettu 14.10.1807 Kosken ruukki. Ruukkityöläinen. Työskenteli Perniön Kosken ruukilla.
1: Gustaf Nordström. Syntynyt 04.11.1809 Perniö,Kosken ruukki. Kastettu 06.11.1809 Kosken ruukki.
1: Eva Nordström. Syntynyt 11.08.1812 Perniö,Kosken ruukki. Kastettu 12.08.1812 Kosken ruukki.
1: Lena Greta Nordström. Syntynyt 07.08.1815 Kosken tehdas. Taulu 29.
1: Carl Nordström. Syntynyt 06.08.1818 Perniö,Kosken ruukki. Kastettu 09.08.1818 Kosken ruukki.
1: Erica Wilhelmina Nordström. Syntynyt 17.05.1824 Perniö,Kosken ruukki. Piika. Taulu 30.
Taulu 29
(Taulusta 28)

IV. Lena Greta Nordström. Syntynyt 07.08.1815 Kosken tehdas. Kastettu 07.08.1815 Kosken ruukki. Isä Taulu 28. –Puoliso 03.11.1842 Kosken tehdas Carl Grönlund. Syntynyt 20.03.1818 Perniö, Melkkilä, Nummen torppa. Renki, työmies. Vihkimisen aikaan 1842 oli renkinä Perniön Lupajalla.

Oli syntynyt Melkkilän kartanon Nummen torpassa.

Vuonna 1846 Perniön Haarlassa ja 1854 Finnängissä muonatorpparina. Vuonna 1851 Kirjakkalan ruukilla päivätyöläisenä.

V Lapset
Gustaf Wilhelm Grönlund. Syntynyt 04.09.1846 Perniö, Haarla.
Erika Charlotta Grönlund. Syntynyt 07.08.1851 Kirjakkala.
Amanda Mathilda Grönlund. Syntynyt 19.08.1854 Perniö, Finnäng.
Taulu 30
(Taulusta 28)

IV. Erica Wilhelmina Nordström. Syntynyt 17.05.1824 Perniö,Kosken ruukki. Kastettu 18.05.1824 Kosken ruukki. Piika. Oli vihkimisen aikaan piikana Tenholassa.

Hänellä oli kaksi aviotonta lasta ennen avioitumista Höökin kanssa. Isä Taulu 28. –Puoliso 1:o 22.11.1859 Kosken ruukki Johan Gustaf Höök. Syntynyt 24.09.1827 Kosken ruukki. Kastettu 27.09.1827 Kosken ruukki. Ruukkityöläinen. Isä Johan Gustaf Höök ja äiti Maria Christina Rajalin. yöskenteli Perniön Kosken ruukilla renkinä. eskimies mennessään naimisiin Erikan kanssa.

V Lapset
Mathilda Wilhelmina Nordström. Syntynyt 05.02.1849 Uskela.
Johan Wilhelm Nordström. Syntynyt 1853 Kosken tehdas.
1: Olga Maria Höök. Syntynyt 22.11.1859 Kosken ruukki,Tenhola.
1: Erika Emelie Höök. Syntynyt 07.09.1862 Kosken ruukki,Tenhola. Kastettu 08.09.1862 Kosken ruukki.
1: Amanda Sofia Höök. Syntynyt 07.09.1862 Kosken ruukki,Tenhola. Kastettu 08.09.1862 Kosken ruukki.
1: Anna Charlotta Höök. Syntynyt 17.01.1866 Kosken ruukki,Tenhola. Kastettu 19.01.1866 Kosken ruukki.
Taulu 31
(Taulusta 26)

III. Emanuel Nordström. Syntynyt 05.06.1781 Kosken tehdas. Kuollut Hukkunut 19.09.1815 Kisko, Mommola. Isänsä ja monien muiden sukulaistensa tavoin työskenteli seppänä Perniön Kosken tehtaalla. Seppä. Äiti Taulu 26. –Puoliso 1:o 06.10.1805 Tenhola Christina Lönnqvist. Leskivaimo Tenholan Kelkkalasta.

Kuollut ennen vuotta 1809, koska tuolloin Emanuel N. on jo uusissa naimisissa. –Puoliso 2:o noin 1808 Maria Ehrman. Syntynyt 1774. Kiskon rippikirjassa 1814-1820, Uudenmaan puoli, sivu 8, on Marian syntymävuodeksi merkitty 1774. Tätä ennen syntymävuosi puuttuu kirjoista.

Muutti Toijan Mommolasta Lapinkylään miehensä kuoltua tapaturmaisesti.

IV Lapset
1: Carl Gustaf Nordström. Syntynyt 23.03.1806 Kosken tehdas.
2: Anna Maria Nordström. Syntynyt 16.11.1809 Toija, Mommola.
2: Eva Nordström. Syntynyt 10.09.1812 Toija, Mommola. Kuollut 28.12.1812 Toija, Mommola.
Taulu 32
(Taulusta 26)

III. Lena Greta Nordström. Syntynyt 04.07.1788 Kosken tehdas. Äiti Taulu 26. –Puoliso 15.02.1811 Perniö Carl Johan. Syntynyt 06.09.1788 Perniö, Pappila. Renkivouti. Isänsä tavoin työskenteli Perniön Pappilassa renkivoutina.

Isä Johan Eriksson, äiti Maria Abramsdotter.

IV Lapset
Maja Lisa. Syntynyt 31.03.1811 Perniö, Pappila. Kuollut 01.11.1816 Perniö, Pappila.
Ulrika Lovisa. Syntynyt 04.07.1813 Perniö, Pappila.
Agata Johanna. Syntynyt 17.12.1815 Perniö, Pappila. Kuollut 11.08.1816 Perniö, Pappila.
Eva Charlotta. Syntynyt 11.10.1817 Perniö, Pappila. Kuollut 22.10.1817 Perniö, Pappila.
Johan Gustaf. Syntynyt 08.01.1819 Perniö, Pappila.
Taulu 33
(Taulusta 1)

II. Kaisa. Syntynyt 02.04.1750 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 04.04.1750 Kisko. Isä Taulu 1. –Puoliso 01.09.1780 Kisko Johan Lide. Syntynyt 1757. Renki. Työskenteli renkinä ainakin Kiskon Lapinkylän rusthollissa ja Kavaston puustellissa.
III Lapset
Johan Lide. Syntynyt 13.10.1781 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 14.10.1781 Kisko.
Daniel Lindstedt. Syntynyt 01.04.1784 Kisko,Kavasto. Kuollut onnettomuus 06.04.1823 Kisko,Orijärvi. Kaivosrenki. Taulu 34.
Taulu 34
(Taulusta 33)

III. Daniel Lindstedt. Syntynyt 01.04.1784 Kisko,Kavasto. Kastettu 02.04.1784 Kisko. Kuollut onnettomuus 06.04.1823 Kisko,Orijärvi. Haudattu 1823 Kisko. Kaivosrenki. Isä Kiskon Kavaston puustellin renki Johan Lide, äiti Kaisa Erikksdotter. Daniel käytti sukunimeä Lindstedt ja työskenteli Orijärven kaivksella. Kuoli tapaturmaisesti pudottuaan vedennostamiseen tarkoitetusta aukosta kaivoksen pohjalle. Äiti Taulu 33. Lisa. Syntynyt 21.02.1786 Kisko,Kajala. Kastettu 22.02.1786 Kisko. Kotoisin Kiskon Kajalan kylän Tinon talosta. ( i Johan. Syntynyt 29.10.1752 Kisko,Kajala. Kuollut 05.10.1796 Kisko,Kajala. Talollinen. Ä Lisa. Syntynyt 02.09.1749 Tenhola,Kullaan ruukki.)
IV Lapset
Christina. Syntynyt 19.02.1807 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 20.02.1807 Kisko. Äiti Ester Wibom. Esterillä oli ainakin kolme aviotonta lasta, joista toinen oli Kiskon Kirkonkylässä 10.10.1810 syntynyt Johannes ja kolmas 31.122.1823 syntynyt Gustava. Asui 1800-luvun alussa Lapinkylässä, jossa lienee tutustunut Daieliin.
1: Eva Lisa Lindstedt. Syntynyt 09.10.1811 Kisko. Kastettu 10.10.1811 Kisko.
1: Gustava Lindstedt. Syntynyt 01.10.1814 Kisko. Kastettu 02.10.1814 Kisko.
1: Johan Lindstedt. Syntynyt 03.11.1817 Kisko.
1: Lovisa Lindstedt. Syntynyt 26.03.1821 Kisko. Kastettu 26.03.1821 Kisko.
Taulu 35
(Taulusta 1)

II. Johan Lönnqvist. Syntynyt 01.04.1757 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 03.04.1757 Kisko. Seppä. Vihkimisen aikaan vuonna 1780 Johan oli seppäkisällinä Perniön Kosken tehtaalla. Työskenteli siellä vuoteen 1785 tai 1786 saakka. Vuonna 1787 Kiskon Lapinkylässä seppänä ja ainakin vuosina 1790-92 Bromarvissa seppänä. Sieltä siirtyi työskentelemaan sepän ammatissa Kiskon Orijärven kaivoksille. Isä Taulu 1. –Puoliso 11.06.1780 Kosken tehdas Kaisa. Syntynyt 1752. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1780 oli piikana Perniön Kosken kartanoolla. yntymäaika Kiskon rippikirjasta.
III Lapset
Johan Lönnqvist. Syntynyt 22.06.1780 Kosken tehdas. Kastettu 24.06.1780 Kosken tehdas. Kuollut 1781.
Karl Lönnqvist. Syntynyt 07.08.1782 Kosken tehdas. Kastettu 08.08.1782 Kosken tehdas.
Johan Lönnqvist. Syntynyt 11.02.1785 Kosken tehdas. Ruukkityöläinen,seppä. Taulu 36.
Elias Lönnqvist. Syntynyt 19.06.1787 Kisko,Lapinkylä. Kastettu 20.06.1787 Kisko.
Stina Lönnqvist. Syntynyt 14.05.1790 Bromarv. Taulu 40.
Maria Lisa Lönnqvist. Syntynyt 12.03.1792 Bromarv. Piika. Taulu 42.
Taulu 36
(Taulusta 35)

III. Johan Lönnqvist. Syntynyt 11.02.1785 Kosken tehdas. Kastettu 12.02.1785 Kosken tehdas. Ruukkityöläinen,seppä. Isänsä tavoin työskenteli Kiskon Orijärven kaivoksella, missä myös asui perheineen. Ainakin jossain vaiheessa kotitorpan nimenä oli Hauksuo. 1810-luvun lopulta lähtien mainitaan myös sepän ammatissa. Isä Taulu 35. –Puoliso 11.06.1811 Kisko Ulrika. Syntynyt 08.02.1787 Kisko,Riilahti. Kastettu 09.02.1787 Kisko. Isä Johan oli töissä Kiskon Orijärven kaivoksilla, Ulrika syntyi Riilahdessa. Äiti Beata Johansdotter, joka oli kotoisin Vilikkalan kylän Tobin talosta.
IV Lapset
Johan Lönnqvist. Syntynyt 07.10.1811 Kisko,Orijärvi. Kastettu 08.10.1811 Kisko.
Elias Lönnqvist. Syntynyt 17.01.1814 Kisko,Orijärvi. Kastettu 18.01.1814 Kisko.
Maria Lisa Lönnqvist. Syntynyt 21.08.1816 Kisko,Orijärvi. Piika. Taulu 37.
Johanna Lönnqvist. Syntynyt 13.01.1819 Kisko,Orijärvi. Kastettu 14.01.1819 Kisko. –Puoliso 26.12.1850 Kisko Carl Gustaf Lindstedt. Syntynyt 06.01.1829 Kisko,Orijärvi. Kastettu 07.01.1829 Kisko. Työskenteli isä Christianin tavoin Kiskon Orijärven kaivoksilla,missä perhe myös asui. Äiti Anna Stina Michelsdotter Orrström.
Gustava Lönnqvist. Syntynyt 18.04.1821 Kisko,Orijärvi. Piika. Taulu 38.
Karl Kustaa Lönnqvist. Syntynyt 06.04.1824 Kisko,Orijärvi. Kastettu 07.04.1824 Kisko.
Eva Stina Lönnqvist. Syntynyt 03.05.1828 Kisko,Orijärvi. Kastettu 04.05.1828 Kisko.
Eva Kristina Lönnqvist. Syntynyt 03.05.1828 Kisko,Orijärvi. Taulu 39.
Taulu 37
(Taulusta 36)

IV. Maria Lisa Lönnqvist. Syntynyt 21.08.1816 Kisko,Orijärvi. Kastettu 22.08.1816 Kisko. Piika. Sisarensa Gustavan tavoin oli 1840-luvulla piikana Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanossa. Isä Taulu 36. –Puoliso 30.10.1845 Kisko Anders Fredrik Himberg. Syntynyt 22.07.1823 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 22.07.1823 Kisko. Muonatorppari,renki. Oli Kiskon Kirkonkylän Viikarin l. Wikarsin talon piian, Maja Liisa Johansdotterin avioton poika. Maja Lisan vanhemmat olivat Jylyn kylässä asuneet rakuuna JohanGren ja vaimonsa Maja Stina Åberg. 1840-luvulta alkaen ensin Toijan Mommolan renkinä ja sittemmin irkonkylän Immoisten talon muonatorpparina.
V Lapset
Johanna Himberg. Syntynyt 30.12.1845 Kisko,Toija. Kastettu 31.12.1845 Kisko.
Anders Alexander Himberg. Syntynyt 19.03.1848 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 23.03.1848 Kisko.
Eva Stina Himberg. Syntynyt 23.12.1849 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 26.12.1849 Kisko.
Gustaf Himberg. Syntynyt 05.10.1851 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 07.10.1851 Kisko.
Taulu 38
(Taulusta 36)

IV. Gustava Lönnqvist. Syntynyt 18.04.1821 Kisko,Orijärvi. Kastettu 19.04.1821 Kisko. Piika. Ainakin 1840-luvulla oli piikana Toijan Mommolan kartanossa. Isä Taulu 36. –Puoliso 20.05.1849 Kisko Gabriel. Syntynyt 24.08.1823 Perniö,Ahljoki. Kastettu 25.08.1823 Perniö. Muonatorppari,renki. Vanhemmat Perniön Ahljoen Uusituvan isäntäpari Gabriel Casparsson ja Lena Johansdotter. Lena oli kotoisin Suomenkylästä. Gabriel Casparssonin toinen vaimo oli 8.9.1844 hänen kanssaan vihitty piika Lovisa Pettersdotter Öyrilästä. Vihkimisen aikaan Gabriel Gabrielsson oli muonatorpparina Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanossa. Vuonna 1851 renkinä ja/tai torpparina Marjaniemessä. Sieltä meni rengiksi Metolan Tilkkalan rustholliin.

Oli usein kirkkoneuvoston ja kirkkoherran kuultavana riitaisasta avioelämästään.

V Lapset
Amanda Gustava. Syntynyt 23.07.1849 Kisko,Toija. Kastettu 25.07.1849 Kisko.
Carl Mauritz. Syntynyt 28.07.1851 Kisko,Marjaniemi. Kastettu 31.07.1851 Kisko.
Taulu 39
(Taulusta 36)

IV. Eva Kristina Lönnqvist. Syntynyt 03.05.1828 Kisko,Orijärvi. Kastettu 04.05.1828 Kisko. Ruukkityöläisen tytär Kiskon Orijärven kaivokselta. Isä Taulu 36. –Puoliso 06.07.1856 Kisko Carl Gustaf. Syntynyt 22.12.1829 Kisko, Orijärvi. Kastettu 23.12.1829 Kisko. Kaivostyöläinen. Isänsä ja monien muiden sukulaistensa tavoin työskenteli Kiskon Orijärven kaivoksella. ( i Petter. Syntynyt 17.10.1800 Kisko, Orijärvi. Kaivostyöläinen. Ä Anna Sofia Forsten. Syntynyt 14.10.1802 Kisko,Orijärvi.)
V Lapset
Matilda Gustava. Syntynyt 21.10.1857 Kisko, Orijärvi.
Johanna Wilhelmina. Syntynyt 1859 Kisko, Orijärvi.
Taulu 40
(Taulusta 35)

III. Stina Lönnqvist. Syntynyt 14.05.1790 Bromarv. Kastettu 15.05.1790 Bromarv. Kiskon rippikirjoissa Stinan syntymäaikana on 20.4.1789. Stinan ja Carl Gustaf Hagemanin kaksi ensimmäistä lasta syntyivät aviottomana. Isä Taulu 35. –Puoliso 07.11.1819 Kisko Carl Gustaf Hageman. Syntynyt 24.08.1790. Kirjanpitäjä. Herra Hageman oli Kiskon Orijärven kaivoksen kirjanpitäjä ja tilanvuokraaja Aijalan kylässä.

Syntymäaika Kiskon rippikirjasta. Muutti rippikirjan mukaan Perniöön 1831, mutta ao. pitäjän sisäänmuuttaneista häntä ei näyttäisi löytyvän.

IV Lapset
Carl Fredrik Hageman. Syntynyt 02.05.1814 Kisko. Kastettu 03.05.1814 Kisko. Asui 1840-50 -lukujen taitteessa Someron Terttilän kylässä ja mainitaan siellä puusepänkisällinä. –Puoliso Engla Lovisa Andström. Syntynyt 03.11.1815 Karjalohja, Kärkelä. Isä Nils A. oli töissä Karjalohjan Kärkelän ruukilla Englan syntymän aikaan. Äiti Stina Gabrielsdotter.

Äiti Stina oli syntynyt Kiskon Leilän kylän Luhdan torpassa.
Engla Stina Hageman. Syntynyt 30.06.1818 Kisko,Orijärvi. Kastettu 01.07.1818 Kisko.
Bror Johan Adolf Hageman. Syntynyt 19.10.1820 Kisko,Aijala. Kastettu 22.10.1820 Kisko.
Gustaf Ferdinand Hageman. Syntynyt 29.09.1823 Kisko,Aijala. Tilanomistaja. Taulu 41.
Taulu 41
(Taulusta 40)

IV. Gustaf Ferdinand Hageman. Syntynyt 29.09.1823 Kisko,Aijala. Kastettu 01.10.1823 Kisko. Tilanomistaja. Tilanomistaja Someron Terttilän kylän Piekkalassa. Äiti Taulu 40. –Puoliso 22.10.1844 Somero Eva Lovisa. Syntynyt Somero,Terttilä. Kastettu Somero. Talollisen tytär Someron pitäjän Terttilän kylän Luukkalasta.
V Lapset
Apollonia Hageman. Syntynyt 01.08.1846 Somero,Terttilä,Juntti.
Gunilla Hageman. Syntynyt 30.01.1848 Somero,Terttilä,Juntti.
Charlotta Hageman. Syntynyt 05.11.1849 Somero,Terttilä,Juntti.
Taulu 42
(Taulusta 35)

III. Maria Lisa Lönnqvist. Syntynyt 12.03.1792 Bromarv. Kastettu 14.03.1792 Bromarv. Piika. Isä Taulu 35. –Puoliso 31.03.1823 Kisko Henrik Flink. Syntynyt 15.07.1795 Kisko,Viiari. Kastettu 15.07.1795 Kisko. Kaivosrenki. Vihkimisen aikaan työskenteli tallirenkinä Kiskon Orijärvellä. Vanhemmat Viiarin kylästä reserviläinen Johan F. ja vaimonsa Ana Johansdotter.
IV Lapset
Carl Henrik Flink. Syntynyt 20.12.1823 Kisko,Orijärvi. Kastettu 20.12.1823 Kisko. Kuollut 03.05.1826 Kisko,Orijärvi. Haudattu 1826 Kisko.
Maria Christina Flink. Syntynyt 19.09.1827 Kisko,Orijärvi. Kastettu 20.09.1827 Kisko.
Carl Henrik Flink. Syntynyt 19.09.1831 Kisko,Orijärvi. Kastettu 20.09.1831 Kisko.
Gustava Carolina Flink. Syntynyt 31.03.1836 Kisko,Orijärvi. Kastettu 01.04.1836 Kisko.

1 kommentti:

  1. Siinä se olisi valmiina, taulu, jos vain saisi selville, kuka näistä Lonnqvisteistä saattoi raskaaksi Orijärvellä Anna Maja Pousarin syksyllä 1805 ... hänen tyttärensä Stina (s. 20.06.1806) kun käytti myöhemmin nimeä Lonnqvist, ja varmaan tiesi isänsä. Mutta kun minä en tiedä!

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus